United States or Canada ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Köyhässä kotimaassani lankeaisin minä polvilleni teidän edessänne ja sanoisin: 'mikä ruhtinaallinen omaisuus', mutta rikkaassa Englannissa istun minä liikkumatta sanoen: 'kohtuullinen toimeen-tulo, herraseni, vaan ei enempääkään! Omaisuutenne olisi ehkä riittävä vaimolle, joka olisi syntyänsä omasta säätystänne, mutta ei se ulotu kuin puoleksi vaimolle, joka on muukalainen halvasta suvusta ja jota kaikki turhat luulot yrmivät.
"Hyvä Jumala!" huudahti Traddles, avaten silmiänsä vanhalla tavallaan. "Etkö ole saanut viimeistä kirjettäni?" "En suinkaan, jos siinä puhuttiin juhlamenoista". "No, rakas Copperfieldini", lausui Traddles, tokaisten tukkaansa pystyyn molemmilla käsillänsä, jotka hän sitten laski polvilleni, "minä olen naimisissa!" "Naimisissa!" huudahdin minä iloisesti.
Lampaat käyvät laitumella siellä, kun minä varhain aamuisin nousen polvilleni vähäisessä vuoteessani kammiossa sisäpuolella äitini huonetta, katsellakseni sitä; ja minä näen punaisen valon paistavan aurinko-kellolle ja ajattelen itsekseni: "olisi hauska tietää, onko aurinko-kello iloinen, kun se taas voi sanoa, mikä aika on?" Tuossa on meidän penkkimme kirkossa. Kuinka korkea-selkäinen penkki!
Kuningas kohoitti olka-päitänsä ja kääntyi häneen selin. Samassa huomasi hän minut ja tunsi minut kohta. "Roos!" huudahti hän ja ojensi minulle kätensä, johonka minä kohta tartuin syvästi liikutettuna, suutelin sitä ja kumarsin polvilleni. "Mikä, Jumalan nimessä, on sinut tänne tuonut? Jo kauvan sitten pidin sinua kuolleena!" "En ole kuollut. Teidän Majesteettinne," vastasin minä.
Mene vaan kotiin, minä jään vielä tänne! vastasin lyhyesti. Vähän ajan kuluttua tuli pieni Katrikin luokseni, laski kätensä polvilleni ja katsoi niin armaasti silmiini: Hyvä Paavo, lähde nyt kotiin, kun äiti pyysi! kuiskutti hän. Se pyyntö minua syvästi liikutti, että olin jo vähällä lähteä, vaikka ilon humu, viulut, huilut ja kilivinkkelit ympärilläni kovasti hurmasivat.
Laskeusin polvilleni hänen vuoteensa viereen. Isä, rakas, oma vanha isäni! Hän kohotti ylös toisen kätensä ja pani sen pääni päälle. Toivomuksesi sanoi hän vaivaloisesti olkoon täytetty minä kiroan Hän ei saanut lausetta lopetetuksi, hänen päänsä vaipui raskaasti takaisin tyynylle.
Minä lankesin polvilleni honkien välissä ja puhuttelin Häntä, joka kuulee, kun meillä ei ole mitään sanoja, sillä sanoja puuttui minulta kokonaan silloin. Münchenissä, Toukokuun 18 p. Tätä iloa kesti koko toisen päivän ja vielä seuraavankin.
Eikä hän huikaissut minua vaatteittensa valkeudella, eikä korkeutensa kunnialla minua maahan pakottanut. Mutta hän pysähtyi minun eteeni pyhänä ja hiljaisena ja ojensi kätensä minulle ja esti siten minut hänen eteensä polvilleni lankeamasta: Sinä olet hyvä, hän sanoi, yhtä hyvä kuin minäkin. Minä uskon sinuun. Miten saatoin minä vastata niin yliluonnolliseen, niin ylitaivaalliseen hyvyyteen?
Kas niin, Margery, pitäkäämme rukous, jo on myöhä ja huomenna meillä on kiireinen päivä." Tuskin voin kärsiä sanaa: huomenna; kuitenkin lankesin polvilleni ja kun kaikki olivat asettuneet, lu'in virren ja rukouksen. Stefanin oli tapa seista, hän näet ei pitänyt kivilattiaa tarpeeksi puhtaana langetakseen sille polvilleen, ja vaatteensa olivatkin paljon paremmat kuin meidän.
Jos hän ei huoli, niin seuraavaa, kunnes pääset minuun asti, joka olen nuorin. HUOTARI. Kuka näistä kolmesta on vanhin? ANNI. Viisas tietää kysymättäkin! HUOTARI. Aivan niin. Herttainen, rakastettava vanhin sisar, istu, että saan langeta eteesi polvilleni. Ei kukaan vanhin. Siis kolmoset. Ja voin kosia kaikkia yhtä aikaa. Minä se olen juomaripoika, juoruttu kulkijaksi.