United States or Norfolk Island ? Vote for the TOP Country of the Week !
Jack kääntyi suutuksissa pois, ja minä istuin paikallani nojaten päätäni käteeni. Minä kuulin hänen kävelevän edes-takaisin, ja sitten hetken aikaa vaiti oltuansa pitkäänsä lausuvan minulle: "Minä ymmärrän, Kitty, sinä uskoit, että kun veljesi oli voinut varastaa, hän myöskin voisi tehdä kaikkea muuta." "Mutta sitä sinä et tahdo, Jack," minä sanoin pannen polvilleni hänen viereensä.
Kai minun pitäisi vielä langeta eteesi polvilleni ja kiittää sinua siitä! Sinun pitäisi ajatella enemmän toisia, Alan Breck. Jos toisia enemmän ajattelisit, puhuisit ehkä vähemmän itsestäsi. Ja kun ystäväsi joka sinusta pitää, on sivuuttanut loukkauksen sanaakaan virkkamatta, niin pitäisi sinun antaa asian jäädä sikseen, eikä vetää sitä uudelleen esiin häntä kiusataksesi.
Ja nyt minä muistin sanat: "tulkaat minun tyköni kaikki, jotka työtä teette ja olette rasitetut;" ja yksinään huoneessani minä lankesin polvilleni ja huudahdin: "oi laupias Vapahtaja, oi taivaallinen Isä, minä en ole alamainen sinun tahdollesi; mutta minä olen väsynyt, väsynyt ja kovasti rasitettu; ja minä tulen sinun luoksesi.
Se ajatus nousi silmänräpäyksessä mieleeni, että se oli maa, joka järisi, että se oli vakaa vanha maa, joka liikkui levotonna kuin vellova vesi! Ensimmäiseksi työkseni minä viskasin polvilleni sänkyni viereen. Minä jätin itseni Jumalan haltuun, ja minä tunsin löytyvän jotakin, joka ei voi hukkua, vaikka taivas ja maa hukkuisivat. Sitten seurasi taas kova täräys, ja maa huojui.
Tämä maa oli meitä kohdellut huonosti; se oli ansiomme palkinnut pahalla, maanpaolla ja omaisuuden riistämisellä. Vaan kaikki tämä oli unehutettu, kun minä ainoa de Lavalin jälkeläinen laskeusin polvilleni pyhälle maalle ja meriruohon väkevän hajun täyttäessäni sierameni painoin huuleni märkään hiekkaan. Suo.
Valuin polvilleni lattialle hänen eteensä ja kerroin hänelle kaikki, kerroin koko rikokseni peittelemättä mitään. Muutamissa paikoin Loviisa kysyi saadakseen tarkemman tiedon, muutamissa paikoin huomasin hänen silmäinsä kyyneltyvän. Kuinka kauan kertomukseni lienee kestänyt, en tiedä. Mutta aamu valkeni kun se oli lopussa. »Mitä tulee minun nyt tehdä?» Loviisa ei vastannut.
Kirkkoon läksimme salaa, oikein varkain; Heintz oli sillä aikaa kotivartiana ja minä notkistuin polvilleni pienessä kyläkirkossa ja lausuin uskontunnustukseni mummoni sitä aavistamattakaan.
Minussa kasvoi kunnioituksen ja ihailun sekainen tunne sitä kohtaan. Samalla tuli se ystäväksi minulle, enkä viihtynyt missään niinkuin sen seurassa. Kun avasin kääreet, oli niinkuin olisin jotain elävää olentoa kosketellut. Kun olin sen kipsiin valanut ja sitten marmoriin hakannut, minä miltei vapisin, ja olisin tahtonut langeta polvilleni sen eteen, pyytää siltä suojelusta itselleni.
Minä heitin kirjeen pöydälle ja samassa heitin itseni polvilleni, painoin pääni alas ja itkin riemun kyyneleitä, kenties ensimmäisiä elämässäni, ja kiitin Herraa, kaiken hyvän antajaa, niin suuresta armosta. Kirjeen oli kirjoittanut ainoa suosijani, muuan kauppias Frankfurt am Mainissa, jonka talossa minä ennen vanhaan olin kauan aikaa ollut kotiopettajana.
Monta monituista kertaa olen langennut polvilleni tuolla kopissa ja kerjännyt häneltä armoa. PASTORI. Vahvasti uskoen, että hän sekä voi että tahtoo auttaa teitä? SYLVI. Pastori Sohlman olettehan sanonut, että Jumala kuulee rukouksemme ja antaa kaikkea, mitä häneltä pyydämme, kun vaan uskomme ja luotamme häneen?