United States or Cuba ? Vote for the TOP Country of the Week !
Niin, minä en tietänyt nytkään oikeaa syytä hänen suruunsa, waikka luulin sen tietäwäni. Erään kerran sanoi hän minulle: 'et sinä woi minua säätyni mukaisesti elättää'. Minä kyllä wawahdin tuosta sanasta, mutta koetin kuitenkin häntä lohduttaa ja wakuutin hänelle kaikki wielä hywin käywän. 'Ei tässä maailmassa', sanoi hän katkerasti ja hänen luontonsa jäi entiselleen.
En kirjoittanut hänelle, en mennyt hänen luokseen, mutta enhän tiennyt. Otto oli aikonut kirjoittaa, mutta hän oli kieltänyt. Lapsi kuoli varmaan hänen suruunsa ja katkeruuteensa. Ja sill'aikaa minä iloitsin ja nautin ja palvelin isänmaata! Kaunis isänmaan puolustaja ja maailman parantaja! Sylje minua silmille, Antero! Jos olet ystäväni, niin tee se! Lauri, nyt sinä liioittelet, teeskentelet.
Näyttipä siltä, kuin ei tälle oikeutetulle surulle tulisikaan loppua, näyttipä siltä kuin hellä äiti nääntyisi suruunsa ja tuosta huomautin ystäwälleni. Hän meni warowasti waimonsa tykö ja laski hiljaa kätensä hänen olkapäällensä. Waimo hawahtui tuosta ja käänsi wetistyneet silmänsä miestänsä kohden. "Lähdetään pois!
Ja heidän suruunsa tuli valoa, he voivat nauraakin, kun heidän pienet enkelinsä nauroivat, ja liikuttavaa oli nähdä isoäidin ja miniän kumartuneina saman kehdon ylitse. "Ole varovainen, kätke akvarellisi", sanoi Mathieu. "Tuolla tulevat Gervais ja Claire."
Sen he kumminkin mielestänsä saivat selville, ett'ei Thorbjörn'issä tällä kertaa ollut paljoakaan syytä, ja ett'ei mikään hänen puolestaan katkeroittanut heidän osanottoansa. Heidän kyyneleensä valuivat vapaasti, mutta äänettömästi, ja Synnöven runsaammasti kuin Ingrid'in; hän istui suruunsa vaipuneena sängyn laidalla.
Niin tapasin kerran erään talonpojan polvillansa oven edessä, itkein ja käsiänsä väännellen apuani rukoilemassa. Kun kysyin häneltä syytä hänen suruunsa valitti hän puittensa hedelmättömyyttä ja rukoili minulta nöyrästi, että minä mahdillani vaikuttaisin niihin ja saisin ne hedelmiä kantamaan niinkuin ennenkin.
Nuori mies nauroi, näytti vähän närkästyneeltä ja sanoi: "Ei se sitä ole." "Noh, hyvä, mitä se sitten on?" sanoi kapteeni leppeämmällä äänellä. Nuori mies rauhoittui vähän ja päätti kertoa kapteenille syyn suruunsa; hän alkoi: "Me olisimme viettäneet häitä tulevana maanantaina " "Olisitte viettäneet!" keskeytti kapteeni Jorgan. "Ja tulette viettämään? Eikö niin?"
Hän tunsi jonkunlaista häpyä siitä, että häneltä muka oli sahattu joku jäsen pois. Hänen suruunsa oli myöskin sekoittunut loukattua ylpeyttä siitä, että hän ei enään ollut äiti, ett'ei hänen rinnallaan enään ollut kruununprinssiä, joka perisi valtakunnan.
Ja kuinka moni ulkonaisesta osanotostaan huolimatta sydämessään iloitsi siitä, että ylpeä, ylimysmielinen konsuli Falkenstern, itsevanhurskas herännäinen, oli saanut moisen iskun; kuinka harva, niin, ehkäpä eivät muut kuin heidän ystävänsä, rehtori Grahnin perhe, todella ottaisi osaa heidän suruunsa!
Mutta toiselta puolen puhui sen puolesta Vuorelaisten ainainen luonne ja tapa; sillä tätä nykyäkin vielä he yhä sekoittavat jonkunlaista juhlallista iloa suruunsa ja jotakin surumielistä iloonsa. Tämä ykstotinen, haaveksivainen kansa on vähemmin kuin muut vastahakoinen muistelemaan rakkaita poismenneitänsä ja puhelemaan heistä.