Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. kesäkuuta 2025
Tie lyhkäinen se on heillä Luo Luojan ja enkelten; Vaan etsein lapsien lailla Tien mekin löydämme sen. Syntyi Jyväskylässä 27/12 1864, tuli v. 1889 oppilaaksi Helsingin suomalaiseen Jatko-opistoon, josta 1893 kurssin suoritettuansa erosi. On, paitsi albumeissa ja sanomalehdissä, v. 1893 julaissut kokoelman runojansa nimellä Koivikossa.
Tuosta kasvoni mä kylmät käänsin taas Kohden pylvässalia. Mä kalliona Seisoin, toki sydämmeni karsinois Kuohui, kiertyi kauhistuksen jyrkkä koski. Mutta ovi etähällä aukeni, Sisään tuomar astui kanssa pyhäin miesten, Kanssa naisten pyhien ja enkelten; Esiin virtasit he kunniansa loistees Säteillen, ja korkee pylvässali soi.
Piispa sanoi: seitsemän rukousta lisää; minä arvelen turvallisimmaksi, että luemme neljätoista. Huone kuninkaan kartanossa. Lamppu palaa katossa. Nyt suoja väljeneepi Jo tähtikaarten taa; Ja lentoon pikku Hookon Nyt unisiivin saa. Tie sätehinen tehty On maasta taivaasen; Sill' liitää pikku Hookon Nyt seurass' enkelten.
Vaan lapseni, jos tahdot, pelasta: Se miehenä vois maataan palvella! Viaton säästä! Kunnialla mun Suo kuolla, urhoin edest' uhratun: Niin lapsen isänmaa, Mun kuolo, saa." Näin äiti rukoili ja silmänsä Nyt muuriss' aukon löysi äkkiä Siit' ulos laski lapsen itkevän Kuin suuhun surman kaikki nielevän, Vaikk' antoi enkelten Sen kätehen. Taas julmur' raaka sisään karkasi, Kädestä miekanterä irvisti.
3:S NAINEN. Minä hänen hiuksensa kiharoita tahdon. MARIAMNE. Ja minä ympäröitsen hänen päänsä tuoksuvalla myrtillä ja panen hänen käteensä öljy-oksan. 1:N NAINEN. Eijaa! jo kaikuu enkelten veisu, koska puvussa niin juhlaisessa viemme herramme hautaan. 2:N NAINEN. Ja sinne häntä saatamme murhevaatteissa mustat kuin yö.
Siell' ikuinen on kevät, Ja taivaat säteilevät Ijäti Herran kunniaa, ja taivaat uudet on ja maa . Siell' iloita myös aina Voi sydän kurja tää, Tuhannet jota tuskat Nyt särkee, synkistää. Siell' ylistystä Herran Viel' ääni munkin kerran Kai heläjää kanss' enkelten Ja kaikkein lunastettujen. Oi, syvyytt' ihmeellistä Sun armos, Jumala, Yl' ihmisjärjen käypää Ja tutkimatonta!
Taivas, niin juhlallinen ja pyörryttävän korkea? Tämä on siis maailma, ihmisten asunto. Miksi ei enkelten? KERTTU. Tästä kaukana ja monin kerroin kauniimpi on Jumalan ja enkelten asunto. Sen tiedät itse, sen sanoit itse. LIISA. Ken voi enään aatella kauneutta ankarampaa? Oi taivaan hiilakkainen sinisyys, oi auringon loimo sinisyyden jyrkässä mäessä!
Ja äänes heikko, usein murheellinen, On riemulaulu seuroiss' enkelten: Viaton unimaailmasi viimein On ilmestyvä riemuks' autuuden. Kun jätin kodin hyvästi, Syntypaikkani parahan, Taivas pilvihin pimeni, Ilma heltyi itkemähän; Ihmissydämet syvästi Huokaeli, huolten pilvi Niistä synnytti satehen. Kun kodista matkustelin, Tiepä pystyhyn pysähti, Vastamaaksi vainiotkin, Matkan tuuletkin tukalti,
Miksi tahdotte muuttaa ilon ja riemun hetkeä murheen synkeäksi juhlaksi? Pois! Ei uhkaa tässä vaara. Kultasensa rinnoille nukkui tyttö, mutta heräyy paikalla taas. Jo aukasee hän silmänsä ja hymyilee kuin autuas sielu enkelten joukossa, saatuaan päähänsä voiton kruunun. MANNILA. Keimo! KEIMO. Mä kuulin sun äänes, Mannila! MANNILA. Keimo, mun ystäväni! KEIMO. Mannila, mun rakas naapurini!
Päivän Sana
Muut Etsivät