Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. heinäkuuta 2025
Ja kun Antero vihdoin löysi sanoja ja hellimmällä tavalla oli painanut sykkivätä sydäntänsä vastaan äitinsä, veljensä sekä ystävänsä, loi hän silmäyksensä taivaalle ja, muitten polvillansa ollen, rukoili hän: Sun Herra kädessäs On kuolo, että elo, Sun armostas on taas Mull' raitis ruumis jalo; Ei ollut ollenkaan Mulla toivoa elosta, Sä elo totinen Mun autit kuolosta.
Suljettu on suuri onni, taivas kiinni hälle, jok' ei lapsen lailla tule Terhensaaren linnaan. Lähtehessä kylpekäätte kuusikummun alla, virran vienon paaterella päivää paistatelkaa. Murhemuistot entisyyden tuonne kaikki jääkööt, tuskat öitten tummien ja hikihelmet päiväin. Elo niinkuin ensi kerran silmillänne nähkää, kun ei huolta huomenkoiton eikä eilis-ehtoon.
Hannan joukko suurentaa paljon elon menoa, lapset päiväkaudet jauhavat kuni mylly ja Hanna ei niitä opeta pitämään rupeamata ja syömään vaan silloin kuin muutkin syövät. Vaan nyt ei ole elo hyvin kallista ostaissa, ainoastaan kolmekymmentä markkaa ruistynnyri.»
Ei vastaan ota heitä taivas, ettei vähenis kauneutensa, ei Inferno, ett'eivät syntiset sais kunniata.» Ma hälle: »Mestari, mik' on se vaiva, mi heidät saa näin suureen vaikerrukseen?» Hän vastasi: »Sen lyhyesti kerron. Ei heillä kuolon toivoa; ja elo sokea tää niin halpa heist' on, että muu kaikk' on heille kadehdittavata.
»Teilt', everstiluutnantti, herpoo jo käsi vanhuuttaan, mut ei kysy, turvaksi kelpaako kuninkaan ja maan; elo mulla on kevätvoimassaan, viistoista se sykkinyt vuott' on vaan, sitä enkö tarjota tohtis, sekö halvaksi havaitaan?» Tuli tuiskahti silmästä vanhan: »Tuo teräkseltä soi! Sanat väärään, herra, ei vieneet nuo, ne määrään toi. Teit' enää en hennoksi arvioi, kun teidät sain, avun Luoja soi.
Siis päätä, kannattaako hyvin elää, ett' ensimmäistä elo toinen seurais! Noin eipä tuumi nykyrahvas tämä, min rajat määrää Etsch ja Tagliamento ja jok' ei kadu kuritettunakaan. Mut pian on Padova värittävä veet suonsa, jotka huuhtelee Vicenzaa, kun niin on väärämielinen sen kansa. Ja missä Sile ja Cagnan käy yhteen, päin pystyin eräs hallitsee, mut häntä jo varten valmistetaan linnunpaulaa.
Ja sehän oikeet' on elämää, Miss' aate aattehen synnyttää Ja alati taistellaan: Ja mitäs siitä, jos uhrataan Tää elo, jos vaan kuollessaan On varmana voitostaan. Jos kerran elää ja kuolla saa Ja työtä tehdä ja rakastaa Ja vielä on isäinmaa: Mit' oisi onnea suurempaa Maan lapsen halvan saavuttaa! Oi Suomi, Synnyinmaa!
LUCIUS. Tää näky noinko syvän haavan lyö, Ja sentään inhottu ei elo väisty! Elolle elon nimen kuolo jättää, Kun muut' ei jäljell' elosta kuin henki! MARCUS. Ah, syddn-parka, lohduton on muiskus: Jäävettä ryytyneelle madolle! TITUS. Oi, milloin päättyykään tää kauhun uni! MARCUS. Hyvästi, mairittelu! Kuole, Titus!
Niin tulee vihdoin talvi, kimeltelevä jääkaapu yllä, ja sen seurassa palvelijansa kolkot tuulet; hirveästi ne riistävät alas kaikki nuo hennot lehdet; lumivaltias löyhyttelee joutuisaan valkoisia hahtuvia, heittääpä paksuja vaippojakin koko maan päälle, ja kaikki lämpöinen elo jähmettyy sen katseen edessä.
Siin' oli Riita ja Riehu ja hirveä Turma ja Surma, kietoi kons' elävält' uron vammatun taikk' ehon aivan, kons' elotonta jo vei, jalast' ottaen, pois läpi melskeen; liehui harteillaan punahurmein hohtava vaippa. Kuin elo niiss' ois ollut, niin kävi tuoksina taiston, toinen toiseltaan koki raivoin kaattuja raastaa.
Päivän Sana
Muut Etsivät