United States or Niue ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sen tiedän, että tämä lempeni Ei armahinta, korkeimpata ole, Ei sitä pyörryttävää hourausta, Mi taivaan tienoon meidät nostaa Ja saattaa vertaisiksi jumalain, Ei ole tämä sitä. ELMA. Mut sanotaanpa: tämä rakkaus Tuo harvoin meille onnen maallisen. Miksei, miksei? Se onko ylellisyys? En usko sitä, koska äänettömyys Ja pohjattomuus lemmen mitta on. No, miten ollee.
CANZIO. Ainahan parempa kuin ilman, parempa kuin ilman, mun ystäväni! Ja muista, liiallisuus on tarinan luontoa, ja tämä kuvailkoon kauhua sen miehen mielessä, joka surmasi kolme armahinta lempeä. Mikä teos! Mutta mitä lausui vielä ennustava tyttö? »Vaihka rikostemme paljous olis monilukuisempa meren santaa, niin rikkaampa on toki armon pöytä. Kaikki viimein hyvin taas.» Niin hän lausui.
Ken surmais äitiään ei armahinta, kun hälle sopertaapi sorja-rinta La Tricoteuse? La Tricoteuse! Sua soimataan kentiesi, on onneton, ken sinut nähdä saa, mut kaksinverroin onneton se miesi, min tielle satu et sa milloinkaan. La Tricoteuse! Sun olen kerran nähnyt. La Tricoteuse! Mun olet hulluks tehnyt. En enää irti pääse silmistäsi. On kutonut mun vangiks valkein käsin La Tricoteuse.
Niinpä kansa kotitienon Kiurustansa niitti maineen, Kun se laati laulun vienon, Koivun lakkaan nousi vainen, Helkki vuoden, helkki kaksi, Siirtyi, armas, tuonnemmaksi. Peippos-pari koivun alla Kiurun pienen kasvatteli, Näki lentoon haipuvaksi, Kuuli, kuin se viserteli; Riemui kerta vanhain rinta, Sammui, muistain armahinta.
Ei löynnyt elinsijoa, Asuinmaata armahinta, Viikon vierevän ohessa, Eikä viikon, eikä toisen, Yhen kuun kuluajalla; Missä maat ylen matalat, Kussa kankahat katalat, Muut paikat pahannäköiset: »Ei siinä sijoa mulle, Ei oloa onnellista».
Ei, ei, aika ihanteen Mennyt pois on polvekseen. Mutta sentään katselen ma Riemumielin koita koin. Miksi? selitä se Emma, Miksi sitä ihanoin? Sinä sen voit selvittää: Olet itse koitar tää. Näkyä oi suloisinta Armaist' armahinta, oi! Kun sun näen, oitis rinta Niinkuin Memnon=patsas soi. Sydämmeni riepaleet Sinä sointuisiksi teet.
Yrttitarhaa nokallansa Huuhk' ei raasta kumminkaan, Metsämiesi, Suomen kansa, Sitä uhkaa luikullaan: "Puh!" ja ruunan pirtti heti Kaunistuksen oivan veti! Lapsuuteni ajoilta. Kerta nälkävuoden rasittaissa Kansaa Suomen kansaa armahinta Isän kanssa metsän sydänmailla Samoilimme, löytyi vehkalaakso.
Mutta kuuluipa nyt ääni muinoinen Jalaviston hämärästä helähdellen, Koska lauloi siellä Kaarin lempeä, Lauloi ihanasti, metsä tumma kaikui. Kaarin, ettäs rikkomahaan rohkenit Kieltoo kovaa, korottamaan heljän äänes, Koska lähellä hän seisoi, kieltäjä. Mutta vapaastihan korotit sä äänes Laulamahaan kaipauksen joutsenest, Joka merel aaval harhaeli kauvan, Toki löysi viimein kukkassaariston. Vilkkahaana Atalantan korvaan Laulun hopeainen virta kiirehti Ylös vuoren selkämälle. Hurja myrsky Nousi hänen povehensa paisuvaan, Korkealle karkelivat syämmen laineet. Mutta siinä seisten, käsi otsalla, Koska mustenivat hälle maa ja taivas, Huusi linnan neito: »Kaarin, lapseni!» Kertoen hän huusi, ei tok' Kaarin kuullut, Vaan hän lauloi joutsenesta saaristos. Mutta läksi heti alas harjanneelta Juoksemaan hän kohden äänen kaikunaa. Tuimasti hän juoksi, lensi, vaihka tanner Pyörsi hänen silmissänsä pimeten. Riensi hän, ja äkisti nyt maahan kaatui, Koska hurmeen ulos suustaan syöksi hän Kultapilvenä, ja punattihin kentäs; Siinä hetken huokuen hän huovahti, Riensi taasen kohden armahinta ääntä. Kerran toki seisahtaa hän, nojaten Vasten röystehistä pallasta ja huutaa Alas kohden jalaviston lehtoa, Huutaa äänel leppeästi kaikuvalla, Pientä laulajata luokseen kutsuen: »Tule, Kaarin, minä syleillä sua tahdon, Tule kiirehesti, lapsi kaunoinen!» Kertoen hän huusi, ei tok' Kaarin kuullut, Vaan hän lauloi joutsenesta saaristos. Tuosta taasen Atalantta, linnan impi, Lumikelmeänä samosi Kohden lehtoa, ja lehdon ennätti hän Kukkasvuotehelle alasvaipuen
Tuo suuri muiston haamu haastaa, Silm' iskee tulta, paisuu sankar'rinta, Maa kirkastuu ja Suomen hongat vastaa, Kuin kuunteleisi armas armahinta. "Oi, kiitos, suuruuden ja voiman henki! Sun käsivartes kansat vapauttaa! Kun tahdot, toimii suurta pienonenki Ja ihmisyyden kruunun kirkastuttaa.