United States or Saint Lucia ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Minun toiste tullessani näille pitkille pihoille muut ei tuntene minua kuin ne kaksi kappaletta: alimainen aian vitsa, perimäinen pellon seiväs, nuo on piennä pistämäni, neitona vitsastamani. "Emoni mahova lehmä, minun nuorna juottamani, vasikkana vaalimani, ammoa rikottelevi pitkillä piharikoilla, talvisilla tanterilla: tuo minua tuntenevi kotoiseksi tyttäreksi.
Kant. Lauloin ennen lapsempana, Muistin muita pienempänä; Laulelin jokaisen laakson, Joka kummun kukkuelin, Joka rannan rallattelin, Lehot leikkiä pitelin, Ilman lintujen iloksi, Rastahaisien ratoksi, Suosioksi sorsasien, Allien aian kuluksi. Sillä voitin viisi vuotta, Vuotta kuutosen kulutin, Armahan isoni luona, Emon kaunon kartanoilla, Veikkoni venon kokassa, Siskon marjapoimennilla.
Vähän aian kuluttua alkoi kuulua kaukaa kumeata kohinaa, niinkuin valtameren lähisyydessä: se oli sotakentän mahtavaa melua. Jo toista tuntia sitten oli ryöstämisen ja tappamisen kiihko aivan tyyntynyt, ja päälliköt olivat hajautuneet sinne tänne kertomaan sekä ylistämään viimeisen Winckelried'in urhoollista sovitus-kuolemaa.
Ei mitään runoja!" sanoi kuningas, joka kuitenkin oli tarkoin kuunnellut värsyn loppuun saakka. Runoilija jatkoi: "Kuinka vaan suvaitsette, sire. Senkun aian kuluttua tulin oppilaaksi Sorbonne'en ja oleskelin lain-oppineiden ja peruukki-päiden seurassa.
Sä sekavasti puhut. Sekavuushan On aian merkki, sekavuus se yksin Elämän arvoituksen selvitys. Ei, rauha, sovinto. Sep' arvoitusta, Ett' arvata vaikk' arvoituksen osaat, Sit' ennen yhä hämmentää vaan tahdot. Kas siinä mutka. Neljäs kohtaus. Juhani! Sä, Sigrid! Tääll' aivan surman keskellä? Käy linnaan!
"Kukahan tuo munkki lienee? ... ja mikä syy voi hänessä vaikuttaa niin tulista osanottoa tuon nuoren tytön kohtaloon?" "Tuopa ei olekkaan ainoa", hänen toverinsa vastasi, häntä kylkeen sysäten. "Katsoppas tuota sievää aatelisnuorukaista sinervässä takissa ja valkoisella töyhdöllä. Myöskin hän, etenkin hän on koko aian silmillään seurannut tätä Bern'in hyvää henkeä. Ja mitkä silmät!
Päivä taiten vastaeli: "Sekä näin, jotta kuulin; Poikasipa loi minunki, Loi hyville, ei pahoille, Aamulla ylenemähän, Illalla alenemahan, Yön aian lepeämähän, Päivän aian paistamahan. Jopa näinki poikuesi, Voi poloinen poiuttasi! Jo on poikasi poloinen Kaotettu, kuoletettu, Pantu luoja painon alle, Herra hautahan hakattu."
Nälän näillä poistettua, Halun häättyä munilla, Mieli läikkyi lainehina Tuumissa tulevan aian: Kunne kummalle menisi, Mihin puuttua pitäisi? Ei tieä tulinen sielu, Kulle laskisi laulle. Kyllä poies poikkeaisi, Pian lähtisi pakohon, Ellei eessä silmiensä Armas äitinsä olisi: Senp' on murhe murtaneisi, Huoli särkisi syämen, Jos ei viesti vierähtäisi, Saisi poiasta sanoma.
Selma oli yksinänsä huoneessa ja kuului soittelevan surullisesti. Alberti meni huoneesen luoksensa. Selma soitti lakkaamatta, eikä ollut häntä näkevänänsä. "Ilma en niin kaunis, ettekö tahtoisi kanssani käyskellä puistossa?" kysyi Alberti. "Kiitoksia!" sanoi hän hetken aian perästä ja nousi ylös vakavalla käytöksellä, juuri kun olisi jotain päättänyt.
Tyttö saattavi sanoa, Neiti varsin vastaella: "Taattoni talon pihalla Eestakaisin astelevi; Maammo parka paimentavi Mennehen kesän kisoja; Veikkoni ve'en varassa Vähäll' äiän ottelevi." Läksi poikanen kotihin.