United States or Togo ? Vote for the TOP Country of the Week !
Se talo oli, niinkuin rekivirressä veisaamme, "järven rannalla punainen talo, ja valkoinen akkunan lauta". Isäntä, iältään pian neljänkymmenen, oli noita "hiljaisia maassa", joissa on jotakin nimettömän miellyttävää, vaikk'ei olekaan heidän sydän suussa eikä kieli hyvissä tuntumissa. Emäntä Esteriksi häntä isäntä puhutteli taisi olla muutamaa vuotta nuorempi. Vaikea on sanoa, minkälainen hän oli.
"Jospa veisaamme virren", sanoo Kero-Pieti. Olli aloitti virren kimakalla naisäänellään, ja Paloniemen Heikki yhtyi siihen heti ulkomuististaan. Joku nainenkin kirkui joukkoon, ja vaivaloisesti ja surkean väärässä äänessä loppui vihdoin ensi värssy. Sitten veisattiin vielä toinenkin värssy.
Olen ollut sinulle, niinkuin kaikille muillekin, konna, sanoi Laasmanni. Olen kostanut sinulle mekkoni ja haukkumanimeni takia: ja vaikka laki oli puolellani, niin olen katunut, että sinua lähdin takaa ajamaan, sillä sydämmessäni asui 15 vuotta kytenyt viha. Niin, nälkä vaatii mua huiskimaan ja joka nurkkaa nuuskimaan, lausui Laasmanni. Veisaamme kirkkovirressä, lisäsi Teemu.
TOPIAS. Kas tämmöisiä poikia minulla on, kanttoori! Kuritukseksi ovat he minulle annetut. SEPETEUS. »Kurita tääl', säästä siel'!» TOPIAS. Niin veisaamme, mutta kova on tämä kuritus. Millä maksan, Iivari, puolestasi kylän sänti-rahat, jotka olet hävittänyt, millä maksan sakkos, Esko? Te peijoonit! pampusta pitää teidän saaman, että mökkimme huiskuu. Esko, millä maksan sakkos?
Milloin oli iltakirkko, tuli hän kouluun vasta loppurukouksen ajaksi, kokosi nuo pienokaiset ympärilleen ja antoi heidän laulaa pieniä hengellisiä veisuja, niinkuin "Herra kaitse pientä laumaamme", "Sinun kunniakses veisaamme" ja "Pyhäkoulua minä rakastan". Noiden pienten äänet soivat Annan mielestä niin sulavasti ja hän tunsi usein kyynelten kohoovan silmiinsä sitä kuullessaan.
Noin paras ihmisen paatuvi, vaipuu, jos sitä ei tue kauneuden kaipuu. Aurinko armias Permian taivaan, et iki lähtene ilmojen laivaan? Jos tulet jälleen huomenen tullen, veisaamme vienoimmat virtemme sullen. Kauneuden kaipuu Permian lasten, et iki turtune vaivoja vasten. Vaikka sä turtuisit tuhannen vuotta, ei ole laulumme kaikunut suotta.
Noh, ne ovat menneitä asioja, ja olkoot unohduksessa. Mutta saapa tässä mies koetella yhtä ja toista, sekä leikkiä että totta, tässä mailmassa, jonka oppineet sanovat ymmyrjäiseksi kuin minun pääni ja pyörivän tyhjässä ilmassa. Mitä aattelee kanttoori siitä asiasta? SEPETEUS. Minä kiinniriipun sanassa, jossa veisaamme: »ei patsast' eikä napaa, vaan vahva virta vapaa». TOPIAS. Niin uskon minäkin.
Kun tytöt tulivat raintoineen lypsyltä, laskivat he, huomattuaan Ukon puhuvan, kantamuksensa maahan ja kyyristyivät niiden ääreen siksi, kunnes hän oli lopettanut. Antero ei kuunnellut puhetta, katseli vain tätä hiljaiseen hartauteen ja yhteiseen mielialansa sointuun vaipunutta seuraa. Hän ei huomannut puhujan lopettaneen, ennenkuin kuuli hänen sanovan: Veisaamme sitten erovirren.
Sitten sanoi Herra Kappalainen viimeksi: »Vapahtaja on sanonut: antakaa lasten tulla minun tyköni, ja älkäät heitä estäkö. Niin emme mekään tahdo estää poikiamme ja tyttäriämme Vapahtajan tykö tulemasta. Ja joka sunnuntai, ennen kuin me veisaamme, pitää heidän ensin veisata jonkun kappaleen virsikirjasta meidän sydämmillemme herätykseksi; tulevana sunnuntaina ensi kerran.» Näin hän puhui.
Kuitenkin saamme muutamat meistä vähäisen toivoa hänen viimeisestä kirjeestään Lucas Cranach'ille Frankfurtiin. Siinä hän sanoo: "Juutalaiset laulakoot kerran vielä 'Jo! Jo! mutta meillekin tulee pääsiäispäivä, ja silloin me veisaamme Hallelujaa. Vähäinen aika meidän täytyy olla ääneti ja kärsiä.