United States or Åland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Minä kuljin pensaan ohitse, jossa satakieli lauloi; minä pysähdyin ja kuuntelin kauan: minusta tuntui kuin se olisi laulanut minun lemmestäni, minun onnestani. Kun minä seuraavana aamuna lähestyin tuttua taloa, niin muuan asianhaara oudostutti minua: Kaikki sen akkunat olivat avoinna, ovi samaten; paperilippuja oli hajallaan kynnyksen edessä; piika näkyi luuta kädessä oven takaa.
Saatuani tietää tämän ja huomattuani nopsan toimen nyt vaan auttavan, otin minä, niinkuin jo kerroin teille, isäntäni asian Parisissa toimittaakseni; kiirehdin lähtöäni; ja pysähdyin tässä matkallani. Vartokaa. En ole lopettanut vielä. Vaikka kiiruhdan niin paljon kuin voin, en voi sittenkään päästä kunnolla kilpaa ajamaan hääjoukon kanssa.
Tiesin missä "Aurinko" ravintola oli, vaan en löytänyt sitä entiseltä paikalta, markkinatorin luona. Pysähdyin muutaman myymälän luo ja kysyin eräältä vanhanpuoleiselta kauppiaalta, missä "Aurinko" ravintola oli? "'Aurinko' ravintola!" kertoi hän ja katsoi hämmästyneenä minuun; "rautatie on jo toistakymmentä vuotta kulkenut sen paikan ylitse. Mahtanee olla kauan sitten kuin täällä olette olleet."
Nurmikolla, muutaman askelen päässä hänestä, astuskeli Eulampia, maahan tuijottaen. Hän näkyi etsivän jotakin ruohosta, sieniäkö sitten lienee etsinyt vai mitä silloin tällöin notkistuen alas, kättään kurottaen ja laulellen puoli-ääneen. Minä pysähdyin samassa ja rupesin kuuntelemaan.
Enkä voinut taaskaan ottaa monta askelta, ennen kuin eräs suuri, tummansininen kukka kiinnitti huomiotani sävelin, jotka olin kuullut joskus, ja unikuvin, jotka eivät olleet aivan outoja minulle. Varmaan oli jotakin samantapaista joskus kauan sitten, jossakin entisessä elämässäni, heijastunut myöskin oman henkeni kuvastimessa. Pysähdyin viehättyneenä kuuntelemaan.
"Kun vaan pääsen tuolle metsän kulmalle", ajattelin itsekseni, "niin siinä onkin jo tie. Kyllä minä olen ainakin virstan kulkenut väärää". Pääsin tuosta viimein metsänkin kulmalle, mutta tietä siellä ei ollut: laajalti vaan levittelihe edessäni niittämättömiä pensaita ja niitten takana kaukaa, sangen kaukaa näkyi autio keto. Minä pysähdyin uudestaan. "Mitä kummia?... Missäs nyt ollaan?"
Hän nousi seisomaan kun hän huomasi minut ja oli hyvin kalpea, mutta ilon salama valaisi hänen kasvonsa kun hän huomasi, että minä pysähdyin. "Neiti van Arsdel!" huudahti hän, "mikä suosiollinen onnetar on johdattanut askeleenne tänne?" Minä olin hyvin totisen näköinen ja sanoin ett'en huomannut siinä mitään onnea. "Ehk'ei teille", sanoi hän, "mutta minulle tämä on onni.
Istuuduin lukemaan kirjeitä, kun tirehtööri tuli sisään. Juoksupoika, hän seisoi yhä siinä... Minä olin kääntynyt. Tuo *tuo* oli hra Crangier, *tuo* oli Elias. Juoksupoika oli Elias. Olin sanomaisillani jotakin mutta pysähdyin: raukka, kuinka pelästyneeltä hän näyttikään. Ei, niin pelästyneitä silmiä ja käsiä en ole nähnyt ikinäni... Hänkö on hra Crangier? sanoin minä vain.
Minä lähenin ovea ja näin hänen istuvan kyyristyneenä pöytänsä yli. Hänen pieni tyttärensä seisoi hänen vieressään, silmät punaisina itkusta. Kumpainenkaan ei ollut kuullut minun tuloani. Minä pysähdyin oven suuhun. Tuossa hän istui, kuuluisa lääkäri, totisena, ja askaroitsi jotakin tärkeätä.
Kuin kuoleman mahtien maassa kulin ... niin vihdoin ma salihin tummaan tulin. Pysähdyin, seisoin: sen kynnyksellä soi ääni, kuin kannel se helisi hellä: »En outo ma lie olen ihanimpasi, kuva kuoloton omasta sielustasi! Miks viivyt, mies? Sua kyllin jo varroin, sua murhein muistin ja haavehin harroin. Minut vapahda vallasta hirviön, joka mun muotoni tahraa kuin saasta ja loka!»