United States or Cayman Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Paitsi muutamia kummallisia jälkiä ja kaavoja, joita vuoren kamarassa löytyvän sanotaan, ei ole tällä juuri mitään ihmeteltäviä omaisuuksia, mutta tarina on sille antanut erityisen maineen. Näin kertoillaan: Muinoin, koska Nurmijärven rannalla ei vielä kirkkoa löytynyt, oleskeli tämän vuoren luolissa hirveitä peikkoja, rasitukseksi ja kamoksi kaikille.
Ne sanottiinkin olleen Turkin parasta sotaväkeä, jotka Osman pascha oli asettanut varjelemaan Sofiasta tulevaa muonatietä ja samalla puolustamaan Plevnan etulukkoa. Niistä saattoi ihan helposti sanoa: "Kyllä te olette Turkin parhaita peikkoja." Sotavangeiksi otettiin kaikki jälellä olevat turkkilaiset, noin kolmatta tuhatta miestä, yksi pascha ja muutamia muita upsereja.
Hän heitti pikaisen silmäyksen isäänsä; mutta kun tämä sattumalla käänsi selkänsä hänehen päin, hiipi hän varovasti lähemmä ja tähysteli alas kreivin olkapään yli. Venäläisen käsi loitsi rohkeilla piirteillä kokonaisen kokouksen peikkoja, hännäkkäitä ja sarvikkaita karilaita. Hartaalla tarkkaamisella seurasivat Andrén silmät plyijyskynää aina sen mukaan kuin tämä muodosti kaavion kaavion jälkeen.
Kellot vaan soi hevoskarjan, Hirnu kuului liinaharjan Paimentaan se muisteli. Satuja jos kerrottihin, Peljätty ei peikkoja; Painittiin jos toisinansa, Aina oltiin veikkoja. Nukkua jos tohti ken, Jalat ilmaan nousi sen, Vettä kylmää satoi päähän. Ken nyt, jos ei käynyt jäähän, Taas ei tuost' ois virkkuinen?
Eikä sinun tarvitse peikkoja eikä noitia pelätä ... minä karkoitan ne, voitan ne ... hävitän ne sukupuuttoon sinunkin tähtesi! En minä nyt taas pelkääkään... Yhtä sinulta kuitenkin pyytäisin... Sano, mitä.
JUHANI. Entäs Eero-poika? Olemmehan ystävät taas? EERO. Ystävät ja veljekset. JUHANI. Kaikki hyvin. Mutta kruuvaappas kurkkuas. EERO. Se on jo täydessä tämmingissä. JUHANI. Hyvä! Ja kuullelkoot nyt toiset kuinka hongisto remuaa. Nyt pojat! JUHANI. Juuri niin! Kas tässähän on meidän hyvä olla. SIMEONI. Vähemmin ääntä, vähemmin ääntä! Niinhän mekastatte kuin lekionat peikkoja.
Tulipalo-pakkanen ilmoja viiltää, lailla jääpuikkojen kyynelet kiiltää; maassa ui huura, kuoleman kuura.... Silmissä peikkoja, luuranko-kalloja, valjuja veikkoja, kuu valo-varjoja, Tuonelan karjoja, yön tulipalloja, kummituskuvia.... Veripuna-päivät toistaen ilvein ilmeitä hurjia, ryysyjä kurjia, surman suvia palteille pilvein kauhun haaveina, kalmisto-aaveina riippumaan jäivät....
Neiti on sangen hyvä, kun tahtoo kuulla lörpötystäni, kuiskasi hän; mutta tällä kertaa on minulla jotain eriskummaista kerrottavaa... No mitä? Oletko nähnyt peikkoja? Oi, vielä pahempaakin olen minä tahi: oikeammin Pekka nähnyt. Minä oikein suren sitä... Sinä saatat minut uteliaaksi, sanoi Maria vilkkaammin. Mitä on tapahtunut?
Ennen olkoon yö ikuinen kuin päivä sinua ilman. Pelkäsin unia ennen niinkuin peikkoja; levolle menin kuin mestauslavalle. Miksi? Mietin. On elämä armahampi yön unia, nukuin nuoruuden suruihin, heräsin huomenen iloihin. Siitä asti kuin pimeni päiväni, mustui mun eloni onnen orsi, kaikk' on toisin: Yön unet on ystäväni, päivät peikoista pahimmat, vaikeinta valvominen, armain kuoleman ajatus.
Hän ajatteli peikkoja ja kummituksia, joista oli kuullut puhuttavan; hänen mielikuvituksensa luulotteli hänelle, että jokin senlaatuinen yliluonnollinen olento oli tulossa ja pian ilmestyisi hänen katseittensa eteen... Ja hänen sitä ajatellessaan kävi viiltävän kylmä puistutus hänen luissaan ja hän silmäili vavisten ympärilleen, hakien turvapaikkaa... Mutta muistaessaan, että hän oli yksin avuttoman äidin kanssa yksinäisessä metsämökissä, kaukana ihmisasunnoista, hän kätki kasvot käsiinsä, sulki silmänsä ja odotti tällä tapaa peljättyä silmänräpäystä.