United States or Netherlands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kuulen kuinka linnut laulaa, Kuinka laine loiskuaa, Katson kuinka aallot kaulaa Sulosaaren rantamaa. Täällä istun yksin aivan, Enkä veisaa, äännä en, Näen päällän' sinitaivaan, Töitä luonnon katselen. Avaruus mull' armahampi Kirkon kolkkoutta on, Luonnon hiljaus rakkahampi, Kuin on laulut joukkion. MUSTAT SILM
Ja hiljaus huoneess' oli, Ikäänkuin liikkunut Ois näkymätön henki Ja mielet tenhonnut. Mut vieras pöytään vietiin, Kylläiseks ruokittiin, Ja yöksi lämmin vuode Hänelle laitettiin. Mut anivarhain nauroi Taas hupsun nauruaan, Ja hyvästeli, kiitti Ja läksi matkaamaan: Kumara oli selkä Ja raskas astunta, Olalla matkareppu Ja sauva kourassa. Kaikuja Hämeestä 1908. TIETYM
Ja ovensuussa siinä hän seisoo kourussaan, olento halpa, köyhä, ja sauva nojanaan, hopeelta hohtaa parta, hivukset pitkät sen, ne lumivalkeoina valuvat harteillen. Ja huonehessa valtaa kuin haudan hiljaus, "mitäpä tuokin täällä?" vaan kuuluu kuiskahdus, ja yli otsain lentää pimeät varjot yön, ja kynttilätkin tuikkaa kuin läpi terhenvyön.
Salissa vallitseepi kuin haudan hiljaus, »Mitäpä tuokin täällä?» vaan kuuluu kuiskahdus, Ja yli otsain lentää pimeät varjot yön, Ja kynttilätkin tuikkaa kuin läpi terhenvyön. Mut oven suussa vanhus virittää laulujaan; Vavisten aluss' ääni ja värjyin kulkee vaan, Kuin lintu, joka metsäst' on tuotu häkkihin, Säveltään visertääpi sydämmin tykkivin.
Avaruus mull' armahampi Kirkon kolkkoutta on, Luonnon hiljaus rakkahampi, Kuin on laulut joukkion. H
Ja ovensuussa siinä hän seisoo kourussaan Olento halpa, köyhä, ja sauva nojanaan, Hopeelta hohtaa paita, hivukset pitkät sen Ne lumivalkeoina valuvat harteillen. Ja huonehessa valtaa kuin haudan hiljaus, "Mitäpä tuokin täällä?" vaan kuuluu kuiskahdus, Ja yli otsain lentää pimeät varjot yön, Ja kynttilätkin tuikkaa kuin läpi terhenvyön.
Lauhtua yhtymisen värisyttävä riemu jo ehti, hiljaus vallitsee, kuni templin, kun humu urkuin loppuun soi, ja jo mielet vait rukouksehen yhtyy. Tuskin kiinsi he huomiotaan nyt vienohon impeen, hetkeks vaiti mi jäi ovipieleen huonehen aavan. Vaan jopa lanko se rientävi luo; käsi terve jo vyöllä hehkuvan immen, hän punahuulia suuteli siskon.
Avaruus mull' armahampi kirkon kolkkoutta on, luonnon hiljaus rakkahampi, kuin on laulut joukkion. H
Ja huonehessa valtaa kuin haudan hiljaus, "Mitäpä tuokin täällä?" vaan kuuluu kuiskahdus, ja yli otsain lentää pimeät varjot yön, ja kynttilätkin tuikkaa kuin läpi terhenvyön. Mut ovensuussa vanhus virittää laulujaan; vavisten aluss' ääni ja värjyin kulkee vaan, kuin lintu, joka metsäst' on tuotu häkkihin, säveltään visertääpi sydämin tykkivin.
Ja kaikuu nyt pyhä virsi, Ja leimuvat valkeat, Ja himmeli hiljaa häilyy... Oi, kuulkohot taivahat! Kädet ristissä miesi siinä All' akkunan viivähtää, Kylm' ympärill' on, vaan hällä, Sydän hällä se lämpiää. Hän viipyvi siinä, kunnes Kaikk' uuvahtaa lepohon, Ja kynttilä yksin tuikkaa, Ja hiljaus kaikkiall' on. Mit' etsi se matkamiesi? Kenties kenties kotiaan. Ken oli hän sekä mistä?