United States or Portugal ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ripeä päätös oli tässä tarpeen, ja kerättyään viimeisetkin voimansa huusi hän kovalla äänellä: "isä on täällä, riennä tänne Anna!" Onnetoin lapsi! Entä jos se jo olisi liian myöhäistä. Juna lähenee lähenemistään, mutta Anna vaan pitkittää nauruaan, johon höyryveturin huokaukset sekaantuvat. Vaistontapaisesti horjuu isä vahtipaikkaansa ja valmistautuu velvollisuuttansa täyttämään.
Peljästyen omaa nauruaan hän katsahti kohta ympärillensä, mutta ne yleisöstä, jotka olivat huomanneet hänen naurunsa, tuijottivat häneen kummastuneina, melkein niinkuin mielipuoleen, ja hän itsekin säikähti, kun ei ollut ketään muuta, joka olisi nauranut; ja tuli samassa hetkessä totiseksi.
Mutta nyt, kun nämä ihmiset jatkoivat nauruaan, sanoin äkkiä kuten mies, jolla on nyörit kädessä: jaa, niin olen tehnyt, ja toivon että olen tehnyt oikein hänet valitessani. Ja minä läksin. Kadulle tultuani olin johtunut ajattelemaan muita asioita. Silloin yhtäkkiä tiedättehän, että niin voi käydä sattuivat silmäni muutamaan ihmiseen kadun toisella puolen.
Niin, te ette ehkä tiedä, että sairaanhoitajattaret vievät sieltä lapsia kasvatusäideille maaseudulle. No niin. Minun ystävättäreni kertoi, että hän matkustaa huomenna Rougemontiin kahden muun sairaanhoitajattaren kanssa ja että hänellä luultavasti on silloin muitten lasten mukana muassaan myös se lapsi, jonka minä äsken jätin sinne." Hän nauroi taaskin kuivaa nauruaan.
Niin kaunista kirkon paikkaa en ole usein nähnyt ... kun kirkko on kauniilla paikalla, jylhien kuusien ympäröimänä ja järven rannalla, kohoaa sanankuulijankin mieli, ja saarnamies tuntee itsensä ylennetyksi ... eikö totta, neiti? Maisteri oli jostain syystä Ellin mielestä niin koomillisen näköinen, että hänen oli vaikea pidättää nauruaan. Eikö totta, neiti?...
Rouva Vilén nyrpisti ohuita huuliaan ja näytti ihmeellisen nenäkkäältä, ja tuo mustaverinen nainen, jolle hän oli puhuvinaan, koetti vaivalla pidätellä nauruaan. Selma olisi tahtonut vaipua maan alle, taikka paeta pois, tuhansien peninkulmien päähän. Onneton töyhtö siihen heidän silmänsä varsinkin pyrkivät.
Elli! huudettiin yht'äkkiä alhaalta. Missä Elli on? Oletteko nähneet, lapset, Elliä? Se oli äiti, joka huusi. Elli painautui lujemmin kattoon ja koetti pidättää nauruaan, joka pyrki tulemaan. Ei tiedä äiti, missä Elli on ... mutta ei Ellikään sano ... antaa niiden ensin etsiä ... missähän luulevat olevan...? Lapset, kuuletteko, oletteko nähneet Elliä? Ei olla nähty!
Neito vaaleni kalmankalpeaksi ja loi aran katseen mestari Pietariin, mutta nuoren uskalikon suuret sanat eivät näyttäneet nostattavan muuta kuin hänen nauruaan, pikemmin kuitenkin ylenkatseen kuin hyväksymisen naurua.
Iltamaan vain, sanoi Martin toveri. Niis iltamis te... Jossain sitä nuorten täytyy toisiaan tavata, puollusti Martin toveri. Niin, mutta kun aina. Ainahan sitä ennenkin nuoret pyhäaikoina olivat jalanpäällä. Isäntä taas nauroi omituista nauruaan. Martti läheni isäänsä ja puoliääneen kuiskaten pyysi: Antakaa mulle vähä rahaa. Mitä sinä nyt rahalla? Tarvitsen. Iltamaanko?
»Kyll'maar me kosimme yhtä paljon molemmat», nauroi Uutela hiljaista nauruaan. »Katsos, Karoliina Keskitalo on kyllä hyvä talo ja suku arvossa pidetty, mutta siellä on kaikki velkana, niin että tämmöinen vävypoika on enemmän kuin joulu taloon taitaisi muutoin pian vasara paukkua.