United States or Haiti ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja eloni harhakkaita mutkateitä Murheeni itkemään käy uudestaan, Rakkaita kutsuen, joilt' toivo haipui, Jotk' onnen pettämäisnä tuoneen vaipui. Ne joille soi mun laulun' alkunaiset, Ne näitä eivät enää kuulla voi; Hajalle haihtui kaikki armahaiset, Ja laulun' ensi kaiku tyhjiin soi. Nyt kuuntelee mua oudot, muukalaiset; Oon arka, jos ne kiitoksenkin toi. Ja ket mua muuten kuuli riemumiellä.
Neuvo hyväksyttiin jotenkin yksimielisesti, vaikka kyllä kuului vastaväitteitäkin. Naisia näkyi etäämmällä, kartanojen ja rakennusten luona parvittain seisoskelemassa. Ensimmäiset hevoset ryntäsivät ulos metsästä. Korvenloukkolaisten taaja parvi älähti kuin yhdestä suusta kamalan älähdyksen, joka kohta, kuin väsyneenä väreillen haipui odotellen synkkään hiljaisuuteen.
BILEAM. Eteeni nousi Kosbi morsian, Verinen, valkovaippa kostotar, Vihoja säihkyi hänen silmistään, Kun verikeihään ojensi. Sit' ottaa Kun aioin haipui hän kuin kangastus. ZUUR. Hän, tyttäreni sulle näkyi? nouskaa! Verinen kostonkeihäs meitä johtaa, Sit' ynnä seuratkaamme! JOUKKO. Seuratkaamme! BILEAM. Tuolt' astuu hän! O, koston enkeli! Tuo keihäs isällesi! Ota, Zuur! ZUUR. En näe häntä. Missä?
Oli kirkkaita siskoja sillä, Mut kaikki on haihtuneet; Oi, tuskien, riemujen kanssa yötuulehen haipui veet. Ja usvihin haipui tuike Myös sinitähtösten, Mi mulle riemut ja tuskat On hymyillyt mielehen. Oi, myöshän itse lempi Se haihtui, kaihtui pois! Tää vanha, ainoa kyynel Se myös jo haipua vois!
Hanki jo haipui pois, ja jo ruoho se kenttiä kirjoo, puut saa hapsia taas; muoto se muuttui maan, taas täyttyi ehtyvät uomat, kuohuen veet ohi käy; nymfit viehkeäsuut sulotarta ja siskoa kahta johtavi karkelemaan. Kuoloon käyt! Sitä haastaa vuosi ja tunti, mi riistää uhkuvan aikasi pois.
Soi virtensä vitkaan vaikertain, pois haipui tähtien tarhaan, mut oli kuin myötänsä vienyt ois se vapausriemumme parhaan. Ja kuule! kuin kuorona vankien soi kalske nyt kahlerautain, ja Vapauden temppeli vaipuu pois, sen paikalla paikka on hautain. PERMAN P
Sakriksella oli ikään kuin kaksi naista. Tultiin rantaan. Sauhua oli ilma täynnä. Ilta lähestyi, iloisena ja juhlakkaana. Oli lämmintä... Se Venäjältä tullut sauhu verhosi vedet ja maat niin kuin salaperäinen usva... Niin sakeana ja tasaisena, että ainoastaan lähimmät kalliot ja huvilat näkyivät selvästi. Muu haipui suurena ja ihmeellisenä ulapan sauhuun...
Jo vapaushaavehet haipui, verivirrat peltoja purppuroi. Moni vaipui, moni myös taipui. »Mut mikä on soitto, mi yhäti soi?» Kävi sortajat soittoa kohti. Soi sävelet kuin sodan myrsky. »Ken vapautta viel' laulaa tohti, kun taittui jo tappara viimeinen?» Oli Ontrei Imatran orja, hän istui rannalla kuohuvan veen. Hän lauloi: »on sota sorja, kun kuollahan mieheen viimeiseen.
Monta Hämeen hankiin haipui, Messukylään kylmään vaipui, monta Kurun metsät vei. Aina eespäin! käsky kaikui. Voittoon, kostoon! korvet raikui taikka kuoloon, taapäin ei! Kunniata kaatuneille! Hetki vannoa on heille kautta kauniin synnyinmaan: Sen jos vapaus vaipuu milloin, nousee Vöyrin kaarti silloin, taasen meitä tarvitaan.
Se haipui kauas sumuun Jo äskeinen ukkossää, Ja salon hauskaan humuun Mun untuu viileä pää. KYNT