United States or Cabo Verde ? Vote for the TOP Country of the Week !
Näin voivat he saada korvauksen niistä seppeleistä, jotka odottivat heitä opin tiellä opin juhlasalissa. Annatteko suostumuksenne tähän esitykseeni? Kaikki Naiset. Annamme! Amalia. Ja toivomme, että he kaikki palajavat hengissä! Burmeister. Sitä sopii toivoa, vaan sitä ei tiedä. Kuinka onkin; muiston seppelöitsemän turpeen alla on hyvä maata ja rauhallista levätä! Edelliset ja Bartholdus Simonis.
»Annatteko te tavallisesti vieraanne palvella toinen toistaan?» kysyi Durward. »Sillä minä huomasin, ettei mestari Pietari tahtonut ottaa mitään teidän eikä myöskään teidän palvelijanne kädestä.» »Rikkailla herroilla saa olla mielijohteitansa, sillä he maksavat niistä», sanoi isäntä; »eipä ole ensi kerta, jolloin mestari Pietari on saanut aatelismiehen tottelemaan sormensa viittausta.»
Mutta ensi ehto, jos tahdot olla läsnä kokeissani, on se, että siksi ajaksi sokeasti antaudut käskyjeni alaiseksi. Annatteko minulle, mitä olen pyytänyt? Annatteko minulle kultaa maksaakseni velkani? En tahdo sitä lahjaksi, tahdon sen lainaksi, ja korot voitte määrätä mielenne mukaan. Ja jos annan? kysyi tohtori oudosti hymyillen.
"Voi, annatteko anteeksi," sinä sanot ja tarjoat minulle molemmat kätesi. "Mistä niin?" "Etten ole tullut ennen teitä kiittämään." "Eihän siinä mitä kiittämistä." "Onhan kun olette toteuttanut hartaimman toivoni." "Sehän oli helposti toteutettavissa semmoisilla todistuksilla ja suosituksilla." "Miten hyvänsä, mutta kiitos kuitenkin." "Käymmekö sisään?" "Istumme tässä."
En, en ... minä en erehdy ... minä olen vain erehtynyt siinä, että niin kauan olen sitä pidättänyt, niin kauan ollut ymmärtämättä itseäni ja teitä ... te ette saa enää epäillä minua ... ettehän? En... ja hän ojensi hänelle kätensä vakuudeksi siitä, että hän uskoi. Ja annatteko anteeksi, että eilen pahoitin mielenne? Elkää nyt sitä enää ajatelko!
Voimatta virkkaa sanaakaan, piti hän Roosaa sylissänsä, kuin ei hän olisi tahtonut koskaan enää päästää häntä, kunnes Roosa vihdoin lempeästi irroittausi ja vei hänet isänsä luo. Siellä huudahti hän: "Oi, hyvä mestarini, onko sitte todellakin niin? Annatteko Roosan minulle vaimoksi ja saanko kuitenkin palata omaa taidettani harjoittamaan?"
Aivan oikein, upseerini oli todellakin siellä; minä lähestyin häntä, juuri kuin hän parhaillaan lauloi muutamaa lemmenkujerrusta, silmäillen erästä naista, ja keskeytin hänet toisessa värssyssä. Herra, sanoin minä hänelle, suututtaako teitä yhä vielä, jos minä menen käymään eräässä talossa Payenne'n kadun varrella, ja annatteko minulle vielä selkään, jos päähäni pistää olla teitä tottelematta?
Saatte tyttäreni ja tyttäreni tyttären ja lapseni ja lasteni lapset, jos tahdotte, mutta katsokaa, sieluani en voi myydä polkuhinnasta, ymmärrättehän? Mitä tarjoatte sielustani? Annatteko minun olla rauhassa, vanha narri, tai pudotan katon niskaanne! jupisi toinen hullu vihoissaan; hän oli nelinkontin lattialla ja piirusteli kynnellään kolmioita ja ympyröitä kovaan siltalautaan.
Sille sanoi isäni eräänä iltana: »kun opetat, Junnu, tuon meidän pojan kirjoittamaan, niin minä maksan sinulle puolen riksiä». Junnu ihastui heti niin isosta tarjoituksesta ja kysyi innokkaasti: »annatteko todella?» Isäni vastasi: »heti kun poika kirjoittaa luettavaa kirjoitusta, saat sen, jonka olen luvannut». Hei kuinka ne keskustelut miellyttivät minua: »nythän saan opetella kirjoittamaan, niin kuin toisetkin pojat, ja kukatiesi saan minäkin vielä ansaita puolen riksiä kirjoituksellani!» Se yö ei tahtonut loppua milloinkaan, niin pitkä oli se mielestäni, sillä aamullahan jo sai koettaa.
Painaen hellästi kiveä rintaansa vastaan huokasi hän vihdoin: «Elämänkiven, annatteko häh? Kaikki, mitä minulla on, on teidän«. Klaus näki, miten ukko oli vaivattu. «Sinä vanhus, sinulla ei ole mitään maailmassa muuta kuin tavarasi; ne olisit sinä valmis uhraamaan henkesi pelastukseksi kuolemasta«, sanoi hän. «Minä olen jo sanonut, teitä on petetty. Menkää kirkkoherran luo!«