United States or Kenya ? Vote for the TOP Country of the Week !
Missä hän käy, on perhoja ympärill' aina, jos astuu askelen hän, tähystellään, kuiskaillaan, myhäellään. Onnistui, näki sen, ja hän onnistui monin verroin. Nyt kävi kerrassaan ikäväksi hän. Tanssija kaunein jos tuli, tai joku luutnantti nuori ja kiiltävä-kaulus, noihinpa joskus saattoi hän helo-katsehen luoda.
FAUST. MEFISTOFELES, FAUST. Sakastin ikkunasta läikkyy Ikuisen lampun loiste ylöspäin, Sivuille hälvenee se vähittäin, Ja ympärill' yön varjot väikkyy: Samaten mun sielun' yöhön riukee. MEFISTOFELES. Ja munpa niinkuin kiima-kissa hiukee, Jok' ylös tikkapuita kiipii Ja harjaa myöten hiljaa hiipii. Niin hurskas mull' on mieli silloin: Näpistys viettelee tai kiima illoin.
Ja emäntä on herttainen, on hyvä niin ett' oikein, Hän paistit ja ruohotkin saa maistumaan, Hän lapsiparvess' askaroi, hän toimittaa ja hyörii, Kuin lempeä mettis-emo huoneissaan. Tääll' ympärill' on hongikko, joss' oravia juoksee. Mä istun ja kuulen: teiret kukertaa. Kas, tuolla kerttu ahkera kuin käenpoikaa ruokkii, Tuo joutilas minua noin muistuttaa!
Kaikk' epäilykset siis Periköön ne hiis! Päin tuulta vaan! Mun kanssani mailman pauhinaan! Mies filosofiian orjuudess' on niin, Kuin kuivall' aroll' lemmon juhta, Jot' aina ajellaan samoihin kaarroksiin, Vaikk' ympärill' on vehmas luhta. FAUST. No kuinka aljetaan? MEFISTOFELES. Pois pakohon! Mik' on tää virkas onneton? Itsesi vaan ja poikain piinaamista!
Lappalaiset syöksyivät ulos teltistä, pesivät kasvonsa ja kätensä lumella, laskeutuivat polvillensa aamurukousta pitämään, ottaen lakit päästänsä kolmenkymmenen asteen pakkasessa. Tuskin olivat he siitä polviltansa nousseet, ennenkun ympärill' olevat kukkulat, kunnahat ja tunturit kajahtelivat huudoista ja koirain haukunnasta.
Tän' yönä, Masinissa, ken Numidian leijonan niin kesyksi on saanut? Kun riemu joukon voittoisan viel' ympärill' ei laannut, miks valvoo, katsoo yöhön pois? Karthagon lyöjä lyötynäkö ois? Tän' yönä, Masinissa, sun täyttyy onnes runsaus, sun kuohuu maljas yli: jo vuottes kaihon, kaivattus sua vastaan aukee syli, kun Sophonisbe, armahas, Karthagon lyöjä, astuu telttahas!
Ja kaikuu nyt pyhä virsi, Ja leimuvat valkeat, Ja himmeli hiljaa häilyy... Oi, kuulkohot taivahat! Kädet ristissä miesi siinä All' akkunan viivähtää, Kylm' ympärill' on, vaan hällä, Sydän hällä se lämpiää. Hän viipyvi siinä, kunnes Kaikk' uuvahtaa lepohon, Ja kynttilä yksin tuikkaa, Ja hiljaus kaikkiall' on. Mit' etsi se matkamiesi? Kenties kenties kotiaan. Ken oli hän sekä mistä?
Sun tuntematon sukus ompi ja heimosi maineeton: Sunlaisest' ei sikiöstä kaunottaren voittohon! Mut on kuni nuorukaisen tuli valtais taivainen, Niin leimuvan kirkas hohde sen lentävi kasvoillen. Sun, immyt kaunokainen, tytär linnan kuulakkaan, Sun voittaaksen' veren' uhraan sen viimeiseen pisaraan! Matalaisessa mökkisessä Mies kalpea askartaa, Kylm ympärill' on, vaan hällä, Sydän hällä se leimuaa.