Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. heinäkuuta 2025
Jo oikealta kuulin vetten kuohun allamme ukkosena jymisevän; kumarsin päätä sinne katsoaksein. Pelästyin kuilua nyt kaksin verroin, tulia näin ja valitusta kuulin, vavisten ojentausin taas ma taapäin. Näin sitten mit' en ollut ennen nähnyt kuink' alas kaartein kuljettiin ja eri tahoilta kuinka näkyi suuret kauhut.
Vaan jos ärjyt ääntä vihan, koska vuodan veljesverta, näin ma sulle vastaan ihan: »Tehtiin oikeutta kerta.» Ei se aina voita hyvyys, pilven alta päivä loista, eikä elon vetten syvyys aina taivaan kaarta toista.
Tuo korska hän tuorehin tuntein lähti ja ohjeenaan oli Pohjolan tähti ei kysynyt tietä hän keltään, ei ei pyytänyt vanhemmilta hän lupaa, hän sietänyt vain ei ahdasta tupaa niin lykkäsi purtensa vesille vaan ja laski ja laski kuin uhmallaan yli selkien tuttujen, outojen vetten, mihin vuorten vilppahat vihurit vei.
Vetten päällä se pyörii, suuri kuin joulukaakku. Niin on tämä mailma ymmyrjäinen ja soppia ja solia täynnä, joissa pian masennetaan mies. Mutta kas, kuin kaikki viimein ympäri käy, niin otammepa ryypin ja unohdamme kaikki. Ryypin otamme ja nauramme ja itkemme yhtaikaa elinkautemme retkille. Kanttoori, olkaat niin hyvä! Elkäät hirttäkää Eskon häitä, minä muutoin närkästyn poikani puolesta.
Viime yönsä viettivät he Juman temppelissä, rautavitjat ranteissa ja silmät sitehissä. Kuuhut kulkee taivahalla, välkkyy vetten kalvot. Virkkaa toinen: »Thorer Hund! Sa nukutko vai valvot? Norjan maata mietitkö vai vaimon poskipäitä? Minun on impi mielessäin, mi jää nyt ilman häitä.» Vastaa hälle Thorer Hund: »Ah, Karli, kasvinveli! Tuota mietin: turhaanko mun emoni lapsi eli?
Matilla ei ollut enään kalastajan töllissä mitään tekemistä vastaisuudessakaan, kun vanhus oli kuollut. Kapteeni, tuo kalastajan poika, olisi taaskin vetten auvettua vienyt Matin merelle, vaan Matti oli päättänyt jäädä kaupunkiin aloittaakseen taas syksyllä koulunkäyntiä, ja merelle lähtö jätettiin sikseen.
Silloin minä lauloin senkin laulun, joka alkoi näin: Vesillä, vesillä vetten päällä on niin lysti luistaa arvaella aikojaan ja kultoansa muistaa. Illalla, illalla, illan suussa kaiho mieltä kaivaa kaikilla muilla kun kultansa on ja minä olen yksinän' aivan.
Pien' poika on nukkunut vienoiseen Pää kutrikas äitiä vastaan; Tää poian silmistä pyyhkii veen Ja katsoo herttaista lastaan. Niin vienon kaihosa tunne, oi, Se ahdisti äidin rintaa Mut kellot ne pyhää maahan soi Ja kaiutti vetten pintaa. Tyyn' valtameri Vain hiljaa rantaan Tuo maininkeitaan Ja luo ne santaan. Mies uljas katsoo Päin ulapoita, Kuin urkkiakseen Veen ongelmoita.
Uus aika koittaa, uusi kannel soi, uus tuuli käy, uus huomen huminoi, se veljeyttä yli vetten soittaa, se kaikuu rakkautta rantamille, se heikot herättää, se vahvat voittaa, se kantaa ilon viestin ihmisille: Maan päälle, tänne, taivas takokaamme! Niin kaikki kuninkaita olla saamme!
Rannat, vetten pinnat nyt voittolauluja ei soi, ei syki enää sankarrinnat! Ja itse lyyra, pyhä, sun, se vaipunut on käteen mun. On jotain toki seutuvin, miss' asuu orjat pontta vailla, jo hävyntunto jonkunkin, mun polttaa posket lieskan lailla, näet laulajall' on puna vaan ja kyynel kohtalolle maan! Vain häpeäänkö jäämme niin ja itkuun? Isät vuoti verta.
Päivän Sana
Muut Etsivät