Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. heinäkuuta 2025
Niin kuului pauhaavan se tiemme päässä: punainen, pystysuora vetten vyöry, mi kohta kuuroks oisi korvan tehnyt. Mull' oli köysi köytty uumenillein, ma jolla joskus pedon kirjokarvan lien pyytää aikonut: sen kokonansa kun olin vyöltäni ma irroittanut Oppaani määräyksen mukaan, hälle ojensin sen ma niinkuin kootun kimpun.
Ja ylhäältä aavasta, koleasta avaruudesta kuului aina kasvavaa huminaa, joka kummallisen kylmänä, soinnuttomana ja yksitoikkoisena vastasi vetten hetki hetkeltä paisuvaan huokaukseen. Epäilemättä oli rajutuuli tulossa.
Lemmen lehti, Luojan terttu, pyhän viidan virpi! Mik' on meidän metsällämme, kun ei linnut laula? Joka varhain valvahti, se varhain maata menee. Väsynyt on sydämeni, lauluni myös mykkä. Meren maininki liikahtaa, kuuhut kultaansa rakastaa. Paisuu valkeat vetten pinnat niinkuin nukkuvan neidon rinnat. Meri kultaansa odottaa. Mustasukkainen suree maa.
Vuoroin vuoteeseen hän painoi kylkeä, selkää, vuoroin kasvoja taas; jopa pystyyn karkasi viimein, asteli murheissaan meren rantaa; sieltäpä Eos keksi Akhilleun, välkkyissään yli rantojen, vetten.
Käy pirta ja niidet ne helskähtää Ja oudosti silmä se välkähtää. Pyhä aamu on, tyynt' yli vetten, maan, Ja huomenkello se kaikuu vaan. "Laps', nouse, päivä jo kirkas on, Ja kellot jo kutsuvi kirkkohon." Mut Leena hän työnsä on päättänyt Ja vaivoistansa hän huokaa nyt. Hän tyynenä nukkuvi vuoteellaan, Ja morsiusseppel on kulmillaan. Ja hääpuku valkea yllähän, Ja valkeamp' entistään on hän.
Hän katsahti ylös lukeaksensa enkelin kasvoista vastauksen, mutta silloin lankesi auringon viimeinen säde värähdellen yli vetten ja sattui hänen silmäänsä. Enkeli oli kadonnut. Mutta katso, naisen sydän on etsinyt kätketyt kyyneleet, huomaamatta maahan vierähtäneet. Tahdotko nähdä niistä muutaman, hyytyneen pisaran maasta pohjolan pimeillä perillä?
En kuitenkaan voinut käsittää, mitä varsinaista hätää siitä saattaisi tämän saaren asukkaille olla, sillä olivathan he kuivalla maalla kuitenkin ja olihan ainakin keskisaari kyllin korkea, ettei voinut ajatella valtavimpienkaan vetten vyöryjen ulottuvan sen kalliolla seisovan valtalinnan harjoja huuhtelemaan. Mutta saaren asukkaat näyttivät olevan toista mieltä.
Silloin kohotti hän kuononsa kohti tähtiä ja päästi esi-isiensä pitkän perintöhuudon, kaikkien olevaisten kysymyksen, jota ei kuullut kukaan, valituksen, jolle ei ollut olemassa mitään lohdutusta... Ei maassa, ei taivaissa, ei vesissä eikä vetten syövereissä... Tänään minä olen, huomenna en ole, ajatteli hän. Menen, enkä tule koskaan takaisin, ja maailma jatkaa kuitenkin ijät kaiket kulkuaan.
Tuuli kuvaa tajuntaa eli henkeä, Ilmatar eli »veen emonen» ainetta ja Väinämöinen kuten sanottu maailmaa, ja koko kuvaus tuo mieleemme jehovistisen kosmogonian Mooseksen 1 kirjan alussa, jonka mukaan »jumalan henki liikkui vetten päällä»:
Syksyn tullen ilmat vilpastuu, päivät lyhenee, puhteet pitenee, taivas innottomaks valjustuu ja niin kolkoks käypi Luojan silmä. Luovat nesteet vankka routa maahan jälleen kiristää, vetten vapaat voimalaulut tukahduttaa kylmä jää, tuulen soitto puiden tutkaimissa soi niin tyyneltä ja juhlaisalta, soi niin mahtavalta kuin soi suuren kansan kirkkoveisu. Tuota kuullen tyyntyy mieli, muuten rauhaton.
Päivän Sana
Muut Etsivät