Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. kesäkuuta 2025
Vaan sekin peljästyy, kun korkean Zeun tuli iskee, kun jyly hirmuinen käy raikuen korkeudessa." Virkki ja vaskitetun veti peitsen penkerehestä. Siihen jäi virumaan hänen hengeti iskemänänsä hietikkoon uros; huuhtoen veet ohi virtasi tummat. Parveillen kalat, ankeriaat liki liikkua alkoi, kalvaen, ahmien ahnein suin munuaisien rasvaa.
Veet kohta ahtaiks saattavat kaloille nuo vuoret, mereen louhitut: paasiaan nyt veteen latoo taitoniekat orjien kanssa, kun herrat rikkaat sai maasta kyllän! Mut yhä kyltymys jää herran seuraan, kammo se soutamaan käy kolmihankaan, taakse ratsaan istuvi selkähän murhe musta.
Siis päätä, kannattaako hyvin elää, ett' ensimmäistä elo toinen seurais! Noin eipä tuumi nykyrahvas tämä, min rajat määrää Etsch ja Tagliamento ja jok' ei kadu kuritettunakaan. Mut pian on Padova värittävä veet suonsa, jotka huuhtelee Vicenzaa, kun niin on väärämielinen sen kansa. Ja missä Sile ja Cagnan käy yhteen, päin pystyin eräs hallitsee, mut häntä jo varten valmistetaan linnunpaulaa.
Sinimetsiin vien sinut, kulta, missä Elo innon saa sekä uutta voimaa, Sydän suurentuu, ja on jäävä unhoon Ihmisten pienuus. Sulo siimeksen ma jo siellä tiedän, Jota takaa vuor kuni templi suojaa; Punaruskossaan kiviseinä hohtaa Siintohon taivaan. Ikihongat siell' yli pääsi huojuu, Kahapuolen näät salon ylhän, tyynen, Mut on eessäs veet sekä rannan puhdas Helkkyvä hieta.
Voima mahtava, voima ankara, ken olet sa, oletko Jumala? Tulen tunnen ma kyllä. Hän veljeni on. Tuli sieluni onhan sammumaton. Maan tunnen ma myös, meren välkkyvät veet, pihat taivahan, pilvien jyrkänteet, oman itsenikin osaks tuntea voin sa yksinkö outo ja verhottu noin? Siis lienet sentään Jumala.
Polyhymnia urhouden uskoa laulaa: »Ei maan päällä kahletta, pilvissä paulaa, mitä katkoa voisi ei kauneuden kaipuu, kuin Okeanos, joka nousee ja vaipuu; kuin ylpeä, purppura- purjeinen laiva, niin aaltoja kyntävi sankarin vaiva, veet valtavat, lyijyiset lyö emäpuuta, karit karttaa hän, seuraten päivää ja kuuta, ja vaikk' yli kannenkin karkaa jo vahto, on valkama varma kuin ruorissa tahto.
Jäät järkkyvät, paisuvat maat sekä veet, nyt kansojen käy kevätmyrsky, veri virtoina vierii ja kyyneleet, soi itkun ja tuskan tyrsky, ja vankkumatonna kuin kuoleman yö niin suurta kuin pientä nyt surma lyö.
Maassa hirmu-hirnunnalla Kulkee myrsky raivoten, Paljon turmaa aikaan saapi, Sade maahan virtoaapi. Puro pieni lainehtiipi, Mäeltä rientää notkoon päin; Läpi tien ja maan se hiipii, Kääpän puoleen käännähtäin. Tuuli vinkuu, Lumi sinkuu, Oksat ohkaa, Veet ne vohkaa Täyttäin Kääpän tupo tulvilleen: Vesi nousee valkovaahtoineen.
Mit' on nää veet, jotk' alkuhettehestä samana hersyy, haarautuu ja katoo?» Sain vastaukseksi: »Mateldaa pyydä, hän että selittäis sen sulle.» Lausui nyt niinkuin se, mi syytä luotaan torjuu, tuo kaunis Nainen: »Tään ja paljon muuta sanonut hälle oon ja varma olen, hält' ettei vienyt sitä Leten vesi.»
Sa sulje silmäs kun ne avaat, on jo sukupolvet käyneet kuolohon. Ja ennenkuin sun silmäs kuivaa veet on taivaan tähtikuvat vaihtuneet. Oi, kaikki tuskat nukkuu inehmoin, yöt herää aina nousuun aamun koin. Vuostuhansin sen vaivat niitataan, ken elää tähti-aikaa päällä maan. Minä seisoin rannalla nuoruutein, missä kerran kaarnavenheitä tein.
Päivän Sana
Muut Etsivät