Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. kesäkuuta 2025
Loitot veet jo on sumenneet, Silmä ei kanna sinne; Vielä väikkyvät saarekkeet Missäs, kultani, taivalta teet, Minne sä jäitkään, minne? Nähdä voin yli suvantoin Juovan, miss' siivet siukuu: Kaakkuri lentoon pyrkii noin Ei, se on läikkeess' aallokkoin Kultani venho, mi liukuu! NIIN ONNEN MYYR
Kuut kiviä kuumettihin, kesät vettä keitettihin, salot puita poltettihin, kaivot vettä kannettihin: jo salot saristui puista, veet väheni lähtehistä olosia pantaessa, kaljoja kyhättäessä Pohjan pitkiksi pioiksi, hyvän joukon juomingiksi. Savu saarella palavi, tuli niemen tutkaimella.
Hanki jo haipui pois, ja jo ruoho se kenttiä kirjoo, puut saa hapsia taas; muoto se muuttui maan, taas täyttyi ehtyvät uomat, kuohuen veet ohi käy; nymfit viehkeäsuut sulotarta ja siskoa kahta johtavi karkelemaan. Kuoloon käyt! Sitä haastaa vuosi ja tunti, mi riistää uhkuvan aikasi pois.
Rein-laivurin nuoren mieltä saa hurjahan kaihoon tuo; hän ei näe kallionkieltä, vain ylös hän silmänsä luo. Kai pohjahan nielussansa veet venhon ja laivurin vei, ja sen tenholaulullansa on tehnyt Lorelei. Vankan laivan, mustan aivan, verkkaan purjehtivan näät. Valoss' soihtuin näät kuin loihtuin ruumiinvartioiden päät. Kuolinsija!
Kahteen mereen erillensä virtaa järviemme veet, Mutta yks se sydän ompi, josta kaikk' on lähteneet; Kaksi kieltä murheitamme, riemujamme ilmoittaa, Mutta yks on Suomen kansa, yksi vaan on isänmaa. Yhdess' elo meille koitti, yksi hauta levon suo, Yhdet kunnon, kunnian muistot nimellemme loistons' luo, Yksi rakkaus jalo, pyhä rinnassamme leimuaa; Yhteistä on parhain kaikki, vähemp' erottaa ei saa.
Sinne he syöksyi pauhahtain, rajut veet kovin parskui, rantamat raikuivat, hätähuudoin itse he eestaas ui mikä minnekin päin, vesipyörteiss' ympäri kieppuin Kuin tulen ankaran alt' iso pyrkii sirkkojen parvi häälyen virtaa kohti, mut valkea vaipumatonpa paahtaa, äkkiä leimahtain, ja ne tippuvat virtaan: niinpä, Akhilleun ahdistaiss', äkin vaunua, miestä kukkuranaan oli pyörtehikäs, syvä, kuohuva Ksanthos.
Oi, jos hän palais vaan! Nuo vuoret antaisin, jos kotiin Ylämaan Heiska palais vaan! Invernessin impi. Oi, Invernessin sulo impi ei murheen hoivaa saada voi; hän karvaat veet nyt itkee vaan ja myöhään, varhain vaikeroi: "Drumossien taisto, Drumossien päivä, se raskaat tuskat mulle toi! Se taaton rakkaan tempas pois, se kolmen veikon haudan loi.
Ja ne hehkui, hengen miekat, taivonkaaria tavaten, Ja ne uhkui, unten purret purppurata kaukomaiden, veet sinerti, maat viherti, ilman lintuset liverti, suut sadat suruja lemmen, tuhannet tarua urhon, joka itsensä unohti, muisti vain isien maata, kohotti kotoisen kansan mainehesen, kunniahan. Kutoi kangasta elämä vaskiloimin, valtaniisin, polki vaivan polkusimin synketessä syksy-illan.
Hänen yksityisistä runoelmistaan ovat Pellavankitkijä, Mennyt päivä, Veet viihtyy, Metsien mies ehkä huomattavimmat.
Suviyössä, mi tuoksuu ja värjyy, Veet kultahan sulautuu; Se lekkuu lännessä päivä Ja idässä kuultaa kuu. Niin hiljaist' on ja tyyntä! Ja koskien alla veet Ne ahtaassa piirissä viipyy, Mut siinä on syvenneet. JA KUN SA NYT OLET YST
Päivän Sana
Muut Etsivät