Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !

Päivitetty: 17. heinäkuuta 2025


Mutta Annikki on jo ottanut linnut ja lähtee kotaan. Liian hyvänä orjiasi pidät ... vai vielä karkelemaan! kivahtaa Ilpotar. Ihminen se on orjakin. Lieneekö puolikaan, mokoma lappalaiskakara. Annikki ei ole orja enemmän kuin muutkaan ... kasvattina on pidetty, sukulaisena hoidettu, vaikk' on työtäkin tehdä saanut. Orjaksi ennen sodassa saatu katsottiin, lienevätkö nyt ajat muuttuneet.

Kuulla ehkä voisin noin elon ensi äänet vienot, pyhät, puhtaat, hellät, hienot, niinkuin lasna, kulta-hasna, kun ma äidin rintaa join. Onnellinen, ken rauhan saa. Raaka on varhain puuntava puola, tuska se parhain riemun on suola. Onneas kiitä ihminen ylvä, riemuja niitä, kyynelin kylvä. Kultasiipiset karkelemaan. Multasiipiset multahan maan.

Asui ennen linnassansa Lapin tuntureilla eräs voimallinen Hiiden-ruhtinas, mahtavin tenhomies Pohjolassa. Oli hänellä peura jalo ja kaunis, juoksemaan verrattoman nopea. Läksi tuo sorea eläin kerran kevättalvisena päivänä karkelemaan hankikantehelle ja päätyi samoomaan ympäri Suomen-nientä. Silloin moni joutsimies, nähtyänsä kultakarvaisen ja heleäsilmäisen peuran, riensi häntä vainoomaan karkaistulla nuolellansa. Mutta kenkään ei voinut häntä seurata, vaan pian jätti hän kauas jälkeensä hiihtävän miehen. Joutui hän viimein Hämeen-maalle, jossa löytyi eräs mainio hiihtäjä ja tarkka joutsimies. Tämä nyt sai vainun Hiiden komeasta peurasta, läksi kerkeästi häntä kiehtomaan, liukuen sileillä suksillansa, olalla tuima kaari. Kiljuvalla vauhdilla pitkin tasaista hankea kirmasi peura, mutta vauhdilla vielä vinhemmällä joutsimies hänen jäljessään. Niin juoksivat he kauan sekä aukeat lakeudet että jyrkät mäet ylös, alas. Mutta rupesipa viimein väsymys saavuttamaan peuraa; hän jo kovin huohoittaen pakeni, juoksunsa heikkeni ja yhä likemmäksi läheni mies. Tapahtui silloin kumma, joka kuitenkin on ennenkin nähty pidättävän monen ampuniekan nuolen.

Tämä kaunist' on: Meri arvaamaton Täynn' aaltoja on lakkapäitä! Kisaellen vaan Käy karkelemaan Tässä Vellamon neitojen häitä. Tämä hauskaa vaan: Nyt hypellä saan; Kuinka iso on tanhumatanner; Eipä silmillään Näe ääriäkään, Eikä vapise allamme manner. Se iloa on Ja lukematon On Ahtolan morsiuskansa. Hei, kanssamme vaan Käy karkelemaan: Kuka surisi nuoruuttansa!

Hanki jo haipui pois, ja jo ruoho se kenttiä kirjoo, puut saa hapsia taas; muoto se muuttui maan, taas täyttyi ehtyvät uomat, kuohuen veet ohi käy; nymfit viehkeäsuut sulotarta ja siskoa kahta johtavi karkelemaan. Kuoloon käyt! Sitä haastaa vuosi ja tunti, mi riistää uhkuvan aikasi pois.

Silloin Ahtolan armahat neiet, vaahtivaipat, sukelsi surren ainiaaksi alle aaltojen syvien, jättäen rannat, raumat, heittäen suruhun heleät hiekat, kaislikot yksin karkelemaan.

Onnellinen, ken rauhan saa. Herra on herralla. Tuonelan puuta lyödä ei kerralla, tarvis on muuta; kaadeta kirvein ei elon pahaa, vaivapa hirvein vasta sen sahaa. Kultasiipiset karkelemaan. Multasiipiset multahan maan. TUONEN TYTT

Karkelotanhun myös teki taiten taitaja kuulu moisen Knosos-kaupungiss' avarass' oli ammoin Daidalos tehnyt; sen hiussorjapa sai Ariadne kukkeat poikaset laati ja miesten mielimät immet piiriin karkelemaan käsiranteist' ottaen toistaan. 594 Verhona neitosien oli paistava palttina, poikain mekkona kaunoinen, viel' öljynvälkkyvä kangas.

Ne jäivät sinne karkelemaan liputettuja katuja pitkin, ja täältä sinne katsellessa näyttää siltä kuin aurinko heijastellessaan ja varjoja ja valoja vaihdellessaan ottaisi sekin osaa ihmisten iloihin ja niinkuin koko tuo lakeus olisi ihanuuden meri, jossa värejä lainehtii ja karehtelee kauneutta. Mutta me täällä me istumme kuin erämaassa.

Pahat on hukkua huolet ne karmaat, hyvät on nukkua äityen parmaat, uni on ehtoo eksynehen, laulu on kehto lapsosen. Kultasiipiset karkelemaan. Multasiipiset multahan maan. Viisinäytöksinen näytelmä

Päivän Sana

komeudessansa

Muut Etsivät