Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !

Päivitetty: 17. heinäkuuta 2025


Koen sorjasti kietoa yhteen Havun tuoksua siintoon veen; Luon helkkyvät rytmiaallot, Min harjoiks riimejä teen. Ja kaikki helkkyvät aallot Sun sulkevat keskelleen, Sua liekutellen ne tuutii Havun tuoksussa, siinnossa veen. Jos säteen tavottaisin Kesäpilvien ruskosta vaan, Jos ainoan noista ma saisin, Joit' tuhlas se turhempaan.

Se on verrattava karjankellojen kalinaan salolla, paimenten huiluihin ja hoilotuksiin, tuulen tohinaan, laineen lipinään ja myrskyn sanattomaan sohinaan. Sen yliasteita kuvaa käen kukunta ja rastaan raksutus kaikuvin, sointuvin kielin. Ei se mitään selvää sano, ei ajatuksia anna, mutta kuulijat se tunnelmiin erivärisiin tuutii, kunkin eri kehityskannan, luonteen ja mielentilan mukaan.

Sotahuutoni, jok' yhteen Soi rummun kanssa, pirinäks niin hienoks, Kuin ääni kuohilaan tai tytön tulkoon. Jok uneen lasta tuutii! Konnan hymy Asukoon poskillani! Silmänpeili Himetköön koulupojan kyynelistä! Kerjääjän kieli suustan' ulos käyköön; Ja panssaroittu polveni, mi taipui Jalustimessa vaan, nyt koukkuun käyköön Kuin almun mankujan! En, sit' en tee.

Ken se tuutii poikalasta, Sepä totta torjuttavi; Ken se tuutivi tytärtä, Se vaan tyhjeä tekevi.

"Hei! eipä tässä enää viulun ääni yksin riitäkkään", sanoi Mikko, "tarvitseehan minun laulaakkin". Ja nyt rupesi hän rallittamaan: Tuii tuli tuli tuli tui tuli tulla tui tui tuuli tui tuli tui se Tui tuli tallaa tuli tuli tullaa tui tui tuutii tui tuli tei se Tuii j.n.e. Mikon laulu herätti yleistä mieltymystä, kaikki, sekä nuoret että vanhat, iloiten pyörivät lattialla.

Nuku, nuori oksani, Viel' on maassa halla, Kanerva ja koivuki Nukkuu lumen alla, Kevättä viel' oottaa saa, Jolloin tuomet kukoistaa. Nuku, nuori oksa, Viel' on maassa halla. Päivän helma tuudittaa Sua, pieni paju, Kohta metsä vihoittaa, Tuoksuu kukkain haju. Vielä katsahdus ja kaks, Paju käy niin vihannaks. Päivän helma tuutii Sua, pieni paju. Lukemisia lapsille II, 1874.

Tuo luntako on vai marmoria, johon säteitä sinen hohtavia yölamppu himmeä heittelee? Lumi valkeamp' on, kivi tummempaa. Se on nukkuva lapsi. Hän hymyilee, hänen rintansa hiljaa huo'ahtaa niin lempeästi kuin huokailee veden kalvo, kun leyhkäissä läntisen, se paljailla käsivarsillaan vesikukkia tuutii helmassaan ja vastaa suuteloon kukkien.

Missä kasvanut oot, enkeli armas sie. Kunnes laskeutuin loit valohengelles Friggan armahan haamun, Maisen matkani kaunistain? Tie jos pilveytyy, pistävi ohdakkeet, Tai jos painaen ies henkeä huolettaa, Oi kuink' autuas rientää Silloin armahan rinnallen! Jalkaan' hempivi maa vienona kuin kevätuul', Kuplan-helppona on maaelo murheineen, Suonet aaltona tuutii Sielua taivahan autuuteen. Nuoruus.

Säteitänsä kultakehrä Päivän valaa; aaltonen Meren kirkas kirkkautta Taivon katsoo: tuulonen Tuutii lepoon ruohot rannan; Kukat päänsä kallistaa Maahan: Eivät silmään valon Uskalla he katsahtaa. Kaikkiall' on liikuntoa, Hauskuutta ja elämää. Mutta tuolla kalmistossa Sielläpä on ikävää. Pappi seisoo, puhuu, viimein Siunaa äsken Tuonelaan Muuttanutta pienokaista, Sitten hauta suljetaan.

Tummain puiden kesken lentää Huima aalto valloillansa, Ilomielin orava entää Sammalkatto-suojahansa; Kaukaa metsän siimeksellä Kukertaapi kyyhky hellä. Kultaviljaa tuutii tuttu Aamutuuli pitkin sarkaa, Yllään valko-talvinuttu Jänis poikki pellon karkaa; Kuusen alta väijystänsä Tähtää miesi pyssyllänsä.

Päivän Sana

gardien

Muut Etsivät