United States or Philippines ? Vote for the TOP Country of the Week !
Todellista runoilijaa, joka ajatuksillansa jalostuttaa sielujamme, kunnioitamme etäälläkin, mutta sille, jota vaan sentähden nimitetään semmoiseksi, että hän sepittää riimejä; jonka runottaret ovat tuttuja kamarineitsyitä, joiden kautta helposti saattaa tyhjänpäiväisiä rakkauden-ilmoituksia kokemattomain tyttöjen käteen soittaa; joka kaikkialla tahtoo käytöksellänsä antaa meidän tietää virastansa, sille saatamme korkeintaan hymyillä, ja jos luonto minun hymylleni on antanut vähän kovemman äänen, ei se ole minun vikani.
»Hm, viljaa, hiljaa, liljaa, niljaa», mutisee Aapeli. »Niin, ei löydy muita riimejä. Mutta ehkäpä te vakavammasta... Tässä on sellainen: Oli minunkin syömeni kerran hellä ja hyvä, ja henkeni herkkä ja...» Muttinen kuuntelee kauan. Siinä hän ajattelee, että Kikan ääni tuntuu levottomalta; ja eiväthän nämä runot ole sen huonompia kuin muidenkaan. Mitäs, jos auttaisi häntä esille?
Koen sorjasti kietoa yhteen Havun tuoksua siintoon veen; Luon helkkyvät rytmiaallot, Min harjoiks riimejä teen. Ja kaikki helkkyvät aallot Sun sulkevat keskelleen, Sua liekutellen ne tuutii Havun tuoksussa, siinnossa veen. Jos säteen mä tavottaisin Kesäpilvien ruskosta vaan, Jos ainoan noista ma saisin, Joit' tuhlas se turhempaan.