United States or Hungary ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ahkerasti harjoittelivat veljekset kalastamista kirkkaalla Ilvesjärvellä; ja heidän verkkoonsa takertui tai onkeensa tarttui moni kyrmyniskainen ahven ja kultakylkinen sorva. Rannalla, tuoksuavan tuomen verhossa he istuivat monen kelmeän kesä-aamun kajastaessa, lippaellen ylös ongillansa Ahtolan kiiltävää karjaa.
Riensi häntä vastaan eräs nuori tyttö, kantaen sylissänsä pientä, riepasta lasta, Eerikin ja hänen vaimonsa ensimmäinen rakkauden hedelmä. Rinnoillensa äiti lapsensa otti, istui tuuhean tuomen juurelle talon viheriällä pihalla, säteilevällä katsannolla povensa hän paljasti, ja pienoinen nautti ihanata ravintoonsa.
Puutarhassa omenapuun alla istui, kädet sylissä, Liisa, Ojamyllärin emäntä, ja hänen silmiinsä kuvautuivat viimeksi kuluneet elämän vuodet, erittäinkin nykyiset, jotka olivat tuoneet niin paljon tuskaa ja vaivaa, ristiä ja kyyneleitä. Tuomen latvassa raksutteli kaksi rastasta ja avaruudessa nousi leivonen taivaan puoleen, Luojalle ehtookiitosta laulamaan.
Kuivuneiden lehtien lemu on kuin uuteen eloon vironnut, kuihtuneiden tuomen ja pihlajankukkien tuoksu täyttää uudelleen ilman ja tunkee autereisen kaskisavun kantamana metsiin, leviää soille ja huljuilee iltaisen ilmanhengen mukana järvien rannoille ja luhtaisille niityille.
Ol' onni se, maass' oli silloin huomen, Sen murheit' ei tarvinnut itkeä. Nyt uinut sä tyynnä alla tuomen, Min juuret on onnemme päiviltä. Ol' onni se, tuomi sun hautas päällä Viel' onnemme keväästä kuiskajaa, Ja kevähän maass' olet itse, vaan täällä On himmeä taivas ja synkkä maa. Ol' onni se onniko? Ken sen tiesi?
Tipo, tipo, hellanen aika, kuinka ne ovat nättiä, tipo, tipo!» »Lähtekää nyt sisään», huusi Anna Sohvi porstuan kynnykseltä. Niin, minkähän näköistä siellä oli? Mentiin portaille. Kamarin ovi porstuassa oli selki seljallaan. Ja huone tyttöjen tulemaan koristettu kuin parhaasen juhlaan ikään. Nurkissa komeita pihlajia, tuomen oksia seinänraoissa ja havuja lattialla.
Enpä luullut oisi, Että toivo mun Koskaan syöstä voisi Tilaan sullotun. Päivän armauskaan Nyt ei riemuita. Yön ei hiljaisuuskaan Mua rauhoita. Kaikki mult' on mennyt Riemu raikkaus. Kaikki, kaikki vienyt Mult' on rakkaus. Oma sulho-kulta Rikkoi valansa. Taivas! Tuomen alta Kuulit sanansa. Sovitusta hälle Vainen anelen, Rauhaa eksyvälle Sulta rukoilen. Saisin itse kuolla Maailmasta pois!
"Eiköhän se paranisi männynkärkki-vedellä?" "Ei tiedä, sitä en ole tullut koetelleeksi. Kyllä minä jo olen juonut tärpätit, tervavedet, tuomen kuoret ja suokanervat. Kyllähän ne kaikkikin hiukan helpottaa, vaan todellista apua eivät ne tuota. Niin kait minun käsitykseni on." Elsakin uinahti penkille ja kun heräsi oli jo aurinko korkealla.
Näistä rahoista minä kastelen tään kesää istuttamasi kukkaset ja vielä hankin haudan pääpuoleen sievän, joko tuomen tai pihlajan vesan. Keitä kahvia, Miina!" Miina asetti kohta kahvipannun tulelle, ja tuossa tuokiossa oli kahvi valmiina. Elsan ja mummon suureksi huviksi liikkui Miina erinomaisen taitavasti ja liukkaasti. "Kaupungissahan tuo Miina tarvitsisi olla", sanoi mummo. "Kuinka niin?
Piennä kyynä sentään murhe mieleeni saa: alla omenapuiden ääntä ei lempeintä, jok' ei voisi haavoittaa. Juhannus. Pehmoinen nurmi ja tuoksu koivun ja tuomen kukkivan, vierellä virran verkas juoksu. Lempeät, hivelevät säveleet, värit väikkyvät.. Autuas, perhona keijuva kevät! Kotisi, kotimaasi, sieluni, jäi näköpiirin taa. Turhaan kannoit sa unelmaasi.