United States or Palau ? Vote for the TOP Country of the Week !
Nuori Jos oisit niinkuin minä, Julia armaas, Vaan tunnin nainut, Tybalt murhattu, Lemmestä hehkuvainen niinkuin minä, Ja maanpaossa niinkuin minä, silloin Sa voisit haastaa, silloin tukkaas raastaa, Ja maahan heittäydä, kuin minä nyt, Ja ottaa luomattoman hautas mittaa. LORENZO. Oi, nouse! Kolkutetaan. Piiloon, Romeo!
He hautasivat multaan Vapautes, synnyinmaan', Vaatettas keskenään he Jo rupes jakamaan Ja etikkaa he antoi Sun juodas, asetit Sun hautas viereen vahdit: Näin rauhass' uneksit. Ja lapses kaukaa tuota Katsoivat tuskaillen, Ei ääneensä he käydä Rohjenneet haudallen, Sill' lukko vahva pantu Sen eteen oli nyt, Ja yö se oli synkkä Ei tähtä näkynyt. Kah!
RICHARD. Näit heidät kuolleina? TYRRELL. Näin, herra. RICHARD. Myöskin haudattuina, mitä? TYRRELL. Towerin kappalainen heidät hautas, Mut mihin, sit' en, toden totta, tiedä. RICHARD. Tyköni tule illallisen jälkeen Ja kerro mulle heidän kuolemansa. Sill' aikaa mieti, mitä palkaks soisit, Niin toiveittesi perijäksi teen sun. Hyvästi siksi. TYRRELL. Nöyrät jäähyväiset.
ELINA. Muistele siis näkyäsi taivaallista Ja nyt seiso lujana, mun tyttäreni, Koska kuulet syvän murheen sanoman. Leonard jo heittänyt on päivän valon Ainiaaksi; meren povessa hän lepää Peittämänä sammalhienon kääreen, Unohtaen kaikki. ALMA. Kuollut olet siis, mun veljein, saanut hautas Meren syvyyteheen kauhistavaan, kylmään. Korkeuden Herra, ole armollinen Hänen sielullensa!
Ja Flöjberg lauloi: »Sata-Satakieli, jos mull' ois valta, niinkuin mull' on mieli.» Mut Satakieli, hänpä hiipien jo oli tullut miesten etehen. Hän katsoi heihin silmin kiiluvin, mut kääntyi luota tumman Flöjbergin ja liukui luokse Hannun, vaalean, ja Hannun pellavaiseen tukkahan hän hautas kätensä, siit' tempaeli ja nauroi, siritti ja silitteli.
Kuink' emme eksyä saa eri teille, jos mieli nousta maan ja kansan tään; en haasta murheesta, mi hautas varjoo jää tyhjä tila, mistä poissa oot vaan haastan toivosta, min muistos tarjoo, sen seppelkukat kumpus kattakoot. ER
Ol' onni se, maass' oli silloin huomen, Sen murheit' ei tarvinnut itkeä. Nyt uinut sä tyynnä alla tuomen, Min juuret on onnemme päiviltä. Ol' onni se, tuomi sun hautas päällä Viel' onnemme keväästä kuiskajaa, Ja kevähän maass' olet itse, vaan täällä On himmeä taivas ja synkkä maa. Ol' onni se onniko? Ken sen tiesi?
Kun siipiesi iskut heikentyvät, sun nielee ensi aalto vaahtopää. Et untes rantaa ikinä sa nää, sun silmäs auringossa häikäistyvät. Mut turhat ystäväin on neuvot hyvät, kun kaikki veren kaiho kiidättää. Sa uskalikko unten ulappain, sa tuudittama tuulien ja meren, sun tappiosi todistaja vain on taivas, joka hautas tahdittaa. Niin anna kantaa, kiidätellä veren! Ah, Ikarus sa oot, et vähempää!
Rauha sielullesi tulkoon; Kunniassa hautas olkoon! GUIDERIUS. On hautamenot tehty. Tuohon pankaa. BELARIUS. Myös kukkia ja lisää keskiyöstä. Yön kylmän kasteen kostuttamat yrtit Haudalle sopivimmat. Kasvoille! Te kukoistitte ja te kuihduitten: Ja tään käy kukkakylvön samaten. Pois syrjään tänne, kukin polvilleen! Maast' ovat tulleet, maaksi palajavat: Maan ilot näin ja tuskat lopun saavat.
Ma hälle: »Turma, väkivalta mikä niin kauas vei sun Campaldinon luota, sun hautas paikkaa ettei tiedä kukaan?» »Oh!» vastasi hän, »Gasentinon juurta käy joki, Archiano, jonka lähteet on Apennineilla, pääll' luostar-talon. Nimensä missä muuksi muuttuu, sinne pakenin jalan, haava kurkussani, punaten verelläni virran rantaa.