Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. toukokuuta 2025
Pikku perhonen, hetken herttaisen soit sä meille, armahainen! Voi! Voi! Voi! Suotta sulhoani vuotan. Miss' on armahani luotan? Laaksoss' yön on huntu, vuorill' illan tuntu. Ahti soittaa kanneltansa. Kastehelmet päilyy, vuokko hiljaa häilyy rintan huokaa huolissansa. KAARLO ja KUSTAA. Katsohan kuink' on nopsa poika riemussansa! Varmahan kiiruhtaa hän luokse armahansa. YRJ
Lienet haastanut sa mulle joskus metsän huminasta, jot' et siedä, jok' on sulle niinkuin tuntu Tuonelasta; myös on metsä ollut aina kuin tään heimon vainolainen, leipä vain kuin Luojan laina taikka korko kotimainen.
Taas on sama tuntu mulla: kadotin nyt kallihin uskon kansaan, isänmaahan, jota raukka rakastin. Tulee kesä, tulee talvi, eipä enää milloinkaan mieleheni haave heljä hengen, laulun kotimaan. Siks ei elon juhlat mulla, vaikka juhlii juhannus, syän ei syttä valkeampi. Mistä silloin pelastus? Taas kuin ennen tuosta yksin: täytyy kestää yksinään, yksin nousta Suomen suosta korkealle kärsimään.
Mintähen olenki huoles, Mintä hoikka huolellinen? Sentähen olenki huoles, Senpä hoikka huolellinen: Nousi suolle suuri honka, Viitahan vilu petäjä, Joss' oli huolilla siansa, Murehilla muu pesänsä; Siit' on mulle tuntu tehty, Tuutu tehty, käätty kätky, Vaku vaivainen rakettu. Miks' on mulla muoto musta, Muoto musta, kaiat kasvot?
Viisaan mainettansa nostaaksensa oli pastori ryhtynyt jatkamaan hepreankielen opinnoitansa ja vississä tarkoituksessa puheli hän nyt, hepreankielinen raamattu kädessä, äkkiä siinä lukunsa lomassa ruustinnalle: »Mutta se on ihme!» puheli hän, »että kun lukee raamattua sen alkukielellä, niin siitä ikäänkuin tuoksahtaa toinen ... miten minä sanoisin ... toinen tuntu ja tuoksu...»
Mökissä tuntui ihan taivaallinen ja kirkollinen tuntu ja olo. Hän oli voittanut, tunsi profeetalliset voimansa. Ynseästi, uskon-ynseänä, tahtoi hän jo hyljätä ja ylenantaa koko tämän pakanallisen mökin väen ja yht'äkkiä komensi joukkoaan: »Puh!» Ja outo joukko hävisi rutosti, kuten oli ilmestynytkin.
Hänen itsetietonsa, joka keskustelun aikana oli ollut aivan selvä, alkoi nyt jälleen suuresti hämärtyä. Hänessä oli se yleinen tuntu, että hän oli saattanut itsensä suuren vaaran alaiseksi; että hän oli tehnyt prinssin vihamiehekseen, ja ilmoittanut prinssille asioita, jotka kenties oli saava hengellänsä maksaa.
Kun se alkaa uupua, saa sen tyynesti hinata maihin ja venheen viereen. »Kyllä nyt tee ja voileipä maistuivat toiselta kuin eilen tähän aikaan. Oli nyt käen kukunnassa ja rastaan laulussa toinen tuntu kuin eilen... Mikäs siinä on? Hylkeen pää pyssyn kantaman päässä. On tullut sekin saaliin jaolle. »Oli kolmannen kaverin vuoro. Odotan rannalla jännittyneenä hänen varmaa saalistaan.
Jälkeen aamu-usmien järvi hopeoituu, päivätönnä päilyen koreaksi koituu. Kuvastelee koivu, kuus, rannan viita viilee, kummallinen hiljaisuus syvyydessä piilee. Sadekuurot kulkevat kaukaa siellä täällä, käy kuin aallon unelmat virit vetten päällä. Harras niinkuin ystävän taivahan on tuntu, vaihtuva kuin elämän kaukometsän huntu.
On raitis aamu, Palmusunnuntai, ja ilma tuoksahtaa niin puhtahalta, mut kylmä tuntu on sen tuoksullai on vielä talvi, viel' on hallan valta. Jo kirkkahana aaltoo avaruus, jo päivyt paistavi, jo hohtaa hanki, vaan kaikkialla viel' on hiljaisuus ja taivas valju on ja maa on vanki.
Päivän Sana
Muut Etsivät