Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. kesäkuuta 2025
Kesäaika oli mennyt häineen, heinäkiireineen, elonkorjuineen ja hiljaisine syyspuuhineen. Elettiin jo lokakuun alkupäiviä. Keskitalo oli juuri palannut metsästä ja istui nyt, lyhyen päivän alkaessa hämärtyä, yksinään keittiön penkillä. Hän tunsi itsensä väsyneeksi. Rinta oli yhä heikontunut ja koleat syysilmat kaiketi olivat vaikuttaneet, että hän oli alkanut entistä enemmän yskiä.
Tähdet vaalenivat jo harmahtavalla taivaalla ja yö alkoi vähitellen hämärtyä aamuksi, kun musta, äänetön joukko seisahtui Ionen talon edustalle. Pitkät, ohuet sainiot, jotka valju aamu sai kalpeilta näyttämään, loivat vipajavaa valoa joukkoon ja saivat siten syntymään juhlallisen ja jännittyneen mielialan.
Ystävykset panivat päälleen ja poistuivat nopeasti autiosta talosta, jonka huoneet alkoivat jo hämärtyä. Ja painaessaan kiinni paraati-oven tunsi Antti viiltävän tyhjyydenkammon sydämessään ja muisti samalla kauhistuen hetkeä, jolloin hänen jälleen olisi pakko palata sinne. Nyt ei häntä siellä enää kukaan odottanut. Soisalo johdatti heidän askeleensa Kämpin Bariin.
Hän käveli kauan. Viimein alkoi ilta hämärtyä.
»Silloin olisin jäänyt tässä vihollispuvussani sinne metsään makaamaan, etkä sinä olisi koskaan saanut tietää minun kohtalostani», sanoi Riika surumielisesti hymyillen. Ilta oli sillä välin alkanut hämärtyä meidän ajaessamme hiljaista juoksua äänettömän metsän halki. Kun Juho oli jäänyt näkyvistämme, pysähdyimme me eräälle kankaan nyppylälle häntä odottamaan.
Hänen itsetietonsa, joka keskustelun aikana oli ollut aivan selvä, alkoi nyt jälleen suuresti hämärtyä. Hänessä oli se yleinen tuntu, että hän oli saattanut itsensä suuren vaaran alaiseksi; että hän oli tehnyt prinssin vihamiehekseen, ja ilmoittanut prinssille asioita, jotka kenties oli saava hengellänsä maksaa.
Uh, kuinka minä vihaan sinun likaasi ja sinun niljakkuuttasi, sinä pienten kansain röyhkeä sortaja, joka koulujen sijasta ylläpidät vankiloita ja jolla solmupiiska on ylimpänä lakina! Heltiämättä rapisee sade himmeihin ikkunaruutuihin. Vitkalleen alkaa lokakuinen lauantai-ilta hämärtyä ja työläästi kuluvat tunnit.
Hän kääntelehti siinä... Ja ajatteli pientä tyttöään. Joskus tuli sellainen kaipaus, että hän itki. Illat alkoivat yhä enemmän hämärtyä. Mimmi ei vastannut vieläkään mitään, vaikka Nelma oli hänelle kirjoittanut. Pitäisi mennä kaupunkiin tapaamaan Mimmiä. Mutta Kukkelman tuntui olevan äkäinen sellaisista juoksuista.
»Vaan jos kävisi kipeästi?» kuului taas miesjoukosta huomattava muistutus. »Se ei tekis mitään», lisäsi Jukke innoissaan. »Se olisi kuin Pelkosella, että sitä kirjat kirkkahammat, mitä kirjotus kovempi. Ai, ai, että se löisi.» Alkoi hämärtyä ilta, niin yksin alkoivat miehet läheskellä pois. Sen huomasi Jukkekin, niin lähti hänkin, vielä vakuutellen: »Saatte nähdä, että en pelkää Anttia.»
Hän otti esille hänen viimeisen kirjeensä, jossa ei ollut mitään hänen terveydestään, mutta sitä enemmän tuota pinnistettyä, melkein sairaloista innostusta hänen tehtävänsä muka suuruudesta ja ihanteellisuudesta. Ilta alkoi hämärtyä ja yhä hän siinä yksin istui ajatellen tämän maailman merkillistä menoa ja kuinka kaikki oli pian muuttunut.
Päivän Sana
Muut Etsivät