Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. kesäkuuta 2025
ONERVO (tanhukehän keskellä liikkeillään kuvaten sanojensa mukaan matkaansa). Taukoa, tulinen tanhu! Karkelo taukoo. Kannel kuuluu vienosti. Tulen luoksesi, jumala, Luonnon siltoja vaellan: Maa, vesi, keveä ilma, Itse lämpöinen valokin Sekä pohjoinen palava Teidän kautta tieni käypi Ison luojan istuimelle. Ylös vuorta jo vaellan, Raskasta elämän vuorta. Nousen! loitolle tähystän, Taakse pilvien veristen: Sotapilvet, hurmemyrsky! Taas pahalle suolle painun, Ihveiselle, ilkeälle: Elämän ruma rutakko. Kompastun kovaosainen! Mut en vaivu vaivaisena, Nousen uhka uskalikko; Tästä vieriyn vesille. Suuri on edessä selkä. Uin ulapan, vellon vettä, Kestän myrskyjä kovia, Tulen taivahan rajalle. Jyrkkä katto kammottavi. Tästä kokkona kohoan Sivuja sinisen ilman, Reunoja punaisen pilven, Saavun suurehen talohon, Aivoissa avaran luonnon, Revonliekkien likellä. Siinä se ikuinen Ukko, Avaruuksien isäntä, Päiväotsa, liekkisilmä! Kuulen lausu neuvojasi! Vaikenee.
En tiedä kuinka tullut lien taas ulkoilmahan; Näin kevät-illan hämärän, ja rusko taivahan Valosta päivän juorus vain; ol' tyyntä, hiljaisaa, Ja tunteet nuorta rintaani tuhannet kuohuttaa. Kuin monta kuolon uhria on vapaus vaatinut, Kuin monta miestä parhainta sen vuoksi uhrannut Elonsa ruusut, toivonsa, henkensä kukkivan! Voi kun on kallis kuitenkin edistys maailman!
Kaikki kauheat parahdit, Ulvois yhdestä kidasta: "Ylös ristihin ripusta, Pane puuhun korkeahan; Ristihin ylös ripusta, Ala taivahan tasaisen." Pilatus puheli vielä, Ett'ei syyttä surmajaisi, Lupas päästeä levälle, Rangaistuna raskahasti, Palaksi pahojen suiden. Luku XV. Pilatus antaa ruoskia Jesuksen ja tuomitsee kuolemahan. Kansan huuto huikeimpi.
"Et sä silloin suuri ollut etkä suuri etkä pieni, et kovin koreakana etkä äijältä äkäinen, kun sa maitona makasit, rieskasena riuottelit nuoren neitosen nisissä, kasvoit immen kainalossa pitkän pilven rannan päällä, alla taivahan tasaisen.
Lauloipa mullekin laakson lintu Taivahan kaunihill' äänellänsä; Päiv' oli silloin lämmin ja leuto, Kukkaset suuteli toisiansa, Kukkaset suuteli, lehtoset lempi, Kuusia syleili hempeä henki, Minäkin lintua lempiä sain. Autuas aika ja kultanen kehto! Laakson lintua lempiä sain! Kukkaset lempivät, lempivät lehdot, Luonto kaikk' oli lempeä vain. Vaan ijäks taivas ei maillemme mahdu.
Kun uinuin lassa mä kehdossain, Näin taivahan tähtyet vuoteeltain Mut kirkkaampina kuin tähtönen koin Ain' ylläni valvovan nähdä mä voin Oman äitini armahat silmät. Nyt tultua neitojen maailmaan Tuhansittain tähtiä kohdata saan, Sinerväistäpä kaksoistähteä vain Niin hellää ja vienoa turhaan hain Kuin armahan äitini silmät. KAUNIIMPI SENT
Kaikki on muu vain välkettä taivahan kaaren, katinkultaa, laineiden läikkyä. Sankarin laulaa sopii niinkuin meri, suurena, pyhänä, peljättävänä, lempeenä niinkuin lepäävä yö yli maiden. Monta on laulua, monta myös laulujen miestä. Yksi on laulu ylitse muiden: ihmisen, aattehen, hengen ankara laulu. Kansat katoo, ei katoa mahti, jonka on laulanut mahtaja kansansa sielun. TALVI-Y
"Richardille, Englannin voittorikkaalle, kukistumattomalle kuninkaalle hänen halvimmalta orjaltaan. Salaisuudet ovat taivahan lukituita arkkuja; mutta viisaus voipi keksiä keinoja lukon avaamiseen.
Väinö, Taina ja Aino väistyvät oikealle. Tuonne se pakeni Aino. Voi minua mieletöntä! Tanssijoita siirtyy kisakentältä etualalle. KYLLI. Itke, Kirri, ja kiroa! Aino on vene vierimässä. Väinö ei vähällä heitä Sydämmen sytyttäjäänsä. Hän ajaa kuin aurinkoinen Aamutähteä jälessä, Kunne saapi sen syliinsä. YLLI. Taikka taivahan ulappa Upottavi tähti raukan.
Hän ei voinut myöskään näitä tutkimuksiansa ulottaa erittäin etäälle, kun hän pelkäsi, että hevonen varastettaisiin; ja näin vaeltaissaan levotonna edestakaisin näki hän auringon laskeuvan alas taivahan rantaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät