Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. kesäkuuta 2025
Hän antakoon Teidän minun heikon käteni kautta saada vapautenne, ja suokoon minulle onnen seurata Teitä tästä kadotuksesta Jumalan kauniin taivahan alle ja Hänen vapaasen luontoonsa, ja mikään olento hänen maailmassaan ei olisi minua iloisempi."
Se voipi sortaa maat, kansat, kaupungit, kylät, puut, voi naiset raiskata, miehet murtaa ja tuskan huudoilta tuketa suut, mut viel' ei syntynyt sitä miestä ja synny ei alla taivahan, ken ihmisaatteen voi vangiks piestä, sen mailman valloista suurimman.»
Sen siipi pyrkivi aurinkoon Ja sydämiin sulo kieli, Ja aavistuksihin kaukaisiin Sen kuullen puhkevi mieli. Mut pääsky laulavi lapsilleen: "Pois hurjankorkea lento! Ken viihtyy laulaen pesällään, Ei väsy eik' ole vento." Niin ruokavirsihin varpu jäi Ja pääskynen pesähuoleen, Mut leivo pyrkivi yhtenään Valohon, taivahan puoleen.
Muutos tuosta sakeasta sumusta kirkkaimpaan sädeloistohon, joka, selittämättömän rikeneen sumun pois ajoi, ylös taivahalle ampuihe, oli niin pikainen ja valtaava, että nuo matkaajat, huikaistuina, täytyivät pitää kätensä silmäinsä edessä. Revontulten kaarre näkyi taivahan rannalla ja ylenihe aina taivaslaelle.
Hän oli juuri alkanut seutua tarkastella, kun hän huudahti: "Helena, katsokaa, mitä tuolla alhaalla joen rannalla on?" "Suuri Jumala!" huusi Helena, "siellä on eräs maanasukas." "Ja tuolla on vielä yksi", sanoi Silman, "ja tuolla taas yksi ja tuolla on se vanha vaimo, joka takaa-ajoi meitä. Nyt näkevät he meidät! Taivahan nimeen, siellä on koko heimokunta!" Helena katsahti ympärillensä.
Seljin seisot ruotsikkoteaatteriin, Kyljin käännyt Uusmaalaisten penaattiin, Vilkaista et viitsis alma mater'iin, Eikä silmäs kantais pieneen senaattiin. Mitä nähnet, kaukokatse runoojan? Näät kenraalikuvernöörin hovilan, Itäisellä rannalla myös taivahan Kathedraalin katto näkyy nousevan. Uusia katuja.
Niin heräjä jo, rinta, ja nouskaa kuollehet! Kun väliin neljän laudan käyn kerran nukkumaan, saa kehdoks kevät haudan, taas synnyn uudestaan! Oi luonnon kaikkivalta, kaikk' katoo kuolo, yö, maan alta, mullan alta kun kevään harput lyö! Sua nähnyt en ma, ma kuulin vain sinä lingottu lentäjä taivahan alla. Sua silmilläni ma hain ja hain: suvipilvet purjehti taivahalla.
Ei Herran Sana petä! Ma näen ihmiskunnan vaivoin sortuvan, Se rikostensa palkkaa kauemmin ei vältä. Ma näen uuden aamun saavan ylähältä, Jo kultaavi koi taivahan! Voi kuolo ikuinen! Kautt' armon saadaan voitto! Kirot toivottomain! Riemu soi, kaikuu soitto! Kööri: Onko onnea, tuskaa meille ilmoitettu? Sopraani=soolo: Pelkonne heittäkää, Hän lempee täynnä on, Sit' osoittaapi meille aina.
Heill' onko autuus nyt taivahan vai tuska helvetissä?» Hän mulle: »Mustempien joukoss' on he, syy moninainen heitä pohjaan painaa. Voit heidät nähdä, jos niin alas astut. Mut maan kun armaan päälle nouset jälleen sua anon muille mua muistuttamaan. En enempää ma virka enkä vastaa.»
Ja niinkuin airueena aamunkoiton tuoksahtaa tuulen toukokuisen henkäys, lemulla kukkain, ruohon kyllästetty, niin tunsin otsallani tuulenleyhkän ja sulan huomasin ma suihkavaksi, mi tuoksui Taivahan ambrosialta, ja sanat kuulin: »Autuaat, joit' armo niin valistaa, heili' ettei kurkun ilot halua liikaa lietso rintaluihin, vaan että korkein heille ain on kohtuus!» Viideskolmatta laulu
Päivän Sana
Muut Etsivät