Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. lokakuuta 2025
Saaressa, sanoo Shemeikka vitkalleen... Kosken saaressa, toistaa hän. Ja nyt sinä olet minun. En minä ole sinun ... minä olen toisen. Sinä olet minun. Minkä tähden minä olisin sinun? Sentähden, että tahdot olla. Sinunko? Minun. Minä olen toisen ... anna minun mennä... Olit toisen, kuiskaa Shemeikka silmissä ja äänessä riemua olit toisen, Niin kauan kuin olit Ruotsissa, nyt olet Karjalassa.
Oli heille nuotiopuu hakattu ja lehdesvuode havumajan katon alla valmis, mihin sattuivatkin yöpymään... Kuka lie ne tehnyt? Shemeikka vain hymähti, kun Marja sitä kysyi. Heitäte kokkaan lepäämään, sanoi Shemeikka kuohuvan pitkän kosken alla, monennenko, siitä ei ollut Marja enää osannut pitää lukua. Heitäte nyt! Vedä silmillesi liina.
Mutta yhtäkkiä hän vavahti nähdessään ilmeen Shemeikan kasvoilla. Oliko se vihainen? Mistä se oli vihainen? Kenelle? Minulleko? Miksi se repi lehvät pois? Ilme sen silmissä oli kylmä, melkein julma. Sillä on nälkä! ihastui Marja samassa nähdessään, miten Shemeikka tyytymätönnä ja happamena kävi kannikkaan käsiksi. Sillä poloisellahan on nälkä!
Toisen kerran kokka kohoo, toisen kerran se painuu. Shemeikka seisoo venheen perässä, milloin ylhäällä milloin alhaalla, takanaan kuohut ja takanaan taivas, keikkuen ylös ja alas, välistä viillettäen tyynesti, välistä tehden äkkinäisiä, voimakkaita, tempovia liikkeitä. Marja koettaa nousta, kohottaa päätään, mutta vaipuu takaisin.
Marja aikoo nousta, mutta ennenkuin ehtii, nostaa Shemeikka hänet ylös ja kantaa maihin. Elä Shemeikka, elä, anna minun olla, pyytää Marja, mutta puristau samalla hänen kaulaansa ja irtauttaa siitä kätensä vasta, kun Shemeikka on laskenut hänet maahan, mättäälle, sammalen päälle. Mutta Shemeikka ei irtauta käsiään, Marjan vieressä polvillaan. Missä me ollaan? kysyy Marja silmänsä sulkien.
Täss' on, tämä sopinee. Elä, elä! en minä semmoista! Ota vain ota vain! Mitä hirveitä maksaneekaan? Maksoi, mitä maksoi sanoi Juha. Et tuota raatsi! Ettenkö raatsi! Ja Juha pyörähti ulos ja pihan yli aittaansa. Näytähän, sanoi Marja ja tempasi soljen ja koetti sovittaa sitä kaulansa alle. Anna, kun minä panen, sanoi Shemeikka. Minkätähden sinä?
Siellä taas syksyllä tavattaisiin ja aina vastakin kulkiessa. Shemeikka on noussut ja istuutunut tuhdolle. Siinä huomaa hän lehvät, joilla venhe on koristettu. Semmoisia joutavia ne aina. Olisi edes jotakin syömistä. Shemeikalla on nälkä, ja ruumis on maatessa kuoleutunut. Hän katselee raukeasti ja kyllästyneesti etensä ja sylkäisee happamesti venheen pohjaan.
No niin tuoss' on! Marja otti vastat lattialta ja ojensi Juhalle toisen, samalla kun heittämällä heitti toisen hänen ohitsensa Shemeikan syliin. Ai! huudahti Shemeikka. Voi, sattuiko? Sattui Mihinkä? hihitti Juha. Mihin lienee. Juha, jonka päähän löyly ja hyvä mieli ja juomansa yhä vain kihosi, nauroi ja sai Shemeikankin nauramaan. Mutta Marja oli äyskäisevinään: Sen kelvottomat!
Marja ehti parahiksi painautua oven suojaan, kun Shemeikka sitä raotti. Ei näy enää olevan. Lyö sitten sinä löylyä, vieras, vuorostasi. Tulenko pehmittelemäänkin? Suorihan siinä omia sorkkiasi. Mitä minä taas pääsinkään puhumasta? Jotta osaa emäntä olla kiukkuinenkin. Ka niin, vaan vähätpä siitä.
Tuskin oli ehtinyt ulos, kun Shemeikka tuli ja alkoi häntä huomaamatta hiljalleen astella pihaan, ruskea iho illan viileydessä höyryten pitkä, solakka, sopusuhtainen eikä Marja saanut hänestä silmiään ennenkuin Juha työntyi ovesta kumarana, pitkäselkäisenä, lyhytsäärisenä, jälleen rientäessään tavallista enemmän ontuen. Juha saavutti nuoren miehen ennenkuin olivat pihassa.
Päivän Sana
Muut Etsivät