United States or Sierra Leone ? Vote for the TOP Country of the Week !
Uh, minusta tuntui aivan kuin kalmanhaju olisi kulkenut tuon inhottavan vaimon mukana. Niin, oli hän vähän inhottava. Tunsin itseni melkeen sairaaksi, kun hän oli huoneessa. Muuten minä hyvin ymmärrän tuon pakottavan ja puoleensavetävän voiman, josta hän puhui. Yksinäisyydessä tuntureilla ja aavikoilla on jotakin samanlaista. Mitä sinulle on tapahtunut, Alfred? Minulleko? Niin, jotakin se on.
Mutta samassa riensi hän taas toisaalle, ja sillä kurin sai Pekko hypätä paikasta paikkaan löytääksensä tyttöä. Vihdoin hän kuitenkin huomasi Iirin, kun tämä juostessaan kompastui sekä pudotti kädessään olevan korin ja huudahti: »Kaikki minun kauniit marjani, jotka sinulle olin noukkinut, putosivat!» »Minulleko? Mistä sinä viinimarjoja olet löytänyt?»
Mutta yhtäkkiä hän vavahti nähdessään ilmeen Shemeikan kasvoilla. Oliko se vihainen? Mistä se oli vihainen? Kenelle? Minulleko? Miksi se repi lehvät pois? Ilme sen silmissä oli kylmä, melkein julma. Sillä on nälkä! ihastui Marja samassa nähdessään, miten Shemeikka tyytymätönnä ja happamena kävi kannikkaan käsiksi. Sillä poloisellahan on nälkä!
Tahdon sanoa sinulle jotakin, lapsukaiseni. Tämä nykyaika on vaarallista aikaa, ja lintu, joka visertää liian varhain aamulla, on ennen iltaa haukan kynsissä. Isäsi on vanha ja tahtoisi mielellään nähdä sinut hyvässä turvassa, tyttöseni. Sinä täytät kohta kuusitoista vuotta. Mitä sanot, jos hankkisin sinulle hyvän miehen? Minulleko? Katsokaa, tuo kupla lensi kaikkia muita korkeammalle!
Ei ne pala. Sinä narraat. HELMI. Niin, mutta Renne. Minulla on tosiaankin sydän kourassa. RENNE. Vai olet sinä ottanut sen kouraasi. Missä tarkoituksessa? Minulleko antaaksesi. HELMI. Ei, vaan kun pelkään että täti tulee. RENNE. Entä sitten? HELMI. Entä sitten? Kun hän näkee meidän seisovan näinikään? RENNE. Ei se mitään. Minä selitän hänelle minkä tähden me seisomme »näinikään». HELMI. Selität?
VOLUMNIA. Nähkääs, tuossa on kirje häneltä, senaatti on saanut toisen, hänen vaimonsa kolmannen, ja luulenpa että on teillekin kirje kotonanne. MENENIUS. Koko minun taloni tänä iltana pemutkoon! Minulleko kirje? VIRGILIA. Niin, varmaankin on siellä kirje teille; olen nähnyt sen. MENENIUS. Minulle kirje!
Minulleko?... Miksikä minulle?... Alberthan antoi minulle eilenkin omenan ... tämä on jo liikaa, rakas poikaseni... Albert on kovin kiltti. Karin on aina minulle niin hyvä, ja siksi minä... Albert syö vain itse omenansa, keskeytti hänet tyttö; jos rouva saa tietää, että Albert käyttää taskurahansa omenien ostoon minulle, niin hän suuttuu. Silloin hän rankaisee minua, ja Albertkin saa nuhteita.
Etkö sitä tiedä? sinullehan nämä on ... sanoi suutari ja nosti kenkiä korkeammalle nähtäväksi. Minulleko! ihmestyi Hintti. Enhän minä ole käskenyt; eikä minun jalastani ole mittaakan otettuna. Muistinhan minä tehdä entisten lestien mukaan. Niin, vaan kuka käski? Isäntä käski. Ja siinä ne nyt ovat ja hyvät ovatkin, puheli suutari ja meni tupaan.
"Minulleko?" sanoi pastori kovin säpsähtäen ja lisäsi sitte nöyryyttä ja itserakkautta sekoittaen: "Eipä totta toisen kerran olekaan semmoiset naimiskaupat apupappi-paran osaksi aiotut." "Miks'ei? Apulaisesta voi tulla rovasti, vieläpä aikaa voittain."
Niin, naura sinä! Maiju takaisin. Maiju. No, kyll' on puuhaamista! Semmoinen tulinen kiire ettei nenä tahdo naamassa pysyä! Vai Maijultako minä ? Mitä, neiti ? Lyyli. Ei mitään. Tuommoinen maalaistallukka! Ymmärtääkö hän edes mikä kirjailia on? Maiju. Minulleko, neiti ? Lyyli. Tässä vaan vähän itsekseni Niin, mutta mitä, jos rupeaisin hänen kanssaan keskusteluun noista asioista?