Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. marraskuuta 2025
Anja Jaakon povella kuin kuollut joutsen makaa. »Mun on vilu», virkahtaa nyt Anja vienoin äänin, katsoin ylös kantajaan, »ja pahoin riippuu pääni». Sade suhuu taivahalta, märkä metsä huokaa Jaakko seisahtaa kuin kivi, lausuu: »Anteeks suokaa!» Huudot yössä kaikuvat: »Halloo! Täss' ovat jäljet. Tännepäin! Nyt murhamiest' ei auta armot, eljet!»
Sitä teki hän sen yön ja osan seuraawasta päiwästä, semmoisella tarkkuudella, että hän jo iltapäiwällä tiesi tarkoin wihollisten aikowan seisahtaa Oulujoen niskaan pariksi wuorokaudeksi, lewähtämistä, joukon kokoontumista ja lisäwenhetten hankkimista warten. Siitä piti heidän matkustaa wesiteitä omalle maallensa.
Niin meidät täyttää tahto rientämisen, ett' emme saata seisahtaa; siks anteeks, jos karkeutena oikeuttamme pidät. San Zenon apotti Veronass' olin; hallitsi hyvä Barbarossa silloin, Milano josta vielä surren puhuu. Eräällä haudass' on jo toinen jalka, mi pian luostarin tuon vuoksi itkee ja murehtii, ett' ollut on sen herra,
Hän päätti; hiljeni jo liekkipiiri ja kanssa sen myös sulo-äänet, jotka pyhästä soivat tuosta kolmikosta; laill' airoin, jotka äsken vettä viilsi, nyt väsymystä, vaaraa välttääksensä kaikk' yhdess' seisahtaa, kun merkki kuuluu. Ah, kuinka sydämeni järkkyi, koska ma käännyin katsomaan Beatricen puoleen enk' enää nähnyt häntä, vaikka olin lähellä häntä, maassa autuaiden. Kuudeskolmatta laulu
Janne yössä rientelee, Vaan ei kotiansa mee, Saapuu ikkunaisen luokse, Sydän sykkää, hiki juoksee. Paikallansa seisahtaa, Silmät ympär' vilkkuaa, "Yön on huntu kaiken päällä, Kukaan ei mua nähne täällä!" "Pom, pom!" ruutuun noppasi, Joku samoin vastasi; Nainen valkohameessansa Suutelemaan "armastansa". "Sisään käyös, yksin oon, Juo ja nauti!
Mutta jo Skaian portin luo liki tammea päästen väistyjät seisahtaa koki jäljimmäisiä vartoin, kirmasivat hätäpäin kedon poikki he niinkuni lehmät, yön pimeässä kun peljättää jalopeura ne karkuun; juoksevat kaikki, mut yhteenp' on tuho iskevä tuima; niskat rouhaisee peto ensin hirvein hampain, sitten saaliistaan veren särpii, syö sydämykset: noinp' Agamemnon valtias myös nyt vainosi heitä, surmaten ain' uron viimeisen, ja he karkkosi kauhuin.
Yhä astuu näin väliin seisahtain Hän pyrkien vuort' ylös ponnistain: Ja nousten näkyala laajentuu, Ja pykälät sauvassa taajentuu. Mont' on ikikaunista näytelmää Näin ihaillut laajalti selvempää Mit' ylemmäks ehtivi, matk' ei vaan Näyt' ankara kuluvan laisinkaan. Hän viel' yhä nousee seisahtaa, Ja uuden sauv' yhä pykälän saa: Laajeten näkyala kirkastuu, Vaan vuor' yhtä jyrkkänä kohouu.
Taas väsyy tiellä, poikkeaa Venukseen seisahtaa. Kas riemua, min nostattaa Uus tulokas nyt siellä, Vaikk' itse matkan vaivoista Hän itkusilm' on vielä! Vaan toivo pyyhkii kyyneleet, Maan muistot viimeiset. Nyt lempi satakertainen Heloittaa auringosta, Hopeahäitä tanssien Saat laulaa Merkuriosta: Kas sinne Venus-tähdestä Himoitset lähteä.
Pois sydän kourassa lähdin ja jäljessäin oven suljin, enkä ma ennen tohtinut kuin kodin kohdalla vasta seisahtaa, rukoellen vainajan sielulle rauhaa.
Maria lähenee vasenpuolista ovea, mutta seisahtaa hetkeksi ja katselee taaksensa luutnantti Werneriä, joka seisoo syviin ajatuksiin vaipuneena. Kymmenes Kohtaus. Luutnantti Werner. Maria. MARIA, lähenee taas Werneriä. Oi, Gustav kallis! Anna kerta vielä Mun korvahani lempi-äänes soida, Ett' sydän autuaana sykkis taas! On aikaa sitte kun sun viimen näin, Ja muotos kyyneleet ja varjos multa.
Päivän Sana
Muut Etsivät