Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. kesäkuuta 2025
Hän huomasi tytön jo kaukaa ja katsoi häntä tarkkaavin silmin. »Se on nyt se», puheli nuorukainen ajatuksissaan, »josta on niin paljo puhuttu se ylpeä!» Tytön sorja varsi ojentausi kumarruksistaan, vasen käsi heitti olkapään etupuolelle vierähtineen letin takaisin hartioille ja siro pää keikahti tyttömäisen itsetietoisesti koholle.
Hän kenties pohjalle tälle *kaiken* luo, mut hukkaan tään ainoon kortin varassa *se* vajoaa, kun elon myrskyssä tuo pohja hajoaa, kun aika kalman leiman painaa kukkaan. puhjeten puhumaan itsensä unohtaen. Se mahdotonta on! katsoo merkitsevästi häneen. Niin aattelin myös nuorena. Ma muinoin rakastin erästä; eros tiemme. Sorja muistossa hän oli; muttei eilen tässä puistossa. Eilenkö?
Kävi maantiellä tanssi, ol' lauvantai-ilta, Soi nauru ja soitto sen seutuvilta, Oli hih, oli huh, oli hei! Ja pelmanni Niilosen soi vetopeli, Tuon hupsujen hupsun, mi kaikkein on veli, Hei heisuli, heisuli, vei! Oli tanssissa Takkulan uhkea Lotta, Hän on sorja ja viini, mut köyhä kuin rotta, Hän reipas ja veikeä on.
Von Essen, vanhus sorja, tuli hehkuva rinnassaan, lumipäinen, kookas, norja, hän kimposi kiukuissaan: »Pois, lurjus», huusi hän, »luista taas talliin, pois hepo vie ja myötäsi tuo, se muista, paras ruoska, mi siellä lie.» Tuo Matti on mies, joka kesti, kun kentällä luodit löi, oli kruunulta ruoka ja pesti, nyt Essenin leipää söi.
Kyll' on kansa Karjalankin Monet kovat kokenut, Väkivallan raaimmankin Iskut tuimat tuntenut; Kestänyt on sodan pauhut, Sorrot vuosisatojen, Sodan pauhut, vainon kauhut, Kolkot vuodet katojen. Mutta meiltä laulun mahti Mennyt maan ei rakohon, Säveleiden sorja tahti Viel' ei vienyt pakohon; Josko murhe mieltä painaa, Tahi riemu kohottaa, Laulu, soitto meiltä aina Yhtä herkäst' irtoaa.
Ja sitten ma toivoin, ett' tyttönen tulis laulaen saloa syvää ja mitä minä sitten toivoinkaan, se oli niin hyvää, niin hyvää! Ja tyttö se tulikin laulaen, mut tullut ei se hyvä. Ja torvea kyllä ma toitotan, mut kuule ei korpi syvä. En, enhän niitä ma ymmärrä sun konstejas, tyttöni sorja, sen ymmärrän vaan, että ijäti mä olen lempesi, leikkisi orja. Sinä taiteesi turhaan tuhlailet.
Saa siivet, sa sorja, Laps väikkyvä sieluni sie, Et ainehen orja Ja onnen armoilla lie. Saa siivet ja kiidä Kesän loistohon, tuoksuhun vaan, Pois haipuen liidä, Ei sävel jää multahan maan! Pois liidä sä sinne, Niin tomuun et tallatuks jää, Sini-ilmoille, minne Et tuskani kaihoja nää! Välin haipuvat, vienot äänet Satumailmasta lapsuuden Ne unhosta kaiun ilmi Toi uinujan syämehen.
Kansan kieli, kallis kieli, kieli kuninkaallinen, Oike'utes hetki löi jo, valtakirjan sait jo sen, Joka suo sun helkähdellä Pohjan valtakielenä, Kauvan ennen sivistyksen kylvit sä jo siementä! Kansan kieli, kallis kieli, kieli kuninkaallinen, Soi'os, sorja, kai'u, kaunis, korkealle kohoten! Soi'os, sorja, kai'u, kaunis, yhä korkeammin vaan!
Istuu impi kangaspuissa, käämi kääntyy, pirta piukoo, vaan on immen mieli muissa, aatos kaukomailla siukoo. Kutooko hän maalle rauhaa vaiko sotaa, viel' ei tiedä, mutta onnea ei lauhaa Sormun sorja tyttö siedä.
Mut terve, mun päiväni sorja, mun päiväni ylpeä, seppelpää, jona en ole onneni orja, jona seison ma seppona murheen, jona aatos on ahjossa valkee sa terve, päiväni punainen, kun haaveiden kuoret halkee!
Päivän Sana
Muut Etsivät