United States or Costa Rica ? Vote for the TOP Country of the Week !
Painui kohta polvillensa, Kaatui pitkäksi ketohon Kaunihihen kasvoillensa, Ala kuorman ankarimman, Rukoellen raskahasti, Välttäis surman surkeimman: "Abba, armahin Isäni, Jos se kelvannee sinulle. Poijes menköhön minulta Tämä kalkki katkerampi." Kohta kulkeepi takaisin, Luoksi lastensa läheni, Löytääpi lepäjämästä.
Ja vuorten huiput loistaa; mut metsä synkkä on, Ja huhkain huutaa suruvirttä puissa koivikon; Mut metsä se niin raskahasti huokaa. Ja pieni poika juoksi poikki kangasselänteen Ja muisti monta vanhaa tarinata.
Syysviima vinkuu puusta puuhun Ja metsä huokuu raskahasti. Yön pilvet varjonsa luo kuuhun Ja taivas katsoo surevasti. Vaan vaikk' on luonnossa Syys-yö ja kuolema, Ain' nuorten rinnoissa Elämän virrat pauhaa: Ne rauhaa Ei suo ne jalohon vie taisteloon. Nyt itkee luonto kyynelsilmin, Syys kun sen riisuu kukat yltä; Noin rinnan huokaus käy ilmi, Kun kuihtuu ruusut lemmityltä.
Tultuansa toisen kerran Löysi lapsensa levolta, Siinä Siimoni häpesi, Eikä julkia Johannes, Jaksa Jaakobi jutella. Kulki kerran kolmannenkin Armahan Isäns' etehen, Rukoellen raskahasti: "Armahin minun Isäni, Käännä kalkki karvahimpi, Julma juotava vähennä. Jos niin kelpaapi sinulle." Annettu Ylen Isältä, Vihan ala viskattuna, Kovan kuoleman käsissä, Häijyn helvetin kidassa, Teki työtä työlähintä.
Syys=illan helmass' istuskellen poika pienoinen Puun kellastuneen alla leikitseepi, Ja kuunteleepi kahinata kuivain lehtien, Ja taivaan kynttilöitä katseleepi. Mut kun hän siinä istui ja taivaast' uneksui, Niin syksy=yössä lehto se yhä tummentui, Mut metsä se niin raskahasti huokaa. Ja pieni poika kuunteli ja mieli synkistyi, Ja juoksemaan hän rupes tanhualla.
Vaan kun päivän kultakehrä metsän taakse haipuu, silloin myöskin Aatu-ukon kädestä vasara vaipuu. Kerran kaksi horjahti ja sitten maassa makas. Ulos vietiin, vietiin myötä myöskin rukki rakas. Raskahasti Aatun rinta niinkuin meri kiikkuu. Huulet hymyyn hyrähtää, hän virkkaa: »Nyt se liikkuu.» Päivä painui metsän taa. Oli juhannuksen ilta. Tuli tuores lehdentuoksu lammen rantamilta.
Yön taivahalla jo tähdet käy, ei kulta korkea kotiin näy. Mua jos sa lemmit, miks viivyt poissa? Jos sua en lemmi, miks viihdyn koissa? On kallihimmat mun lempein yöt kuin kullat, päärlyt ja helmivyöt, mut lahja kallehin taivahalta on lemmen ylpeän vapaa valta. Niin raskahasti lyö sydämein. Mit' armahain sulle pahaa tein? Mua miksi loukkaat, kun sua ma lemmin?
En tiedä miksi laulaa lintunen Ja miksi jyräjääpi ukkonen, Vaan itse tiedän siksi laulavani, Kun sävelehet soivat rinnassani. Kun sulhoist' impiseura haastelee, Yks siinä naurahtaa, yks hymyilee Ja toinen raskahasti huoahtaa, Salassa kolmas itkuun tillahtaa. Ken arvaa, miksi näin he kujeilee? Ken naurahtaa, sen toivo vahva on, Ken huoahtaa, sen toiveet horjuilee, Ken itkevi, se raukk' on toivoton.