Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 31. lokakuuta 2025
Ilman linnut lentäväiset varvuille varustelihe, veen kalaset kaikenlaiset rantahan rakentelihe. Matosetki maanalaiset päälle mullan muuttelihe käänteleivät, kuuntelevat tuota soittoa suloista, kantelen iki-iloa, Väinämöisen väännätystä. Siinä vanha Väinämöinen kyllä soitteli somasti, kajahutti kaunihisti.
Oi jospa saisin maata Levossa kuoleman! Kentiesi yksin hauta Luo rauhan rintahan. Mutt' ah! kuin raskas jättää Elämä siskoineen! Mä mitä mielin, tahdon, Mä mitä aattelen? Kosto. Virta välkkyy juostessansa Vuoroin kultaa, hopeaa; Pensaan ruusut raukeillansa Heltehellä heloittaa. Vietellyt on virta viilee Seudun neidot rantahan; Naurusuinpa poika piilee Alla lehdon taajimman.
Oli kerran ah mene mielestäin se milloinkaan ei ehtoo näyn näin minä näillä silmilläin, kun katselin rannan lehtoon. Tuli rantahan morsian seppelepää oli salmi ja salmessa saari suvi-illan ilmahan istahti tää kuin korkean taivaan kaari. Hän lauloi laulun kummallisen mene milloinkaan ei ehtoo Hän lauloi: »Vei vesi kaunehen, sitä kaivaten kuljin ma lehtoon.
GABRIEL. Ja vinhemmin kuin aatos vierii Suloinen maa, ja vaihdellen Sen päällä päivä kirkas kierii Tai synkkä yöhyt hirmuinen; Syviltä vuorivuoteiltansa Vuo merten pauhaa tyrskysuu, Ijäisen sfeerilennon kanssa Meret ja vuoret tempautuu. MIKAEL. Ja kilvan pauhaa mailta myrskyt Merille, niiltä rantahan, Ylt'ympäriinsä solmii hyrskyt Vihaisen vitjan vankimman.
Antonius, maailman pylväs, tuli rantahan Egyptin maan, tuli uhmari tuhansin urhoin sadun valtoa valloittamaan. Kleopatra, kaunis ja viekas, oli valtias Egyptin, sysikutrinen, säihkyväsilmä tuli impysin tuhansin. »Oi, terve sa Egyptin päivä» Antonius riemulla huus »Suo olla mun aalto se illan, johon painat sa purppurasuus!»
Ulapalla ollessa aavalla perämieheen muu väki luottaa: läpi usvan ja myrskyn johdattaa hän rantahan purren varmaan, vaan ruorissas, oi kaikkius, sun, perämiest' ei keksi silmäni mun avaruudessa kiitää tuul'ajona pursi. Itämerellä 21/6 1890. YLINN
Niin olet kaukana nuoruus ja kaukana onneni päivät. Niinkuin nuoruutein, kaukana, Rooma, sa oot. Vaihtuvat talvi ja syys, suvi, saapuvat, lähtevät laivat, kahlehdittu ma oon rantahan barbarien. Tuska ja kaipuu vain minun hiljaisuuttani mittaa, ystävä ainoakaan löydä mun ei ovellein. Kylmät ja autiot Skyyttien rannat on, harmaja taivas, jäisiä kuuroja vain pilvet ne heittelevät.
Kansa kaaressa meneepi, Veden rantahan radissa, Puolehen Meren Punaisen Jalon neuvosta Jumalan. Kurja kuuleepi kuningas Meren estävän menosta; Kohta kulkeepi perässä, Näitä viskoen vihassa: »Joko nyt joukko päästetähän, Orjat onneksi pakenit? Kukas muureja kutoopi, Kuka vallit valmistaapi?» Kohtapa joutuvat kokohon Miehet miekasta parahat: »Jällen tuokamme takaisin, Orjat työhön ottakamme!»
PAAVO. Tarkoitin vain, että onko kapteenin housut sellaisella taklaasilla, että pysyvät vyöttäkin? Kai ovat, koskapa vyö joutaa. JUNKKA. Tuossa. PAAVO. Kiitoksia, kiitoksia. Tämähän on niin komea vyö, että voisi olla housuittakin! Hih, kuin tuntuu elämä huolettomalle ja helpolle. Nyt minä voisin vaikka tanssia engelskaa. Ja kun tullaan Italian rantahan.
Siellä flikka friiataan, meitä viikko fiirataan, Ja kun tullaan Italian rantahan, Pohjanpoiat kreivejä on! Hurraa me Suomen meripoiat j.n.e. JUNKKA. Lähdemme siis nyt, Eeva. EEVA. Setä...! JUNKKA. Mitä nyt? EEVA. Minun on tehtävä teille tunnustus. Mitä merkillistä nyt? EEVA. En kehtaa silmiinne katsoa. JUNKKA. Katsothan sinä. EEVA. En minä katso kuin hattuanne.
Päivän Sana
Muut Etsivät