Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 30. syyskuuta 2025
Yli vetten muistolaulut soivat, Ne saaren kuollutta kunnioivat, Saa tervehdyslaulun myös tuo nuori, Mi laivalla seisoo kädessä ruori. Mut kotia kohti kun purtta hän ohjaa, Ja kaikki kun rantahan juoksevat Ja ilolla ihmein katselevat, Kun johtaa hän Ahtolan talkapohjaa, Niin illan rusko se purjeet paartaa Ja urhon tuon, jota sankarit saartaa.
Jo monen monta poikaa on aalto peitellyt Ja monen neidon silmiin veet vetreet heitellyt. Jos kuulet kuolleheksi, tee risti rantahan, Vie punaruusun kukka sen viereen santahan. Kun joskus kesäilloin sen luo käyt istumaan, Se rakkautemme hellän saa mielees muistumaan. Ei surra mun nyt auta, vaan täytyy lähteä, Ja kaihon tunteet, huolet, rintaani kätkeä.
Kas, Suomen lahdella laiva läpi hyrskyjen kiidättää, min kokka kuultavi kultaa ja päivänä välkkyvi pää, ja ruorissa istuvi urho niin muhkea muodoltaan ken lie, kenen lienevi laiva? kävi huuto nyt kautta maan. Ja rantahan vierasta vastaan koko kansa se virtasi niin... jo nähtihin laivan laatu, jo laskija tunnettiin!
Mä aaltojen kuohua Ja tuulta pohjosen kuulen tok'; Se yhä kiihtyen lentää Ohitse korvieni." "Oi, isäni, pohjassa; Yö jälleen nousevi taivaalle Ja päivä vavisten haihtuu Selillä aaltojen pois. Ja pilvien pimeyteen Myös meri peittyvi, harmaana Garmallan kallio päältään Pois hyrskyn vaahtoa luo. Ja valkeat lainehet Jo ryntää rantahan, törmällä Myös honka vavisten huojuu, Kun kiitää vihuripää.
Oli Virran taistelu parhaillaan, hänen viimeisens' oli tää; ja kaikki hetkestä riippui vaan, Fahlander, Malm ja Duncker alas rantahan rynnistää. Ei ollut heitä kuin sataa kuus, Tutshkov tuhat miestä toi, mut näin tuo uljas Fahlander huus: »Nyt mennään kolmin joukoin, kuka ensin ehtiä voi?» Sanat nuo nepä korvin kuuli Zidén, sen maar pian nähdä saa. »Eespäin», hän huusi »jalat liikkeeseen!
"Hänellä on tapana sanoa, ett'ei Jumalan suosioon tarvitse ketään sulkea". Ruuhen isäntä saapui rantahan. Hän oli tämän salaisen myllyn mylläri. Sanaakaan hiiskumatta istuimme hänen alukseensa. Mylläri ei myöskään meiltä kysynyt mitään, vaan istui takaisin perätuhdolle. Hiljakseen liukui ruuhi meidän kanssamme edelleen pitkin iltahämyyn peittyneen veden pintaa.
Hyväks huomas neuvon ystävän Polykrates ja viiskymmen-soutuun hän heti astui ja heitti merehen, mitä enin hän rakasti, sormuksen. Ja sen hän tehtyänsä surun tunsi sydämessänsä. Mutta kohta rantahan tullessaan näki sormuksen hiekalla vastassaan. Mitä rakasti kaikista enimmin, oli heittänyt meri sen takaisin. Niin ei päässyt hän kohtalostansa, ei pakoon onneansa.
Iloisesti silmä Voiton tulta lyö; Sieluss' on jo päivä, Paennut on yö. »Minä elän!» Vainen Niin hän virkahti: Iki-elon maille Henki kohosi. Henki, siellä nauti, Nauti ainian Eloa jot' ilo Taivon avaran, Kirkastaa; ah! sinne Taiston ankaran Kautta kulkus pyrki Rauhan rantahan. Viipurin linna.
Pölyä hiukka vain Pikarissamme meidät inholla Saa liatusta juomast' kääntymään. Ruostunut naula, kompassin luo pantu, Kurssista laivan johtaa rantahan. Arvoton aivan suuttumuksen syy Voi ruhtinasten liitot rikkoa Ja suuret aikeet tehdä tyhjäksi. *Ristiretki.*
Tuosta rantahan tulevat; kultakaislat kaikkialla häilyy, soittavat somerot alla askelien onnellisten, hiekat heläjää, mullat muhajaa, veenvalamat, raakunkuoret jalan alla rauskaa; laituri lahen perällä, siinä ulpukat utuiset.
Päivän Sana
Muut Etsivät