Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. heinäkuuta 2025
Tämänhän pitäisi olla mitä ihanteellisinta kuivaperhovettä, ja minä näenkin, että englantilaisen silmässä välähtää ja poski hiukan punehtuu, ja minä olen varma siitä, että hänen sisässään myöskin värähtää, vaikka hän kuinka hyvin osanneekin liikutuksensa kätkeä.
Nyt armain ilmein, viehäkkeessään, kuin taivaan-kuvan ihanan. ja rusoposkin kainoin, eessään hän näkee immen seisovan. Hän punehtuu, kun neidon kohtaa, ja hymy hänet hehkuun luo; kauniimmat ruusut, jotka hohtaa, hän lemmitylleen rintaan tuo. Oi, sulo toiveet, kaihot vienot ens lemmen kulta-aikojen!
Hänet valtaa nyt pyhä innotar, Tuli silmistä tuikahtaa, Ja hän huomaa kuin punehtuu sulotar, Kuin kalvaaks käy hän ja raukeaa, Ja hän palkan kallihin voittaakseen nyt Elon kaupalla syöksevi pyörteeseen nyt. Taas kuohu se käy, taas kääntyvi tuo, Jymy kaikuva sen julistaa; Ja he taas alas hellän katsehen luo, Vedet kaikin, kaikin taas palajaa, Ne kuohuu tänne, ne kuohuu tuonne.
"No, hän punehtuu! Jollei hän olisi kuuro ja mykkä, luulisin melkein, että hän ymmärtää puheeni." "Hän on hyvin kaino", lausui Honain vähän pelossaan; "hän hämmästyi rohkeata käytöstänsä." "Minä rakastan kainoutta", sanoi prinsessa; "se on huvittava. Minä olen kaino; enkö minä ole?" "Kyllä", vastasi Honain. "Ja hupainen?" "Aivan." "Minä vihaan hupaisia ihmisiä.
»Iltaa!» sanoo nuorukainen ja nostaa hymyillen hattuaan. Ja hän syrjästäkatselija näkee kuinka tyttö punehtuu eikä osaa mitään vastata. »Kylläpä minä taisin tyhmästi tehdä!» virkkoo nuorukainen. »En minä mitään pahaa tarkottanut.» »Ei ei, ei se mitään; minä vaan niin säikähdin!» »Etkä ole enää minulle vihainen...?» kysyy nuorukainen. »En suinkaan, mitäs minä leikistä.» »Sitähän minäkin.
Se on varmaa, ettei luutnantti Berndtsson ole saattanut tyttöä ujoilemaan sillä tavoin. Mutta, Jumala armahtakoon, minä ymmärrän kyllä mamselli Frid'iä, hän tietää, että näyttää somalta tuo, kun hän luo alas suuret silmänsä, niin että nuot pitkät silmäkarvat näkyvät, ja vähän punehtuu ja näyttää autuaalta ... niin, sen tietää mamselli pienokainen.
NIKOLAUS PIISPA. Eikä kenties sittekään ole. SKULE JAARLI. Niin, kenties ei sittekään. Jaarli, kuulkaa minua Tuossa istuu kuningatar. Hookon puhuu hänelle lempeästi; hän punehtuu ja vaalenee ilosta. Hän otti hänet puolisoksensa, koska oli viisasta valita maan mahtavimman miehen tytär.
Kas tuossa ... luottakaa minuun, minä olen vastuunkin tuopa, minä tottelen käskyjäni. Selvä puna peitti tytön posket; niin kauniina, niin enkelihyvänä ja puhtaana ei hän koskaan ollut ennen häntä nähnyt. Se kosee paljon nuoreen tyttöön, että noin astua alas lapsuuden taivaasta ja tulla tavalliseksi ihmiseksi hän punehtuu aina ja katsoo maahan.
Hävystä puhdas lippus punehtuu, Sun sanoistas sen pyhyys tahraantuu. Kun sydämestä siinneet oikeudet On arvan heitoll' arvon, vallan kanssa, Niin halpa äyri aian arpapöydäll' On ihmishenki. Minä uhraan heidät, Kuin he mun uhraisivat vaadittaissa. Sä alas laske lippus valkoinen, Ja riennä pois, jos tahdot henkes säästää. Ainoinen vastaus moiseen puheesen On uljas, hengen päälle käypä vastus.
Olen tänään tehnyt hänet perinnöttömäksi. Ympärillä seisovain kasvot kalpenevat. Ainoastaan Bertel punehtuu heikosti ja sanoo: Isäni, en pyydä tavaroitasi. Anna ne sille, jonka katsot ne ansainneen paremmin kuin minä. Pyydän vain anteeksiantoasi, siunaustasi, isäni. Kaikki muut paitsi Regina käyvät vanhuksen luo, lankeavat polvilleen hänen eteensä ja huudahtavat: Armoa Bertelille! Armoa pojallesi!
Päivän Sana
Muut Etsivät