Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. kesäkuuta 2025
He iskivät silmänsä lounaiseen, ja kaukana kuumoitti heidän lapsuutensa Jukola. Mutta pian himmensi kyynel heidän silmänsä ja kumma riutumus täytti heidän povensa, kuin soliseva vesi täyttää uppoovan miehen poven. Mutta katsahtivat he taasen lounaiseen, ja mäen kaltevalla rinteellä haamoitti Jukola kuin tumma entisyys.
»Kävi myrskynä kuuma kuiskeensa, käsvarsi mun kietoi valkea, hänen tukkansa tumma kuin siipi yön yli lankesi uhkuvan varren vyön; ma tunsin huimauksen läpi pään, halun kuolettavan poven pohjassa tään, olin vaipua valtaan jo hurman ja houran, niin tunsin ma taapäin tempaavan kouran: 'Sa suutelet noitaa, sa siunaat kyyn, jaat kanssansa ijäisen kuoleman syyn!»
Iva ilkeä turmeli mielen, Kun pilkaksi kaikki se löi Elon nautinto hengetön, ontto Poven surkean-tyhjäksi söi. Mihin sai multa herttahat hetket, Sitä, koito, mä tiedä en Pian onko jo aikani tullut, Sitä aavista myöskään en. Nuor' oisinko minäkin ollut? Näin olleeni ilmoitetaan, Mut totta se ei toki liene Kai unta on ollut se vaan! M
Mitä huoli hän sen huminasta, Yksin junnaili hän juhtinensa Kuulematta kiusauksen ääntä. Eipä koskaan täällä käsivartta Kannun ääressä hän koukistanut, Katsonut ei silmä milloinkana Kohden naisen poven kukkuloita Miehen mieltä eksyttävä tieno.
Kohtasi hän erään mäen alla Taula-Matin, joka, kirves kourassa, etsiskeli kääpiä ja pakurimöhkäleitä, joilla jo olikin täyttänyt paitansa mahan ja poven. Matti kertoili, että hän menneenä yönä oli kuullut surkeata ääntä ja ruikutusta kaukaa metsistä; ja tämä ääni oli hänen mielestänsä muistuttanut Simeonin ääntä.
Sun hiuskaunot akhaijit Zeus heti suoria taistoon käskee kaikki; jo liet katulaajan kaatava Troian, eivät kauemmin nyt siit' ikivallat Olympon riitele, yht' ovat mieltä; jo heidät kaikki on Here kääntänyt puolelleen, tuho eessä on iliolaisten, säätämä Zeun. Tämä nyt pane mielees, että sit' ei vie unho, kun sult' uni pois, poven virkistyttäjä, häipyy."
Johannes oli saanut häneltä jo monta pitkää, lämmintä silmänluontia, jotka hän varmasti jo olisi selittänyt rakkaudeksi, jos olisi ollut kysymys jostakin muusta naisesta. Rouva Rabbingin suhteen hän ei sitä uskaltanut. Tuo nainen oli sittenkin outo hänelle. Ei voinut tietää, mitä hän tunsi ja ajatteli, ei arvata, mitä liikkui tuon tyynesti ja varmasti kohoilevan poven kumpujen alla.
Ja eriskummalliset tunteet nousivat ja täyttivät poven, aavistavaiset, riemulliset, elämänhaluiset ja sentään peräti epäselvät, ensikertaiset tunteet. Hetken verran he siinä istuivat äänettöminä, käsi kädessä. Rinta kohoili, silmät loistivat, posket hehkuivat, huulet olivat hymyssä. Käsi puristi kättä vaistomaisesti, tietämättä. Hilma Mitä? Eikös elämä ole sentään äärettömästi ihanaa? On, on!
Tämä päivä on selvästi näyttänyt, että ainoastaan huoneeni tavarat ja kulta oli se morsian, jota kohden Joas pyrki yli Lean poven riettailla askeleilla. Mutta tänään on hän näyttänyt oikean nahkansa. Hän nyt, kun Sakeuksen rikkaus on mennyt, hylkää köyhän publikanin ja hänen tyttärensä. Mutta kaikki on hyvin! LEA. Ah! tämä hylkääminen on onneksemme. SAKEUS. Sen tiedän.
Kuin uness' et ole ehtivinäs ketä kiinni sa juosta, ei voi karkota toinen, et saavuttaa sinä häntä: noinp' ei päässyt Akhilleus luo, ei karkuhun Hektor. Vaan manan impiä kuink' yhä vielä hän karttanut oiskaan, kertaa viimeisintä jos ei ois luokse Apollo rientänyt kiihoittain poven pontta ja vauhtia polven?
Päivän Sana
Muut Etsivät