United States or Sweden ? Vote for the TOP Country of the Week !
Varmaan ei moni nainen olisi tehnyt samoin Liisan sijassa. Nyt hän samasta asiasta kirosi Liisaa ja moitti häntä katkerasti mielessään. Miksi et ole kysynyt! hän sanoi. Minä olisin kyllä vastannut totuuden mukaan. Tiedänhän, että seurustelet rouva Rabbingin kanssa, lausui Liisa tyynesti. Mitäpä se olisi kysymällä parantunut! Ja sinä Muttilan!
Myöskin rouva Rabbingin maailmantottuneisuus vaikutti jonkun verran Johannekseen. Tosin hän oli maailmassa liikkunut hänkin, mutta tuon luonnollisen ja yksinkertaisen ylimysnaisen rinnalla hän aina tunsi itsensä enemmän tai vähemmän nousukkaaksi. Oli hauska liikkua hänen kanssaan. Kadulla kiintyivät kaikki katseet häneen, kahviloissa tuli hyvin palvelluksi. Täytyi jättää alotteen-otto hänelle.
Ja erään toisen tapasin minä äsken tuolla kävelyretkelläni. Kenet? kysyi Liisa arasti. Rouva Rabbingin, selitti Johannes. Tiedäthän, tuon miljoonamiehen puolison. Minä olen ennenkin tavannut hänet. Sinä olet ennenkin tavannut hänet? Johannes näki, että Liisan suupielet värähtelivät lapsellisesti. Ikäänkuin hän olisi apua anonut.
Mutta sitten hän huomasi, että hänen poisjäämistään voitaisiin ehkä pitää pelkuruutena. Ja täytyihän hänen saada ratkaisu myös itsensä ja Rabbingin välillä. Hän päätti mennä. Milloin ja missä? hän kysyi. Hotellissaan. Mihin aikaan hyvänsä, sillä hän pysyy koko päivän huoneissaan. Onko hän sairas? Hiukan. Onneksi on hänen rouvansa juuri saapunut häntä hoitamaan. Syntyi jälleen lyhyt vaitiolo.
Teidän esimerkkinne herätti ensimmäiset itsenäistymisen oireet mielessäni. Ja siitä minä olen teille ikäni kiitollinen. Ajatus, että hän oli vaikuttanut tuon upean maailmannaisen sisäiseen kehitykseen ja sen kautta itse Rabbingin perhe-oloihin, oli mitä miellyttävin Johannekselle. Te? Kiitollinen minulle? puhkesi hän vilkkaasti puhumaan. Minun tulisi päinvastoin olla teille kiitollinen.
Tuo tulevaisuus odotti jokaista. Myöskin Johannes näki sen selvästi silmiensä edessä häämöttävän. Johanneksen ainoa toivo oli kerran päästä niin omille jaloilleen, että hän voisi erota Rabbingin liikkeestä ja perustaa omansa. Siksi hän harjoitti myös kaikessa hiljaisuudessa omia pieniä keinottelujaan, vaikka hän piti ne tiukasti salassa Rabbingilta. Rabbing ei olisi koskaan sallinut sellaista.
Kaikki pelkäsivät ja vihasivat häntä. Mutta kukaan ei voinut kieltää myöskään häneltä syvintä, vastentahtoista kunnioitustaan. Missään ei ollut niin painostava ilmakehä kuin Rabbingin konttorissa. Sillä kaikki ne, jotka työskentelivät tuon kummallisen miehen johdon alla, tunsivat vaistomaisesti, että heidän esimiehensä halveksi heitä. Ja se olikin totta.
Eikä hänen koskaan tarvitsisi esiintyä tämän edessä nöyränä, kurjana ja alastomana. Myöskin Liisalle hän varoi visusti kertomasta mitään rouva Rabbingista. Ehtisihän sen sittenkin! Eikähän hänen ja rouva Rabbingin välillä itse asiassa ollutkaan mitään. Mitä hän olisi kertonut sitten? Ei senvuoksi, ettei hän olisi uskaltanut!
Ja Johannes saisi aikaa miettiäkseen ja tutkiakseen itseään, tekikö hänen mielensä todellakin jäädä tänne rouva Rabbingin kanssa seurustelemaan vai matkustaa Liisan jälestä päätäpahkaa kotimaahan. Varmaan tulisi tuo, vaikka vain lyhytaikainenkin, ero Liisasta paljon hänen oman sielun-elämänsä nykyään niin sekavaa vyyhteä selvittämään. Mutta sitä varten täytyi Liisan ja Muttilan matkustaa yhdessä!
Kumpi noista naisista siis vastasi syvemmin hänen sisäistä olemustaan ja onnentarvettaan? Jos hän rakkaudella eroottista rakkautta tarkoitti, hän epäilemättä yhä vieläkin rakasti Liisaa. Mutta eroottinen rakkaus itse ei hänelle enää merkinnyt niin paljon kuin ennen. Olihan maailmassa muutakin, ja kaikki tuo muu puhui rouva Rabbingin hyväksi. Mutta saisiko hän sitten rouva Rabbingia ollenkaan?