Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. heinäkuuta 2025
Mutta matka, joka oli tarkoitus tehdä yhdessä Irenen, Signen, Rabbingin ja vapaaherra Carpin kanssa, oli päivästä päivään lykkäytynyt. Aina oli sattunut joku este jollekin. Viimeksi oli Rabbing juuri ennen määrättyä lähtöhetkeä ilmoittanut saaneensa sähkösanoman rouvaltaan, joka oli näinä päivinä saapuva Parisiin. Sopisi tehdä tuo käynti yhdessä hänen kanssaan.
Topi ei antanut hänen lopettaa lausettaan. Se on sen-aikainen murhe, lausui hän iloisesti. Nyt minä olen onnellinen mies ja nautin onnestani. Hän oli huomannut jo viime talvena eräistä vihjauksista, että hänellä olisi valmis paikka Rabbingin liikkeessä. Varmuuden hän oli hankkinut siitä kuitenkin vasta vähää ennen ulkomaa-matkaansa. Kuinka? kysyi Johannes.
Ainakin ulkonaisesti. Hän oli jättänyt Liisan, joka oli ollut hänen vapaan, suuren rakkautensa nimi. Hän eli nyt siviliavioliitossa rouva Rabbingin kanssa, joka samoin kuin hänkin oli eronnut ensimmäisestä miehestään ja sattunut Köpenhaminaan samaan aikaan kuin oli loppunut hänen särmäkäs suhteensa Liisan kanssa.
Emme siitä nyt puhu, muistutti Johannes. Voimme tulla siihen sitten. Nyt esität sinä ensin kantasi, sillä sinä olet tämän keskustelun ensin alottanut. Tuo oli kaikin puolin loogillista myöskin rouva Rabbingin mielestä. Siis puhumme nyt aluksi yksinomaan minusta, sanoi hän. Hänellä ei ollut lasta, sillä he olivat heti suhteensa ensi aikoina sen niin päättäneet.
Rabbing rummutteli pöytään vasemmalla kädellään oikean yhä päätä tukiessa. Sitten hän kumartui äkkiä eteenpäin. Se, mitä te nyt sanotte, virkahti hän, ei todellakaan ole omiaan minua ilahduttamaan. Päinvastoin, se surettaa, se surettaa suuresti minua... Turhia! Te kyllä löydätte helposti uuden palvelijan. Ja te uuden isännän? välkähti salamannopeasti Rabbingin säilä.
Et arvaa, kuinka siellä tuulee. Voi tuskin pystyssä pysyä! Kävely on tehnyt hyvää sinulle? kysyi Liisa. Kyllä. Oletko syönyt jo? Minä puolestani olen saanut aika ruokahalun. He söivät tavallisesti aamiaista huoneessaan. Mutta viime aikoina oli Johannes yhä enemmän ruvennut syömään ulkona joko yksin tai kaksin rouva Rabbingin kanssa. Myöskin tänä aamuna he olivat einehtineet yhdessä.
Hän kielsi ja halvensi vain heidän keskinäisen rakkautensa, taikka oikeammin, ne puolet itsestään, jotka häntä vetivät siihen ja joiden pohjalta sen väkivaltainen leimahtaminen ylimalkaan oli ollut mahdollista. Mutta jotakin täytyi tulla, jotakin tapahtua! Eihän voinut ijäti jatkua näin. Hänen suhteensa rouva Rabbingin kanssa kävi päivä päivältä läheisemmäksi ja sydämellisemmäksi.
Se oli harmittanut hiukan Johannesta, sillä oikeastaan hän olisi tahtonut heti mennä levolle. Mutta hän ei voinut väittää vastaankaan, kun vapaaherra Carp ehdotteli, että Johannes sitten saattaisi Signen samoilla vaunuilla heidän hotelliinsa. Hänen itsensä täytyi vielä mennä illalliselle Rabbingin ja noiden ranskalaisten pankkiherrojen kanssa, sanoi hän.
Johannes oli juuri päässyt kertomasta silloin isänsä viimeisistä, kovista elämänvuosista ja hänen epätoivoisesta taistelustaan Rabbingin miljoonavaltaa vastaan. Mutta oliko sekään rakkautta? Juuri sehän saattoi olla pelkkää sääliä ja surkuttelua. Eikä hänellä ollut mitään keinoa päästä selville siitä. Rouva Rabbing hallitsi täydellisesti häntä varmalla, vakavalla olennollaan.
Välillä kysyi Liisa kuin leikillään: Mikä suhde sinulla on nykyään rouva Rabbingin kanssa? Sama kuin sinulla Muttilan, ajatteli Johannes vastata vallattomasti. Mutta samalla kulki pilvi hänen aurinkonsa yli ja hän vastasi aivan totisesti: Nykyään ei mitään, sillä hän on poissa. Mutta muuten on hän minun vaimoni, kuten tiedät ehkä. Onko hän hyvä sinulle? Kyllä. Mutta hän on niin ankara.
Päivän Sana
Muut Etsivät