Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. lokakuuta 2025
Miulla on ahvääriä, paljon ahvääriä. Mie olisin matkustanut poiskin jo eilen, vaan sitten tuli illalla tämä sähkösanoma. Se oli vuorineuvos Rabbingin pääkonttorista Helsingistä. Johannes vilkaisi Topi Huotariin, joka mulkoillen vastasi hänen katseesensa. Myö ollaan vanhoja ahväärituttavia Rappingin kanssa, kehuskeli Oikarinen huomattavalla itsetyytyväisyydellä. Vanhat veljet ja toverit!
Johannes tunsi punastuvansa vasten tahtoaan, joka harmitti häntä vielä enemmän. Sinä tunnet hyvin hänet? kysyi Muttila. Aivan ohimennen, vastasi Johannes välinpitämättömästi. Senverran, että voin sanoa tuntevani hänet. Kuten tiedät, olin ennen Rabbingin palveluksessa. Hän sytytti savukkeen voidakseen paremmin sietää Muttilan tutkistelevaa silmäystä.
Minä tulen niin alhaalta, niin alhaalta! Myöskin rouva Rabbingin silmissä kimaltelivat kyyneleet. Kumpihan meistä mahtaa tulla alempaa! kuiskasi hän. Muista minun alennustilaani! Ei, minä en muista, minä en muista! purkautui Johannekselta miltei huutamalla. Minä ajattelen vain omaa alennustilaani. Se ei mahda olla niin vaarallista laatua, arveli rouva Rabbing.
Rakastajatar on sen huomannut ja siksi kyynelöinyt. Mutta olisiko Johannes todellakin uskaltanut kurkottaa niin korkealle? Miksei! ajatteli Muttila edelleen. Rohkea rokan syö. Ja onnenmyyrä se on tuo Tamminen ennenkin ollut. Hänkin oli kuullut rouva Rabbingin avioerosta ja arvasi hänen senvuoksi oleskelevan Köpenhaminassa. Ja Johannes taas saattoi rouva Rabbingin vuoksi täällä oleskella.
Mutta samalla hän kuuli jälleen rouva Rabbingin viisaan ja lempeän äänen korvissaan soinnahtavan: Minä tiedän. Minä tiedän kaikki. Minäkin luulen, että se on ollut itsepetosta. Mikä? kysyi Johannes säikähtyneenä. Suhteesi tuon naisen kanssa. Sillä ethän sinä muuten olisi kärsinyt niin paljon. Sinä tiedät siitä? Olen koko ajan tiennyt siitä. Ja kuitenkin antanut anteeksi minulle?
Sanoinhan jo silloin teille, etten tulisi sitä ikinä unohtamaan. Myöskään Johannes ei ollut sitä unohtanut. Se oli sattunut siksi odottamatta ja siksi merkitsevällä hetkellä hänen elämässään, että sen pienimmätkin seikat olivat kuin kuparipiirroksena hänen mieleensä painuneet. Hän oli tullut kutsuttuna Rabbingin parisilaiseen hotelli-asuntoon ja tavannut rouvan esihuoneessa.
Juuri samaa kysyin minäkin Muttilalta. Mutta hän vain hymyili ja vihelteli... Kas vaan sitä Muttilaa! Hän uskalsi vihellellä tosiaan! Muttila oli usein nähnyt Johanneksen ja rouva Rabbingin yhdessä ulkona. Olikohan hän joka kerta mahtanut hänet Liisalle ilmi-antaa? Johannes olisi hyvin mielellään tahtonut tiedon tuosta.
Sinä siis kuulut jo nyt tavallasi vuorineuvos Rabbingin palvelukseen? Kyllä, tavallani, vastasi Topi. Tämän sähkösanoman jälkeen. Se oli liikkeen johtokunnan puheenjohtajalta. Eräs noita bulvaaneja, joita vuorineuvos Rabbingilla aina oli, milloin hän ei tahtonut itse näkyä!
Puhuivat vain siellä Helsingissä... Mitä puhuivat? kysyi Johannes. Oikarinen katsoi varovasti ympärilleen. Ei näyttänyt olevan vaaraa Muttilasta eikä Topi Huotarista. Että siusta tulisi rokuristi, kuiskasi hän sitten. Prokuristi? Johannes katsoi häneen hämmästyneenä. Tai tuota, konttoripäällikkö. Miten minä sanoin? Siihen, siihenpähän Rabbingin konttoriin! Rabbingin!
Yhteisten etujen side olkoon tästälähtien meidän välillämme. He kilistivät jälleen. Ja Muttila huomautti Johannekselle, että hän kyllä aikoinaan oli tehnyt vuorineuvos Rabbingin oman rintakuvan, vaikka hän ei ollut päässyt talon emännän tuttavuuteen. Mutta siinä oli kaikessa tapauksessa pohja, jolle rakentaa, sanoi hän, ja jolta Johannes voisi häntä hyvällä omallatunnolla suositella. Liisa tuli.
Päivän Sana
Muut Etsivät