Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. lokakuuta 2025
Eräänä aamuna rouva Rabbingin asunnosta kadulle astuessaan tapasi Johannes heti oven ulkopuolella Liisan, joka sanaa puhumatta ojensi kätensä hänelle. Sinä täällä? kysyi Johannes vilpittömällä hämmästyksellä, voimatta samalla estää eräänlaista kiusautumisen ilmettä kulkemasta yli kasvojensa. Luulin, että nukkuisit rauhallisesti vielä vuoteessasi. Minä en voinut nukkua, kuiskasi Liisa.
Kaikkeen siihen, mihin hän sitä nyt yksin käytti, hän oli käyttänyt sitä ollen kaksinkin rouva Rabbingin kanssa. Oli vain tyhjempää ja autiompaa kuin ennen. Miksi tällaiseen itsensä tuomita vain turhan yksinäisyysteorian vuoksi, kun hänellä oli kaksin ollut paljon hauskempaa, valoisampaa ja keveämpää? Vapauden vuoksi? Hiiteen koko vapaus, ellei sen avulla voinut ja tahtonut tehdä tuhmuuksia!
Ja yhä useammin tapasi Johannes itsensä kuvittelemassa, millaista olisi elää yhdessä rouva Rabbingin kera, rakentaa koti hänen kanssaan ja viettää hiljaista, porvarillista elämää. He olivat nykyään jo joka päivä yksissä. Sillä aikaa seurustelivat Liisa ja Muttila keskenään. Johannes ei tiennyt oikein, kärsikö hän siitä syvemmin vai nautti.
Et sie, Huotari, ikinäs kadu, että tulet sen miehen alustalaiseksi. Hän kertoi vuorineuvos Rabbingin saapuvan niinkuin huomenna Berliniin. Ja heidän piti tavata toisiaan tärkeissä asioissa. Miullahan ne tärkeät asiat on, selitti Oikarinen. Mitäs tällä Muttilalla! Vähän vain tyttöjä katselee, hihihi... Kuvanveistäjän ammatti oli hänen mielestään aivan erikoisen edullinen sitä tarkoitusta varten.
Sillä Rabbing ei koskaan puhunut muistakaan ihmisistä muussa kuin sarkastisessa äänilajissa, saati sitten omista rahanalaisista raatajistaan, joille hän tuskin oli taipuvainen mitään ihmis-arvoa myöntämään. Tuon painostuksen lisäksi tuli eräs toinen. Kukaan ei Rabbingin liikkeissä ollut varma paikastaan.
Rabbingin henki tulisi siis ijäti liikkumaan hänen syntymämaansa tuhansien vetten päällä. Heti kun hän noin ajatteli, hän ei nähnyt elämällään olevan mitään tarkoitusta. Ei mitään ulkopuolista ainakaan.
Johannes synkistyi. Vuorineuvos Rabbingin nimi vaikutti aina kiusallisesti häneen. Vuorineuvos Rabbing oli aikojen kuluessa muodostunut hänelle kaiken pahan esikuvaksi. Mitä se merkitsee? kysyi hän sentähden kylmästi, Topin iloon millään muotoa osaa ottamatta. Se merkitsee, että minä tästä päivästä saakka olen hänen palveluksessaan, selitti Topi. Että minun ehtoni ovat hyväksytyt!
Johannes vaikeni, sillä hän ei todellakaan tiennyt mitä sanoa. Se oli heitto, joka tuntui! Rabbing katseli voitonvarmana häntä. Johannes aavisti heti, että tuossa mahtoi taas joku paula piillä. Rabbingin kanssa täytyi olla aina varoillaan. Mutta kun hän ei keksinyt sitä, hän vaikeni edelleen. Te hämmästytte? jatkoi Rabbing. Taikka te ette usko sanoihini? Minä uskon.
Häntä aiottiin pyytää vuorineuvos Rabbingin palvelukseen? Mikä kohtalon iva! Mutta miks'ei, jos kerran kaikki muu maailma oli mullin mallin... Johanneksen huulet vetäytyivät pirulliseen hymyyn, aivan kuin hänelle joskus näinä päivinä oli tapahtunut Signeä ajatellessaan.
Johannes oli saanut häneltä jo monta pitkää, lämmintä silmänluontia, jotka hän varmasti jo olisi selittänyt rakkaudeksi, jos olisi ollut kysymys jostakin muusta naisesta. Rouva Rabbingin suhteen hän ei sitä uskaltanut. Tuo nainen oli sittenkin outo hänelle. Ei voinut tietää, mitä hän tunsi ja ajatteli, ei arvata, mitä liikkui tuon tyynesti ja varmasti kohoilevan poven kumpujen alla.
Päivän Sana
Muut Etsivät