Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. lokakuuta 2025
Sille oli kaikki uhrattava. Sille hän oli uhrannut Liisan ensimmäisenä, kalleimpana uhrinaan, kun hän oli tuntenut menevänsä hänen kerallaan sisäisesti ja ulkonaisesti perikatoon. Ja sille hän olisi ollut valmis uhraamaan myös rouva Rabbingin ja koko nykyisen onnenmuotonsa, jos se vain olisi jollakin tapaa tuota korkeinta, tuota pyhintä loukannut tai rajoittanut. Mutta se ei tehnyt sitä.
Ja varman englantilaisen gentlemannin hahmolla, vaikka suomalainen epävarmuus sydämessä, istui Johannes kohta rouva Rabbingin vierellä upeissa ajopeleissä, matkalla erääsen ensiluokkaiseen anglosaksiseen hotelliin keskikaupungilla, joka oli kuin vartavasten luotu juuri heidän tapaistensa matkailijain kukkaron keventämiseksi. Ei jälkiäkään Liisasta eikä Muttilasta.
Mutta hän ei pitänyt sitä niin vaarallisena. Joskus oli Liisa saapunut hänen luokseen itkettynein silmin. Kun Muttila oli kysynyt syytä siihen, oli Liisa vastannut vain, että hänellä oli suruja. Arvaa sen, ajatteli Muttila. Hän oli jälleen samana päivänä nähnyt Johanneksen kadulla rouva Rabbingin kanssa. Poika pettää rakastajatartaan, ajatteli hän sitten.
Huomaamattaan hän tuli samassa silmänräpäyksessä kokonaan yhteiskunnalliseksi. Niin pian kuin Rabbing ja Rabbingin kukistaminen jälleen hänelle jotakin merkitsivät, täytyi hänen itsensä myös ruveta täysin yhteiskunnallisesti ajattelemaan. Ei ollut kysymys enää yksinomaan Liisasta, hänestä ynnä heidän keskinäisestä suhtautumisestaan.
Johannes oli jo nukkumassa, kun hän tuli. Ja seuraavana aamuna hän pani Liisan tiukasti tilille siitä. Sinä tulit eilen kotiin tavallista myöhemmin, hän sanoi. Olitteko ravintolassa? Kyllä, vastasi Liisa haukotellen. Ensin atelierissa, sitten ravintolassa. Ja sitten jälleen ravintolassa? tiukkasi Johannes. Hän oli itse eilen illalla istunut ulkona rouva Rabbingin kanssa.
Hänelle oli armonpisto annettava. Mutta miten? Mutta kenen avulla? Tietysti juuri rouva Rabbingin, joka ilmoittautui hänen liittolaisekseen ja aatteelliseksi asetoverikseen. Rouva Rabbing oli sanonut, että hän, Johannes, oli jotakin vaikuttanut Rabbingin sisäelämään.
Johannes luuli siinä suhteessa rouva Rabbingin hyvin tuntevansa. Siltä taholta ei ainakaan mikään este nousisi hänen tielleen. Siellä oli teräsharmaa graniitti, joka ei tiennyt, ei ymmärtänyt eikä suvainnut mitään tinkimisiä. Jos he kaksi, rouva Rabbing ja hän, kerran eroisivat, se tapahtuisi todellakin ijäksi. He kaksi eivät voisi koskaan yhtyä jälleen, kuten hän ja Liisa.
Vaunut pysähtyivät ja ravintolan portailla näkyivät vuorineuvos Rabbing, vapaaherra Carp ja pari näiden ystävää ranskalaista herraa jo heitä vastaanottamassa. Ranskalaiset herrat olivat pankinjohtajia. Rabbing oli kutsunut heidät tutkistellakseen heidän mieltään erään miljonalainan suhteen, jonka Johannes tiesi olevan tällä hetkellä mitä tärkeimmän hänelle. Se oli juuri niin Rabbingin tapaista.
Hän oli aavistanut, mitä juonia häntä vastaan oli pantu liikkeelle, vaikka hän oli ollut vielä liian nuori niitä täydellisesti ymmärtääkseen. Mutta hän oli ollut kuitenkin kyllin vanha tajutakseen, että tässä oli kysymys työstä ja pääomasta, taistelusta hänen isänsä, nousukkaan, tyhjäkätisen Tuomas Tammisen kyvyn ja älyn ynnä vuorineuvos Rabbingin isiltäperityn omaisuuden välillä.
Ja koetti avittaa asiaa kertomalla laajalti ja seikkaperäisesti rouva Rabbingin avioerosta. Ehkä hän puhui myös hiukan liian äänekkäästi. Hän on hyvin hieno ihminen, selitti Johannes toimessaan. Oikea periaatteen ihminen. Vahinko, ettet tunne häntä. Liisa kuunteli, kuunteli ja katsoi häneen. Kuinka hän olisi voinut tuntea rouva Rabbingia?
Päivän Sana
Muut Etsivät