Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. kesäkuuta 2025
syvään syömen pohjahan, ett' aivan kaikki aukee rinnan ukset arimmat ja neitilinnat raukee. Huomaa sen hän itsekin ja äkkiä vaikeneepi nähdessään, miten taideniekka hiljaa hymyileepi. »Hyi, te minua pidätte yhä varmaan piennä lassa vaikk' olen täysikasvanut ja käynyt kosimassa on jo minua opettaja kylän kiertokoulun.» Silloin herää aatteistansa taideniekka joulun.
Minun mieleni oli kuin lampi Niin musta ja mutainen, Ei päivä sen pohjahan päässyt, Ei kulkia rannalle sen. Opin ongelmat elämän taiteen. Mitä ympäri näin, sitä tein: Ivanauruin ma itkuni peitin, Runokukkasin kurjuutein. Minun mieleni oli kuin sammal Yli aaltojen salaisten. Sen kalvossa kanervat päilyi, Mut yö oli helmassa sen.
Hän täyttää maljakon suurimman Ja maljan juo ihan pohjahan. Onneksi kohtuudenseuran sen Kilistää rumat hengetkin ilvehtien. Ovi kuoleman valtion taas tärisee Sitä kun kovin taas joku jyskyttelee. Puri hammasta Belzebub, käy sitä kohti, Kysyen: "Ken taas mua peljättää tohtii?"
Niin surraten vaapsiaisparvet Ja paarmat karkavi pois, Ja vastukset ei satasarvet Hätäpäiviä tiellesi tois. Pala, kansani voimakas henki, Valon leimua Pohjahan luo! Läpi vuorien vaskisienki Etukyntehen kuntosi tuo! Mahtavasti, Voimakkaasti Saimaan aallot vyöryy Vuoksessa. Vuori nostaa poikiaan Veden voimaa kiusaamaan, Synnytellen salakaria. Leikitenpä hypähtää Niistä aalto kuohupää.
Nuo meressä kylpevät neidot, nuot luonnon lapset, jotka viettävät elämäänsä ilman surua, ilman rakkautta, ilman vaivaa, ilman muistoa, ilman toivoa, ne oudosti viekoittavat epätoivoon vajonnutta neitoa. Hän heittää vaatteensa rannalle ja uipi kullanpaistavalle paadelle vedessä. Mutta tämä paasi petti: Kilahti kivi vetehen, Paasi pohjahan pakeni; Neitonen kiven keralla, Aino paaen palleassa.
Lemmestä silloin poves se »säkeniä» loi, Ja vanha runokannel koht' uusin kielin soi, Ja helmilöitä meren sikisi pohjahan, Ne kaunisteeksi kannoit Sun impes kaulahan. Ja näin Sa hänet sitten ylhäisten seuraan veit, Ja vait ol' ilkkujatkin ja kunniata teit, Ja oppisaliin suureen Sa hänet talutit, Ja joukot tietä annoit ja Teille kumarsit.
Tää kulta- ja hopia-kaluja tuo; Oli Jehovan temppelin ryöstöä nuo. Ja ruhtinan kätehen julkeaan Pyhä pikari, täytetty, tarjotaan. Sen pohjahan kohta hän tyhjentää; Suu vaahdossa sitte hän räyhähtää: "Jehovah! miss' on sinun valtikkasi Its' olen ma Babelin kuningas!" Mut tuon oli lausunut julmuri juur, Niin pelkohon uupui röykkeys suur.
Jo nyt kohta koitoisella, Kohta koitopäiväisellä, Yks' on tiehyt tietyssäni, Yksi matka mielessäni: Mennä pohjahan poloisen, Alle aaltojen osata, Alle selvien vesien, Päälle mustien murien, Sisareksi siikasille, Veikoksi ve'en kaloille. Lähin Pietarin pihoille.
Se on pieni hiipivä rottanen, joka yöllä juoksi sun tiesi poikki, joka jokaisen portin alle loikki, niin arkana, että jälkeen sen kiven heittää joka poikanen. Ei rakkaus kehdoista unta nää ja hyveille se hymähtää. Salajuomarin lailla se säikkyilee: joku käytävän ovea liikuttelee, lasi pohjahan ja nopeaan!
Sun onnesko outo se säihkyi niin, kun kukkana syntyä sait, kun tulta sa heittelet tunteisiin ja vallat on eessäsi vait? Vai loistiko niist' oma onneni tuo, jota elon halki ma hain, joka kutsuvi luo, joka käskevi luo, mut kaikuna karkkovi ain? Minun mieleni oli kuin lampi niin musta ja mutainen, ei päivä sen pohjahan päässyt, ei kulkija rannalle sen.
Päivän Sana
Muut Etsivät