Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. heinäkuuta 2025
Joskin ne olivat jo huonossa kunnossa, puolittain pilallisia, saatiin ne kuitenkin korjatuiksi ja siistityiksi, ja minä voin noilla, ennen kaksikymmentä huonetta täyttäneiden huonekalujen vanhoilla jätteillä sisustaa kolme huonetta, joita kaikki ihailivat ja erinomaisen kauneiksi kehuivat kerrassaan koko huoneuston kaunistukseksi.
Kysytteli, lausutteli, itse virkki, noin nimesi: "Mitä itkit, Väinämöinen, uikutit, uvantolainen, tuolla paikalla pahalla, rannalla meryttä vasten?" Vaka vanha Väinämöinen sanan virkkoi, noin nimesi: "Onpa syytä itkeäni, vaivoja valittoani! Kauan oon meriä uinut, lapioinnut lainehia noilla väljillä vesillä, ulapoilla auke'illa.
Heidän luontainen taipumuksensa kaikenlaiseen kaupantekoon on syynä, että noilla autioilla lakeilla Jäämeren rannoilla mainittu elinkeino kokonaan on joutunut heidän käsiinsä, joka niin-ikään on antanut heille jonkunlaisen vallan siellä asuvain Samojeedien yli.
Valekulta kiiltää sen korkean kaksoisvuoteen kulmapalloista. Valheväri punertaa myös sen nuoren ihmisen poskilla, joka vuoteessa nukkuu, eikä se väri voi aamuvalon tähden enää niiden kalpeutta peittää. Olipa aika jolloin näillä poskilla oma puna punersi, kun hän pienenä torpan tyttönä noilla samoilla kätösillään ahomarjoja poimi ja jumalat hänen viattomiin silmiinsä mättäiltä tirkistelivät.
Patras oli syntynyt vanhemmista, jotka tekivät työtä koko elämänsä ijän, erilaisten kaupunkien terävillä kivillä, ja noilla väsyttävillä Brabantin ja Flandrian teillä. Hän syntyi kokemaan vaivaa ja murhetta. Hän oli lyömisien ja kirouksien ruokkima. Penikkana sai hän tuntea kärryjen ja kaula-kuristimen koko jykeyden.
Sun mieles jos kääntyvi murheisaks elon pitkillä pientaroilla, niin aitaa sarka ja aitaa kaks ja onnes sa löydät noilla. Ja maailma kuinka se muuttuukin, käy elosi päivään tai pilvihin, niin yksi, yksi on varma ain: työn onni on oikea vain. Oi, kaikuos kantele kautta maan, soi soittoni kodasta kotaan, niin mökkiin kuin linnahan kuninkaan kaikk' kutsuen suurehen sotaan!
Lukanjah hymyili nähdessään tämän ja sanoi erityisellä äänen painolla: Noilla ihmisillä on jotakin mielessä.
Niin hän rientää riipponensa, Hyppää Hyypiöisten ahoilla, Jossa armaal aamuhetkel Kirjokarjaansa hän paimensi. Aho pyörtää ympärillä, Kanto-aho alakuloinen, Kannon kärjel rastas raukka Ehtovirttänsä jo visertää, Aurinkoinen taivahalla Iltariutuvana loimottaa. Mutta karja, kultakarja, Onpi teillä tietämättömil; »Ehkä surmansa jo saaneet Kaunis Kyytö, Hella, Helmike.» Tyttö seisoo: vimman silmä Ympär ahon aavan leimahtaa, Kyynelkoskeen hyrskähtäävi Sydämmensä murheen aholla, Kyynel virtaa, rinta reutoo, Ijankaikkinen on ikävyys, Päivä synkee Paimelassa, Hyypiöisten kiviahoilla. Eukko vanha vastaan käypi, »Pihkamuori» mustanaamanen, Kaunoisien kaakkusien, Pihkaleipäin kiltti leipoja, Kiltisti hän leivät leipoo, Ympärkiertoileevi kauppien; Noilla kauppakierroksilla Sanaa saarnailee ja laulelee; Sillä muori mustanaama Vallan ankara on lukija. Moinen monna kohtauuvi Kantain pihkatuokkoaan Käsivarrel vasemmalla; Kirveskynä kädes oikeas. Kyseleevi kyynelsilmin Paimen kurja vaimolt vanhalta: »Sano mulle, Pihkamuori, Anna, eukko, armas vastaus; Näitkö karjaa kadonetta, Kultahista karjaa kotoni? Sano, kuulitko sä kellon, Helmikeni kellon kileän?» Tuohon vastaa muori vanha Kohden katsahtaen karmeast: »En ol nähnyt, en ol kuullut, Nähnyt karjaas, kuullut kelloas.» Tuohon tyttö tuskissansa: »Voi mua lasta onnetonta, voi! Kadotinhan kodon karjan, Haen vaivalla nyt hukkunei. Onhan vaiva samoella Taakka tämä käsivarsillain; Väsyi peni Paimelassa Päivää ensimmäistä käydessään.» Tuohon taasen vanha vastaa, Lausuu tuikealla tavalla: »Oikeinpa sua taivas tassii, Syystä lennättäävi liekkiöö, Rankasee hän rikollista, Vihan lasta vallatonta lyö. Mitä vielä? Huomasinpa Aamul teidän tarhapihalla: Vastoin tahtoo vanhimpainsa Lapsi karjaan pentun vietteli; Siis nyt ansiosta aivan Tuossa karvakuormaas kantelet Kaukana sun karjastasi. Mitä vielä? Suuri Jumala! Tässä perkel lapsen pukee Hullun 'Kukko-Leenan' krullahaan; Hepenissä herrasnaisten, Mukamakin tervatentti sä! Mitä sanon, mitä saarnaan? Voi sä ylpeyden enkeli! Oikeinpa sua taivas tassii, Syystä lennättää hän syntistä. Syököön susi karjan kaiken, Lyököön epeliä leimaus! Läsnä on jo mailmanloppu, Läsnä onpi hetki hirmuinen!» Pakisi niin Pihkamuori, Eukko murhan-musta muodoltaan, Mutta pian piika pieni Muorin metelistä pakeni, Riensi kolkol katsannolla; Tuonne katosi hän koivistoon. Kalpeassa koivistossa, Liimus lempeässä lentää hän, Hatun päästään viskaseevi Kolinalla kannon kylkeheen. Siitä hyppää hassatukka Halki hymisevän hongiston, Toki taasen kuultelemaan Karjankelloa hän seisahtaa. Kellon kuulee koillisessa, Kohden koillista hän kiirehtii, Kiirehtii hän kiihoissansa, Mutta kerran vielä kuultelee: Kuulee kellon lounaisessa, Kääntyy kohden lounasta hän taas. Kaikuu tuolla, kaikuu täällä, Kaikkialla kellot tuhannet; Tuonne juoksee, tänne juoksee Tuskissansa paimentyttönen Katri kurja, miksi juokset, Miksi tuiki turhaan kiitelet? Kellot kaikki valhekellot Korvis murehtivan paimenen. Tuonpa hän tok' viimein huomaa, Vaipuu alas hongan juurehen; Valittaa hän, vaikertelee, Vuotaa kyynelhelmet virtana. Päänsä vasten polveansa Alaskallistaa hän kiljunal; Mutta Jalli, pöllö-penttu, Lepää huokuvassa helmassa. Niinpä itkee iltanummel Likka pieni hongan juurella, Vasten polvee päänsä painaa, Polven peittää tukka tumpura. Mut jo paimen vaikeneevi, Hetkes itkemästä herkenee, Korkeuteen katsahtaen, Päänsä vasten honkaa nojaten, Taivasta hän rukoileevi, Ristis kädet pienet polvilla: »Elon herra, Jumalamme, Katso puoleen kurjan paimenen, Hälle armostasi anna, Että löytyy karja kadonut! Synnin tein mä, koska toivoin Velhosanat onnen saattavan, Synnin tein mä, kummitellen Herrashepenis ja kukkasis; Kadunpa tok' katkerasti, Anteeks syntejäni anelen, Lupaan lujal sydämmellä Olla täällä kuuliainen laps, Valmis käskyyn vanhimpaen, Ylpeyden kauvas karkottaa. Kotja taasen käytyäni Kotokarjan kellon kilinäl, Anon anteheeksi emoltani, Hänen kaulahaansa lankien. Mutta saata, että löydän Kulta-omenani ihanat, Elon herra taivahaassa, Katso puoleen kurjan paimenen!» Niin hän lausui, kunnes sammui
Nuo sen suuret jalkakaaret olivat kaikki sähkölampuilla reunustetut. Ensimmäisen kerroksen räystäät olivat samalla tavalla reunustetut ja niitä täynnä oli ylimmäinen huippukin. Ulkoreunat kun sillä tavalla olivat rajoitetut ja noilla valopisteillä merkityt ja kun ei näkynyt itse tornia pimeyden sisästä ollenkaan, niin muodostui tuossa ikäänkuin uusi Eiffeltorni paljasta sähkövaloa.
Asun, mutta minulla on hiljainen, avara koti, jossa ei ole tämänlaista liikettä kuin täällä. Menköön vain poika, mitäpä hän täälläkään paljon kokoon saa, tuskin ruokansa ansaitsee noilla sanomalehdillä, ja vaatteet ovat kokonaan minun hankittavanani. Mutta hänen tulee sitten kokonaan erkaantua tästä kodista ja näistä seuroista... Kukas herra sitten on, joka poikamme ottaa? kysyi isä.
Päivän Sana
Muut Etsivät