Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. syyskuuta 2025
"Niin sen piukki pirran ääni, kuin käki mäellä kukkui; niin sen suihki sukkulainen, kuin on portimo pinossa; niin sen käämi käännähteli, kuin käpy oravan suussa. Ei kylä sike'in maannut, linnakunta uinaellut neien pirran pirkeheltä, sukkulan surinehelta. "Sulhokainen, nuorukainen, miehen kanta kaunokainen!
Pian lenti matkan pitkän, välehen välit lyhenti, meren poikki, toisen pitkin, kolmannen vähän vitahan saarehen selällisehen, luotohon merellisehen. Näki neien nukkunehen, tinarinnan riutunehen nurmelle nimettömälle, mesipellon pientarelle, kupehella kultaheinä, vyöllänsä hopeaheinä.
Suu vetää suen ritahan, Kieli kärpän lautasehen, Mieli neien mieholahan, Tapa toisehen talohon. Jauha, jauha neiti nuori, Jauha mieli nuoren neien, Jauha käsi, jauha jalka, Jauha kinnas, jauha sukka, Jauha jauhaja kivonen, Jauha neittä mieholahan; Mieli miehelle tekevi, Kytevi kylän pojille. Vesille venehen mieli, Mieli laivan lainehille; Neien mieli mieholahan, Tapa toisehen talohon.
Pitäisipä piikasien; Pitäisipä poikienki, Yli päänsä ymmärrellä, Tulla ei tuhmasti tupahan, Käyä kättä iskemähän, Sormia sovittamahan. Kyll' on kihlan kantajoa, Talarin taritsijoa, Neien viejeä vihille, Kuortihin kulettajoa; Ei ole lapsen syöttäjeä, Ei emon elättäjeä.
Semmoisen paikan esim. tapaamme siinä, missä Pohjolan neiti kutoo, istuen taivaan kaarella: Suihki sukkula piossa, Käämi käessä kääperöitsi, Niiet vaskiset vatisi, Hopeinen pirta piukki, Neien kangasta kutoissa, Hopeista huolittaissa,
Niin kuolematonten kuoro soi: »Se lempi, min Salliman tahto loi vain tähtien heimona heiliä voi, ei lie se liljoja Gaian.» Ja tahdosta valtojen taivaisten nyt rannalle neien rakkauden nous virpi korkea viisauden ja kauneuden hyveen kainon; ken siitä oksan otti hän löys keinot kestää elämän, löys lohdut sydämen kärsivän sai sielulleen tasapainon.
Hyvä täss' on olla neien, Kaunis kasvoa kanasen; Ei oo kiirettä kivelle, Eikä huolta huhmarelle Kiire kihlakintahille, Huoli huiville hyville. Vesi tässä vehnät jauhoi, Koski kuohutti rukehet, Aalto astiat pesevi, Meren vaahti valkasevi.
Tunnen, että eilisestä on kuin pituus pilvenrannan, sinisilta, jok' ei kestä verta Hurtan kannuskannan.» Helkkää ääni neien nuoren: »Jos ei sinisillat kestä kuormaa sydänsyittes vuoren, teemme toisen teräksestä, joka tulla tuskan kantaa, lemmen, kuolon virttä soivan, pitkin punapilven rantaa sulhon hurme-huppeloivan.» Vonkui, vankui kirkon vaski, vaikeni kuin noidan loihtu.
Tunsin kahleet kaulallain ja povellani paulan. Siitä asti vankina ma valitan ja laulan. Usein häntä uneksin, mi tulee meren takaa. Eipä kuulu kultasein tai ehkä maassa makaa.» Moni kuuli neien laulun, Perman mies ja outo. Kaikki ohi kulkivat, ei tullut tuttu souto. Tokko tulee milloinkaan? Käy tuulet täältä tuolta. Posken vaan ne vaalentaa, mut huojenna ei huolta.
Metsän puussa mykkä käki malttanut ei vaiti olla, kukahti jo kerran, kaksi, niinkuin ollut oisi kevät, kohta varttui varmemmaksi, kullat, helmet helisevät. Mutta Juho vaiti pysyi kädessänsä neien käsi. Vihdoin hiljaa aivan kysyi: »Olenhan sun ystäväsi?» Kuiski impi: »Sun ma olen.» Antoi suuta sulhaselle. Tarjos sulho rintasolen: »Milloin häitä impyelle?»
Päivän Sana
Muut Etsivät