Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. kesäkuuta 2025
Yksi niistä piti kuninkaan hopeista sylkilaatikkoa, toinen hänen hattuaan ja kolmas kaunista ebenholssista keppiä. Viimein nousi kuningas ylös, otti lasinsa, käski meidän juomaan ja heläytti lasiansa meidän laseihin.
Jos kaksi ihmistä rakastaa toisiaan, niin ... heidän sydämensä ovat heidän sormuksiaan; jos he jälleen eivät rakasta ... ei ole mitään messinkistä, hopeista tai kultaista rengasta eikä rautakahleitakaan, joilla olisi mahtia kytkeä heitä yhteen. Mutta kun he rakastivat toisiaan, niin... Niin ... mutta akat ovat kuin rakit! sanoi Nelma.
Hän pukeutui päällysnuttuunsa, tarttui herra Claudiuksen käsivarteen ja meni iloisen, nauravan seuransa etupäässä lumisen puutarhan lävitse. Lyhtyjä kantavia palvelijoita ei tarvittu pilvet olivat hajonneet, poppeliston oksien väliltä näkyi kirkas säde heittävän kummallista, hopeista valoa lumikentälle: kuu nousi. Minä riensin vielä kerran takaisin sillan yli ja katsoin ylös kirjaston ikkunoihin.
Pyysin joka ilta salaa Jeesukselta, että hän antaisi punaisen tytön tulla huomenna ongelle. Pyysin siihen aikaan kaikkea Jeesukselta, sitäkin, että hän munittaisi aapiskukolla minulle sokeripalan lehtien väliin. Mutta vaikka se tyttö ei tullutkaan, oli minun kuitenkin suloista kaivata häntä tulemaan pappilan laiturin päähän, heittämään hopeista, välkähtelevää salakkaa korkealle ilmaan.
"Muutamat ihmiset kyllä", sanoi hän itsekseen, astuessaan sitä katua myöden, jonka terävät kivet jo yhdeksänkymmentä vuotta olivat kuluttaneet hänen puukenkiänsä "muutamat ihmiset kyllä parkuisivat ja pauhaisivat siitä, ettei ole mitään liinavaatteita eikä ainoatakaan hopeista kalua, eikä myöskään mitään rahasummaa köyhällä lapsella. Mutta mitä siitä? Meillä on tarpeeksi kolmellekin.
Ainoastaan pitkä, ohut pilvihattara, joka uhkaavan käsivarren kaltaisena kohosi häväistyn hautakummun yli, oli vielä vähän punertava. Muuttuvaisen näön katoava loisto loppui ja sitten oli taas tumman sininen taivas vakavannäköinen yllämme. Sitte alkoi näkyä vaalea kuukin, joka siihen saakka oli piileskellyt ikäänkuin iltaruskon peittämänä ja levittää hopeista hohtoansa.
Mertsi ja Urmas hakevat vaakunansa, kansa kokoontuu tienristeyksen molemmin puolin. Vasemmanpuoleista tietä saapuu hitain, juhlallisin askelin 9 tietäjää. He ovat puetut pitkiin, punaisella reunustettuihin valkoisiin viittoihin, rinnassa 6-säteinen kultatähti, päässä pienet, turkiksella reunustetut lakit. Ensimäisenä kulkee tietäjäin vanhin, kantaen hopeista maljakkoa.
"Siinä sinun rätinkisi on", lausui Joe, "enkä minä anna äyriäkään lisäksi, vaikka minä elävältä keitettäisiin. Kenenkä vuoro nyt on?" Se oli Mrs. Dilber'in. Lakanoita ja käsiliinoja, vähäinen kangaskappale, kaksi vanhan-aikuista hopeista teelusikkaa, pari sokuri-pihtejä ja muutamia saappaita. Hänen tilinsä suoritettiin samalla tavalla seinällä. "Minä annan aina liian paljon naisille.
Vesi oli siinä niin kirkasta ja helmeilevää, ettei hopeavirta olisi kirkkaampi ollut. Tuon puron ääressä, aivan likellä sen hopeista pyörrettä, kasvoi siro sinivuokko. Ei se ollut vielä monta päivää elänyt tässä täysituntoisena; sillä vast'ikään oli lumi noilla kallioilla sulanut ja juossut puron laineita pitkin mereen.
Mies näytti tulevan hieman hämilleen ja kasvoista näkyi, että hänen suloiset unelmansa olivat sammumaisillaan. "Nimesi on Niilo Kontio, eikö niin?" "Kyllä!" "Ja kannat hopeista kunniarahaa minun henkeni pelastamisesta?" "Sen teen!" "Tulitko pahastikin haavoitetuksi minun henkeäni pelastaessasi?" "En vähääkään vioittunut." "Pystyt siis työhön täydellisesti?" "Kyllä!"
Päivän Sana
Muut Etsivät