United States or Bangladesh ? Vote for the TOP Country of the Week !
Olavin valtasi poikamainen vallattomuus, hän teki pitkiä hyppyjä sapilaansa varassa ja heitteli kuperkeikkoja ladon heinissä. Hän nauroi, telmi ja sai pian Ellinkin mukaansa. Kerranpahan näkee meidän rouvankin nauravan, sanoivat piiat keskenään. Hän viskeli heiniä toverinsa päälle, hänen silmänsä säihkyivät, posket hohtivat ja rinta kohoili.
Suokaa se minulle anteeksi; minä olen tottunut lavertelemaan kaikkia, mitä päähäni sattuu. Juuri sentähden minä pelkäänkin puhua. Puhukaa Herran tähden, älkää peljätkö? virkoin minä: minä olen niin iloinen siitä, että vihdoin olette herjenneet ujostelemasta. Asja loi silmänsä maahan ja nauroi hiljaista, vienoa naurua; minä en ollut nähnyt hänen ennen niin nauravan.
Tuo vastaus kuului niin tyhmältä toisten haltijain korviin, jotka muka ovat sangen leikikästä luontoa, että kauniin kehrääjän mies kuuli niiden nauravan ikäänkuin hullut, ulvovan, ilkamoivan ja ajavan rakastunutta tonttu-parkaa takaa.
Viion leskeä alkoi kammottaa täällä olo ja hän nousi lähteäkseen. »Se on lystikäs tuo meidän isä», sanoi emäntä, kun huomasi Viion lesken nauravan. »Mitä sinä taas kujeilet?» meni hän Nikkilältä kysymään hyväntuulisena. »Ei sinulle äiti kulta mitään.
Viime matkalla oli yhtäkkiä johtunut mieleensä, ettei hän ollut Esterin kuullut kertaakaan nauravan. Se oli ihmeellistä, ja äitivainajansa oli iloinen kuin peippo. Tapasivat toisensa vasta illalla. Esteri oli koettanut tulla saliin huomaamatta, melkein kuin varkain. »Missä sinä olet ollut?» Esteri punastui korvia myöten, vastasi hiljaa ja arasti: »Lastenkammarissa.»
Hän luuli heidän nauravan sen vuoksi, että hän oli nukkunut ja meni huolimatta naurusta suorastaan Alfhild'in luokse, jonka luutnantti juuri oli vienyt paikallensa istumaan. "Sallikaa, neiti, minun puhua pari sanaa teidän kanssanne." "Onko se niin tärkeätä?" "On, se on sangen tärkeätä," sanoi hän ja tarttui morsiamensa käsivarteen. Hän johti hänet etehiseen.
"Juoskaa vain, ja menkää sitä tietänne!" sanoi Olli joka rupesi hengittämään helpommin. Mutta samassa huomasi hän lautamiehen ketsovan sivulla ja nauravan, minkä jaksoi. Hän kääntyi oitis lautamiehen puoleen ja sanoi: "Antakaa anteeksi, en minä teille sanonut viimeisiä sanojani, mutta tuolle hullulle joukolle". "Hulluja perätikkin he ovat", vastasi lautamies.
NEULANEN. Hi-hi Jaa'a. Siitä on leikki pois. Tämäkin alkoi aivastuksella herra tohtori, ja koettakaa nyt parastanne, sillä tätä kiusallista naurua en minä enään kauvemmin voi kestää. HOFFMANN. Ei se ole vaarallista. Nauravan suuhun on hauskempi katsoa kuin itkevän. NEULANEN. Alkää, tohtori hyvä, minua kauvemmin kiusatko. Kyllä minä jo mieluimmin itkisin, kun hi hi HOFFMANN. No niin.
Iloinen oli hän tänä iltana, niin että hänen ympärillään välähteli; hän kuuli hänen nauravan siellä peremmällä, ja nyt läheni hän lähenemistään... On monenlaisia rouvasihmisiä maailmassa, ajatteli hän, muutamia, joista pidetään, ja toisia, joista ei pidetä; vaan ei kukaan osaa sanoa syytä siihen!...
Niinä viitenä tai kuutena vuotena, jonka hän oli elänyt mitä läheisimmässä ystävyyden suhteessa toveriensa Porthoksen ja Aramiksen kanssa, muistivat he nähneensä hänen usein hymyilleen; mutta he eivät olleet koskaan kuulleet hänen nauravan.