Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. kesäkuuta 2025
Vaan kuin ukkosliekin lyömä seisoi vanhus kasvoin vaalein, mykät huulet värjyi, kädet yhteen pusertautui, kunnes sanoiksi jo suru puhkes: »Voi, nyt harja majastani murtui, rae viljan sorti saraltani, tupaa tuttavampi on nyt hauta. Voi, sun että näin mä näen jälleen; kunniani, vanhuuteni turva, taivaan lahja, äsken sorja, suuri, nyt kuin hiekka, jolla lepäät, halpa.» Tuskassaan näin vaikeroitsi vanhus, vaan jo, kohta kuului ääni toinen, ääni tyttärensä, äsken tulleen: »Kallein kaikesta, mit' ompi maassa, olit sylihini suljettuna, kaksin verroin kallihimpi vielä olet mulle mullan sulhosena. Enempi kuin elämä on lempi, enempi kuin lempi moinen kuolo.» Näin hän virkkoi vaikeroitsematta, astui hiljaa kaatunehen luokse, polvistui ja huivin otti, peitti kevyesti otsan lävistetyn.
Niin miekkonen sinä, vankilas Kun murtui! Maan pääll' on vaan sydän autuas Ku turtui. Tääll' ei oo rauhaa, Tääll' aika pauhaa; Vaan tyyntä rauhaa ja unta lauhaa Suo hauta. Henk' autuas, nuku turhuuden Huolilta, Kuin kaste, jonk' yli laaksojen Kylv' ilta; Kunnekka koittaa, Yön päivä voittaa Ja nukkujat herehille soittaa Haudasta.
"Ihminen! Etkös ymmärrä huutia! Maltsaikaa, riivattu lurjus! Maltappas!! Avaa portti tuossa paikassa, sanon minä!" "Miggles! Miggles! ha ha ha!" jatkoi pilkkaava ääni. Bill ei enää arvellut. Hän tempasi ison kiven tiepuolesta ja lukko murtui kohta; portti lensi auki ja me kiirehdimme uteliaina sisälle. Ei yhtäkään elävää olentoa näkynyt.
Kotiin tultuaan kertoivat rovastinnalle sen Jokilahden emännän puheet sanasta sanaan ja sanoivat turhaksi ruveta etsimään sitä pahantekijää kun koko seurakuntalaisilla tuntuu olevan sama mieli. Tämän kuultuaan rovastinna murtui katkeraan itkuun ja itki katkerimmin kun eläessään ennen ja valitti: "Jokilahden emäntäkin joka on minun ensimäinen ystäväni.
Yhteinen murtui tuki heiltä silloin, vavisten kumpikin nyt kääntyi minuun, ja muutkin, jotka sanain kaiun kuuli. Minulle aukes mieli Mestarini, hän lausui: »Haasta, mitä tahdot, heille!» Ja minä haastoin, koska hän niin tahtoi: »Niin totta kuin maan päällä muisto teidän muretko älköön mielist' ihmisien, vaan säilyköön all' auringon se monen, keit' ootte, virkkakaa, ja kansaa mitä?
Mutta kun ajattelin uuden pettymyksen mahdollisuutta, murtui mieleni. Käännyin senvuoksi selin mereen enkä katsahtanut venheeseen päin ennenkuin olin laskenut useita satoja. Venhe tuli vieläkin saarta kohti. Käännyin uudelleen siihen selin ja laskin nyt, sydämeni jyskyttäessä kuin ulos rinnasta pyrkien, täysiä tuhansia niin hitaasti kuin suinkin voin. Mutta sitten ei ollut enää epäilemistä.
Mutta ei, ei! Minä en *voi*, minä en tahdo kuolla! Jokin piilopaikka, Inger-rouva! Emmekö voi kätkeä häntä tänne jonnekin? Mutta jos he tutkivat talon? Niin, niin, he löytävät minut! Ja minut laahataan vankeuteen, tai hirtetään ! Oi, ei, Inger Gyldenlöve, sen minä varmaan tiedän, sitä te ette anna tehdä! Lukko murtui ! Mieslauma ryntää porttikäytävään!
Sillä tavalla kului talvi työn ja opin ohessa. Vaan kesä toi mukanansa elämälleni ankaran masennuksen. Vähää ennen Juhannusta sain kotoani kirjeen, josta näin aivan odottamatta että ennen mainittu veljeni ja kerjuu-kumppalini oli kuollut kovaan, tuskalliseen tautiin. Silloin mieleni murtui ja haikea suru tuli entisen iloisen elämäni sijalle.
Hän tempasi sen sarvesta kuin tuopin, pyöräytti päänsä ympäri ja iski äitinsä eteen, niin että siltapalkki murtui. Sen valehtelet! Ja syöksyi mölähtäen ulos.
Emme me yhtyä voi, emme myös erota saata, lempiä emme, mut emme myöskään lemmestä laata, Tehnyt olen väärin ma sulle, siitä mun sydämeni murtui, tehnyt olet väärin sa mulle, siitä mun tunteeni turtui. Sultakin kuollut on herkin. Tiedän, se on oma syyni. Menneet on onnemme keväät, eess' ikitalvi on tyyni.
Päivän Sana
Muut Etsivät