Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. lokakuuta 2025
Askeleita kuului viimein ulkoa; porstuassa kolisi ja saunan kuurainen ovi vetäistiin selälleen. Kylmän henki puhalsi sisään pitkin lattiata. Lopon hartioita pöyristi; mutta suulleen hän jäi yhä makaamaan, ei nostanut päätään sen vertaa, että olisi katsonut, ken sisään tuli. Puusylyys paiskattiin uunin eteen.
Hautausmaan ohitse hän kulki, aidan yli ristit ja valkoiset taulut mustine kirjaimineen häntä katsoivat. Mutta Lopo ei niitä nähnyt, riensi vaan eteenpäin yhä. Hevosia tuli täyttä laukkaa kaupungista päin. Reessä istui humalaisia miehiä, jotka kirkuivat ja huiskivat piiskoillaan. Olivat vähällä ajaa Lopon ylitse. Pois tieltä, akka, täältä miehiä tulee!
Savu nousi piipuista vaaleanharmaana kohtisuoraan ylös. Lopon toinen käsi liikkui edes takaisin kuin kellon heiluri, ja siinä kädessä ne sukat olivat. Ei hän nyt malttanut jäädä torielämää katsastamaan, sivumennen vaan hiukan vilkaisi sinnepäin. Mutta ei pysähtynyt lainkaan, vaikka siinä juuri kadun vierustalla oli pitkä jono tavaraa jos jonkinlaista.
Hyi tuota, kuinka ärjyy. Eikö sitä osaa ihmisiksi puhua? Sano pian, jos sinulla on mitä sanottavaa. Lopon käsi yhä kopeloitsi taskua. Kun ette olisi noin äkäinen. Niin mitä sitten? Niin antaisin täältä markan ja Ja ? Ja pyytäisin ostamaan viinaa. Heh! Vai viinaa. Sitäkö se olikin! Riitta purskahti nauramaan ja tarttui uudelleen ompelukseensa. Ryypyn saatte vaivoistanne. Kaksikin. Elä höpise.
Mihin matka? Saanko tulla völjyyn? Lopo pysähtyi ja arveli. Kysyi sitten äkkipäätä: Vieläkö sinä minulle tarjoisit olutta? No, jo no tok'. Käännytään takaisin. Oikein lemmessä. Vielä vihlaisi Lopon sydäntä siinä Kortmanin portin kohdalla, jonka sivu heidän uudelleen täytyi mennä. Mutta kapakan ovi aukeni, tutut höyryt löivät sieltä vastaan, rähinää, melua, olutpulloja, tupakan savua.
Hyvästi vaan ja kiitoksia vaivoistanne. Minun täytyy mennä. Te sitten muutatte Turkuun? Kuinka pian? Rouva ei ollut enää kuulevinaan. Hän meni takaisin vieraiden luokse ja jätti Lopon siihen seisomaan. Ensin Lopo sitä tuskin huomasi, ihmeissään kun oli tuosta odottamattomasta uutisesta. Mutta hän heräsi, kun rouva veti ovea kiinni jäljessään. Sinne hän nyt meni kesken puheen!
Kyllä voitte, ihan huoletta. Olen minä niin monta kahvikuppia saanut teiltä ... ja vaikka emme niistäkään lukua pitäisi, niin ... hyvä jumala, käyhän teitä niin sääli... Eipä kaikkien käy. Toiset kohtelevat kylmästi ja vieraasti. Usein juuri semmoiset, joilta olisi toivonut myötätuntoisuutta ja ystävyyttä. Hän lausui tämän matalalla äänellä, enemmän niinkuin itsekseen. Lopon sydän oli sulaa.
Mies reistasi taas parast'aikaa tasapainoa; jokaisen pää lähestyi puntaria. Nyt oli otollinen aika! Joku ääni sen sanoi Lopon sielussa. Sekä sielussa että ruumiissa. Hän tunsi tuon äänen povessaan ja päässään; povessa se alkoi, syöksi sieltä päähän, sieltä poveen takaisin ja päähän jälleen yhä suurempaa vauhtia ylös ja alas, siksi että kaikki oli yhtenä humuna.
En häntä viitsi, kun on vaan muutama päivä täällä oltavana. Lopo kopautti ikkunaan ja vilkutti kättään. Sisään, sisään, Römperi! Riitan silmät levenivät. Ettäkö kumminkin aijot ? Olehan vaiti. Lukkoa kolisteltiin ulkopuolella, rautakanki jymähti maahan ja ovi aukeni. Römperi astui sisään. Riitalta putosi ompelus lattiaan. Noh! Mitä nyt? tiuskasi Römperi. Lopon käsi oli mennyt taskuun.
Tuokaa vaan, kyllä minä aina juoda jaksan siinä missä tekin tarjota. Morjens! Annapa toverilleni myös. Mikä Mölö-Heikki sinä olet, kun et sen vertaa ymmärrä? Sille naurettiin, mutta Ville sai lasinsa täytetyksi. Ja sen perästä hän sai sen pyytämättä joka kerran kuin Lopokin. Lopo riemastui; hän oli kuin kala vedessä. Kaikki huusivat, ja Lopo huusi myös. Ja Lopon ääni se aina ylinnä kaikui.
Päivän Sana
Muut Etsivät