Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. heinäkuuta 2025
Siellä nainen mörkissä, suorajuovaisessa hameessaan ja pienessä nutussaan oli kuin ihminen ainakin. Mutta mitäs täällä! Tuossa nyt esimerkiksi tuo piikatyttö. Lopo katseli häntä ikkunasta, rautaristikon takaa. Joutavanpäiväinen hapsinkakkiainen. Hyi! Kuka? kysyi Riitta, Lopon huonetoveri, joka istui perempänä ja ompeli. Tuo juuri, tuo Römperin piika. Römperi, näes, oli vanginvartijan nimi.
Lopon väkevä henkäys oli puhaltanut hänelle suuhun ja nenään. Lopo ei sitä taaskaan huomannut, innoissaan kun oli. Luojan lykky, että ennätin. Sehän tuli ostamaan taloanne, tuo herra Sarkanen, vai mikä hitto hänen nimensä on. Kuinka sen tiedätte? Pyytäkää kuuttatoista tuhatta ja huojistakaa viiteentoista, mutta ei siitä alle ollenkaan. Hän sen kyllä maksaa.
Hän nyökäytti päätään ja katsoi vielä kerran. Riitta pani merkille, että Lopon kasvot olivat puolta kirkkaammat sen jälkeen kuin hän ne tän'aamuna pesi. Semmoista kummaa ei ollutkaan tapahtunut sinä kuukautena, minkä he molemmat olivat yhdessä asuneet. Lopo pudisteli nyrkkiään ja venytti huuliaan nauruun niin, että ikenet näkyivät. Sitten käänsi hän selkänsä ja katosi. Riittakin poistui ikkunasta.
Syljetty kaali se vielä kelpaa, lohdutteli itseään Ville. Elä heitä, mistä sen saat käsiisi toisen kerran, ärsyttelivät häntä muut. Ville juoksi jälestä ja otti Lopon kiinni. Eukko, hoi! Kuule! Minnekä sinulla semmoinen kiire? Kuulehan kuin sanon. Pysy erilläsi, ruoja. Minä vähättelen sinusta. Lopo mennä hamppuili katua ylös eikä ollut tietääkseenkään, vaikka toinen käveli rinnalla.
Lopon silmät rävähtivät auki, ja vetelyys sillä kertaa katosi. Ei vielä. Värjäri Rosvallin kartanoa tuntui ajattelevan. Sieltä rannalta, lutakosta? Jopa tekee hullun kaupan. Kortmanin rouvalta saisi paljon paremmalta paikalta talon ja vallan uuden. Ei semmoista harakanpesää kuin tuo Rosvallin näyttää olevan. Ja niinkuin hän sen möisi huokeasta. Paljonko tahtoo? No ei kuin viisitoistatuhatta.
Mutta kun portti löi kiinni Lopon jälkeen, ei Pekka hänestä enempää huolinut, vaan juoksi riemuissaan sisään näyttämään Riikalle ja mammalle ja toisille lapsille, mitä oli saanut rouva Kiljanderin puodista, siltä hyvältä Maria neidiltä, joka aina ennenkin hänelle oli kaupantekijäisiä antanut, kun mamma laittoi rihmarullaa ostamaan taikka kengän-nauhoja.
Kuka te oikeastaan olette? Oonpahan Eikö passaisi tehdä tuttavuutta? Ei. Kas, kas, kun on ylpeä. Kannattaakin! Lopo löi taskuaan vielä kerran, ja kova siellä kolahteli. En sitä minäkään ihan tyhjä ole, kehui Ville. Tulepas tuonne Liimataiseen, niin tarjoan olutta. Lopon sydän sävähti. Tarjoisitko tosiaan? He sattuivat olemaan juuri Liimataisen puodin kohdalla.
Mies käänteli ja väänteli puntariaan, milloin hän lisäsi voita nokassa olevaan riepuun, milloin taas vähensi; jäykät sormet eivät hevillä tahtoneet saada sitä kohdallaan seisomaan, ja kun se viimeinkin onnistui, huomattiin, ettei siinä vieläkään se määrä ollut, kuin oleman piti. Uusi työ, samat temput, ja niitä sieti tehdä monet kerrat. Lopon silmät olivat kiinni puntarissa, niinkuin muidenkin.
Suu kiinni, huusi eräs mies toisen pöydän luota, Hallin Jannesta ei lauleta siinä huoneessa, missä minä olen. Ka mikä sinä olet tässä komentaja? Minä laulan mitä tahdon, enkä kysy lupaa keltään. Ja Lopo yritti alkaa samaa laulua uudelleen. Mutta silloin hyppäsi mies ylös ja pui nyrkkiä Lopon edessä. Totteletko, vai etkö? Näytänkö minä sinulle mikä on mikä?
Ei kuitenkaan katsonut häneen sen tarkemmasti, kiire kun oli. Lopon henkeä ahdisti; hän läksi pois, ulkoilmaan. Pekka tuli juosten häntä vastaan, kädessä suuri paperipussi, täynnä konvehtia. Suussakin oli hänellä semmoinen suunnaton palanen, että poski oli pullollaan. Noin pal-jon! hän huusi ja osoitti Lopolle pussiaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät